Kirjaudu ▼
 

"Kuluttajat haistavat hyvin taloustilanteen"

Kuluttajien luottamuksen romahdus heijastuu nopeasti päätöksiin, sanoo OP Pohjolan pääekonomisti Reijo Heiskanen. Hänen mukaansa kuluttajat haistavat hyvin talouden tilanteen.
Outi Kokko
29.8.2011 13:07
39

OP-Pohjola-ryhmän pääekonomisti Reijo Heiskanen pitää kuluttajien luottamusindikaattoria hyvänä talouden kuvaajana.

– Kuluttajat haistavat tilanteen hyvin, hän sanoi ryhmän suhdanne-ennusteen esittelyn yhteydessä.

Tilastokeskuksen laskema kuluttajien luottamusindikaattori romahti elokuussa lukemaan 5,1, kun se heinäkuussa oli 11,3. Viime vuoden elokuussa indikaattori oli vielä lukemassa 21,9. Sen pitkän ajan keskiarvo on 13,3.

Odotukset Suomen taloudesta ja työttömyyskehityksestä heikkenivät elokuussa rajusti ja arviot maan taloudesta olivat pessimistisimmät sitten talven 2008–2009. Myös kuluttajien näkemykset omasta taloudestaan heikkenivät.

– Kuluttajien näkemysten synkkeneminen heijastuu jo päätöksiin, Heiskanen kertoi.

Heiskanen arvioi, että asuntojen hinnat laskevat hieman samoin kuin kävi vuosina 2008 ja 2009. Nyt lasku on todennäköisimmin korkeintaan viisi prosenttia.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Pienen notkahduksen jälkeen hinnat nousevat vastaavasti.

Veronkorotukset leikkaavat kotitalouksien kulutusmahdollisuuksia. Toisaalta eläketulojen kasvu ja inflaation kutistuminen ensi vuonna kahteen prosenttiin tukevat kulutusta. Myös alhaisten korkojen kauden jatkuminen tukee kotitalouksien investointeja.

Taloustilanteen vaikeus ja inflaation hidastuminen vähentävät Euroopan keskuspankin koronnostopaineita. OP-Pohjola-ryhmä ennakoi, että pankin nykyisin 1,50 prosentissa oleva ohjauskorko on ensi vuoden lopulla 2,00 prosentissa.

Kahdentoista kuukauden euribor pysyttelee miltei nykylukemissaan loppuvuoden. Ryhmä ennakoi, että tämän vuoden lopulla se on hieman yli 2,0 prosenttia. Ensi vuoden lopulla se on 2,5–3,0 prosenttia.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (39)

Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Okei, asuntojen hinnat eli pyynnit "romahtaa" -5% ! : )P
Nimetön 29.8.2011 13:13

Anonyymi
Joo, niin haistaa... Järjetöntä ylivelkaantumista ja asuntokuplan pumppaamista vaikka globaali ponzitalous keikkuu romahduksen partaalla. Nyt kun suomalaisen "talousmedian" propaganda ei enää pysty peittelemään karua totuutta, niin tuulipukusopulit kipittävät lahkeet kahisten reunalta alas rotkoon. Hyvin haistettu!
Nimetön 29.8.2011 13:15

Anonyymi
Korjataan virhe, asuntojen hinnat tipahtaa 50%.
rom 29.8.2011 13:16

Anonyymi
Elikä asuntolainani 1kk Bori on 1,35% edelleen.

Mutta 2012 lopussa saatamme olla jo 2-2,4% viitekorossa.
Romahdus on ilmeinen..!! ; )P
Nimetön 29.8.2011 13:17

Anonyymi
"Heiskanen arvioi, että asuntojen hinnat laskevat hieman samoin kuin kävi vuosina 2008 ja 2009. Nyt lasku on todennäköisimmin korkeintaan viisi prosenttia.
- Pienen notkahduksen jälkeen hinnat nousevat vastaavasti.
"

Valitettavasti sekä korko- että likviditeettiase (lue: painokoneet sylkevät euroja kaikille halukkaille) on käytetty loppuun.

2008-2009 alkanut velkarahalla kuplaantuneiden asuntomarkkinoiden korjausliike viivästyi, mutta on nyt edessä jokseenkin väistämättömänä.

Nämä "korkeintaan viisi prosenttia" höpinät voi jättää omaan arvoonsa, samoin "pienen notkahduksen" jälkeiset nousu-unelmat.
Caveat emptor 29.8.2011 13:19

Anonyymi
" Heiskanen arvioi, että asuntojen hinnat laskevat hieman samoin kuin kävi vuosina 2008 ja 2009. Nyt lasku on todennäköisimmin korkeintaan viisi prosenttia. "
.
- Siis "5%"

"Korjataan virhe, asuntojen hinnat tipahtaa 50%."
.
.
- Hiukan on "anal-yytikoilla" haarukkaa! Kumpaakohan näistä "kannattaa uskoa"? ; )P

- Wink: Asuntojen hinnat ei putoa 50% koskaan.
Nimetön 29.8.2011 13:20

Anonyymi
Kun omalla työpaikalla pyörii yt-ruletti jatkuvassa käynnissä, niin suomalainen tosiaan haistaa tulevan taloustilanteen.
Nimetön 29.8.2011 13:21

Anonyymi
Kansa on ymmärtänyt talousasiat aivan oikein. Asuntoihin on haluttu panostaa, sillä niiden arvot ovat jo vuosia olleet vahvassa nousussa. Nyt nousua entisestään nopeuttaa inflaatio ja alhaiset korot.

Asunnot ovat reaaliomaisuutta ja epävakaina aikoina ihmiset ymmärtävät reaaliomaisuuden takaavan parhaiten vaurastumisensa.

Osakkeet, velkakirjat ja muut arvopaperit ovat epävarmaa finanssiomaisuutta, jonka arvo voi nollautua talouskriiseissä. Riskistä omaisuuttaa halutaan vältellä ja siksi pörssit ovat laskeneet nopeasti kesän aikana.
Kansa on pohjimmilta 29.8.2011 13:21

Anonyymi
Ainakaan pankki ei arvosta asiakkaansa omaa arviota, eikä kannusta suunnitelmalliseen taloudenpitoon. Olenkin jo muuttanut pankistani kaikki tulovirrat toiseen rahalaitokseen. Jos luottamus ei ole molemminpuolinen, en minäkään ohjaa palkkarahojani ja pääomatulojani minuun luottamattomalle taholle.
velaton 29.8.2011 13:22

Anonyymi
Kyllä haistavat neukkukuutioista maksetaan enemmän kuin pyydetään.
Nimetön 29.8.2011 13:22
Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä