Seuraava totaalikatastrofi enää viikon päässä
Valtiovarain- ja nyttemmin pääministeri Jyrki Katainen (kok) on useaan otteeseen kuvaillut Euroopan unionin kriisineuvotteluiden auttaneen "totaalikatastrofin" välttämisessä.
Nyt poliitikot ovat vielä suuremman haasteen äärellä: Yhdysvallat yrittää välttää maksukyvyttömyyden, joka suistaisi koko maailmantalouden kuilun partaalle.
Yhdysvaltain rahat loppuvat viikon kuluttua tiistaina – silloin liittovaltio on ottanut sen määrän velkaa, joka on lain mukaan mahdollista. Presidentti Barack Obama on neuvotellut kongressin johtajien kanssa jo pitkään velkakaton nostamisesta nykyisestä 14 300 miljardista dollarista.
Obama on hikeentynyt kongressin republikaaneihin, jotka ovat vetkuttaneet asian käsittelyä. Obama on jopa valitellut, että hänellä on ollut vaikeuksia saada edustajainhuoneen republikaanijohtajaa John Boehneria kiinni puhelimella.
Republikaaneilla on enemmistö kongressin edustajainhuoneessa. Puolue haluaisi velkakatosta lyhyemmän sopimuksen kuin demokraatit.
Jos velkakattoa ei nosteta, liittovaltio ei enää pysty hoitamaan kaikkia velvoitteitaan, kuten velkojen korkomaksuja tai valtion työntekijöiden palkkoja. Tämä olisi ensimmäinen kerta, kun maailman suurin velallinen ajautuisi maksukyvyttömäksi.
Futuurit laskuun,
dollari heikentyi
Tilanteen vakavuutta kuvaa brittihallituksen suhtautuminen. Kauppaministeri Vince Cable sanoi sunnuntaina yleisradio BBC:n haastattelussa, että velkakaton noston vastustajat ovat maailmantaloudelle suurempi uhka kuin eurokriisi.
Luokitusyhtiöt ovat varoitelleet, että ne saattavat alentaa Yhdysvaltain velan luokitusta nykyisestä parhaasta mahdollisesta, jos Yhdysvallat ei saa aikaan pitkäaikaista suunnitelmaa velkaantumisen katkaisemisesta.
Sunnuntaisten neuvottelujen katkettua yhdysvaltalaisosakkeiden futuurien hinnat lähtivät markkinoilla laskuun. Dollari heikentyi suhteessa euroon, Japanin jeniin ja Sveitsin frangiin,
– Luottoluokittajat ovat tässä ajajan paikalla, yhdysvaltalaisen Bahl & Gaynorin rahastonhoitaja Matt McCormick sanoi uutistoimisto Bloombergille.
– Tämän (sotkun) ratkaisee se, mitä he sanovat.
Toistaiseksi sijoittajat ovat suhtautuneet tilanteeseen maltilla. Sijoitusten turvasatamana yleisesti pidettyjen liittovaltion velkakirjojen markkinoilla ei ole näkynyt suurta levottomuutta.
The New York Times -lehden mukaan neuvotteluiden umpikuja voi pitkittyessään johtaa siihen, että sijoittajat pyrkivät eroon velkakirjoistaan.
Sijoittajat saattavat myydä Yhdysvaltain velkakirjoja ostaakseen Saksan velkakirjoja tai sijoittaakseen Aasian tai kehittyvien maiden markkinoille, tutkimusyhtiö Stone & McCarthy Researchin markkina-analyytikko John Canavan sanoi lehdelle.
Clinton
rauhoitteli Kiinaa
Harvardin kauppakorkeakoulun taloustieteen professori David Moss sanoi New York Timesille, että edessä voi olla "hullu ryntäys" pois liittovaltion velkakirjoista. Toinen vaihtoehto on se, että sijoittajat "ovat epävarmoja siitä, mitä pitäisi tehdä, eivätkä tee sitten mitään".
Yhdysvallat on lähestymässä pistettä, jossa "markkinat ympäri maailman asettavat kyseenalaiseksi sen, kykeneekö (Yhdysvaltain) poliittinen järjestelmä neuvottelemaan kompromissin", Valkoisen talon kansliapäällikkö Bill Daley sanoi tv-kanava NBC:n haastattelussa.
Ulkoministeri Hillary Clinton vakuutteli maanantaina Hongkongissa Yhdysvaltain velkakirjojen suurimmalle haltijalle Kiinalle, että Yhdysvallat pystyy ratkaisemaan tilanteen.














