Kirjaudu ▼
 

Katainen HS:ssa: Tulossa hitaan kasvun kausi

Lehtikuva
Katainen HS:ssa: Tulossa hitaan kasvun kausi
Suomea uhkaavat hitaan kasvun kausi ja lisäleikkaukset, pääministeri Jyrki Katainen arvioi Helsingin Sanomissa. Syynä ovat velkaantuminen ja maailmanlaajuinen heikkenevä kysyntä.
Taloussanomat
9.8.2011 08:23
120

Maailmantalous tuskin kasvaa tulevina vuosina kovaa vauhtia, arvioi pääministeri Jyrki Katainen (kok) Helsingin Sanomien haastattelussa.

– Jos pitäisi veikata, löisin vetoa sen puolesta, että meillä on edessämme useamman vuoden mittainen normaalia heikomman talouskasvun aika, hän ennakoi.

Kataisen mukaan Suomen on yhä tärkeämpää huolehtia kilpailukyvystään, koska maailmanlaajuinen kysyntä voi heikentyä.

Pääministeri varoittelee, että hallitus saattaa pahimmassa tapauksessa joutua sopimaan syyskuun budjettiriihessään lisäleikkauksista tai veronkiristyksistä.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Hallitus sopi ohjelmassaan kesäkuussa, että valtion taloutta on sopeutettava vuosittain 2,5 miljardilla eurolla.

– Jos sopeutustoimet eivät riitä siihen, että velkaantuminen saadaan vaalikauden lopussa laskuun, niin sitten me tehdään niitä lisää, Katainen sanoo.

Ihmiset Jyrki Katainen
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (120)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 12
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Eikös silloin 2008 ollut myös Käteisen näkemys, että Suomi selviää muutaman vuoden vähän heikommalla talouskasvulla? No, siitä tultiin alas aika huimalla prosentilla.
EI KOSKE SUOMEA 9.8.2011 8:30

Anonyymi
Jyrki, oliko tuo uhkaus?
Hmm? 9.8.2011 8:31

Anonyymi
Ohhoh. Joku on käväissyt kertomassa Kataiselle ihan oikeat vuorosanat. Toivottavasti hoitaa homman loppuun ja kertoo Kataiselle, mitä sen tulee tehdä.
Nimetön 9.8.2011 8:32

Anonyymi
On sentään optimisti tämä pääministeri, odottaa kasvua. VVM Urpilainen puolestaan luulee että keväällä arvioituihin lukuihin perustuvaa hallitusohjelmaa ei tarvitse säätää......No, sitä saa mitä äänestää, olemme parhaissa mahdollisissa käsissä
Nimetön 9.8.2011 8:32

Anonyymi
EK:n suosimasta harmaasta taloudesta löytyisi verorahaa bout 10 000 000 000?.Kykypuolueen nokkamiestä ei tämmöset pikkurahat näytä kiinnostavan.
raksalta 9.8.2011 8:34

Anonyymi
Luulisisi että kasvu olisi nopeaa, koska rahaa on tehty tuhansia miljardeja euroja velkakirjojen ostamisella ja uudella lainalla. Esim. Englannin ryöstelyt ei vaikuta mitenkään Englannin talouteen, koska rahaa on markkinoilla enemmän kuin koskaan.

Ihmiset ovat Englannissa huolissaan työpaikkojensa suhteen, mutta suuri osa englantilaisista on töissä julkisella sektorilla ja moni saa tulonsa kaupan alalta joka myy pääasiassa vierasta pääomaa.
Nimetön 9.8.2011 8:35

Anonyymi
Se tod. näk. oli uhkaus, ts. pitäkää tuulipuvut turvat kiinni älääkä odottako palkan korotuksia, vaikka ette kohta palkallanne saa mitään. Kokoomus ei ole tavallisen kansalaisen asialla, se on nyt jo nähty.

Jykän näkemyksiin en paljon perustaisi. Kaikki riippuu kriisin hoidosta, toistaiseksi käytetyt keinot viittavat inflaation kasvamiseen.
Stetson Cadillac 9.8.2011 8:35

Anonyymi
Ja OAJ vaatii lisää opettajia ja lisää rahaa suljetulle opetussektorille, sekä lisää lakeja, joilla opettajien suojatyöpaikat sekä säilyvät, tuottavat, että jopa lisääntyvät.

Oikea suunta olisi vähentää säätelyä, lisätä joustavuutta ja hyvien uusien käytänteiden hyväksymistä.

Sama koskee kaikkea julkista. Terveydenhoitoa puretaan tosin kovaa vauhtia.
Kaari 9.8.2011 8:37

Anonyymi
Vai hitaan KASVUN kausi - ei ole huomannut jyrkkää LASKUA!
Börje 9.8.2011 8:37

Anonyymi
KATAINEN ON POLITIKKO JOKA LYÖ VAIN VETOA JA VEIKKAA EI SIELTÄ SIILINJÄRVELTÄ KOVIN ÄLYKKÄITÄ IHMISIÄ TULE
Nimetön 9.8.2011 8:37
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 12
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä