Professori: Suomi tunnusti Kreikan maksukyvyttömyyden
Suomen vaatimukset Kreikan vakuuksista tarkoittavat tosiasiassa sitä, että Suomen hallitus tunnustaa Kreikan maksukyvyttömäksi. Näin katsoo Aalto-yliopiston kappakorkeakoulun professori Pertti Haaparanta tuoreessa kirjoituksessaan Akateemisessa talousblogissa.
Haaparannan mukaan samalla hallitus myöntää kertomatta asiaa julkisuudessa, että Euroopan unionin ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n ohjelmat eivät tule auttamaan Kreikkaa.
– Jos ne auttaisivat (tai niiden uskottaisiin auttavan), niin vakuuksia ei tarvittaisi.
Haaparanta suomii kovin sanakääntein hallituksen Kreikan-linjaa.
– Mutta miksei hallitus sitten suoraan kieltäydy osallistumasta uusiin paketteihin ja vaadi uusien keinojen ottamista käyttöön? Miksi tämä pelleily vakuuksilla?
Haaparannan mukaan Suomi asettaa itsensä velkojana epätasa-arvoiseen asemaan muiden euromaiden kanssa. Hänen mielestään Kreikan velkojen uudelleenjärjestely olisi ”paljon rehellisempää", sillä koska vakuudeksi annettu omaisuus alihinnoitellaan, Suomi haluaa näin hyötyä Kreikan velkaongelmasta.
Haaparannan mukaan Suomen, EU:n ja IMF:n Kreikalle asettamissa säästövelvoitteissa on ”käänteisen homeopatian periaate”, joka heikentää maan veronkantokykyä entisestään.
Hänen mielestään eurojärjestelmän suurin uhka ei ole se, että Kreikka ei noudattaisi täysin vaadittua talouspolitiikkaa vaan että se noudattaa sitä, koska Kreikan uhraukset ovat osin täysin tarpeettomat ja julkisen omaisuuden yksityistämisen osalta jopa haitalliset.













