Koronkiskureiden seuraava kohde - Italia?

Italian on käytännössä rahoitettava tänä ja ensi vuonna jopa yli neljännes massiivisesta 1600 miljardin euron velkataakastaan.
Samaan aikaan sijoittajien tuottovaatimus Italian lainoista lähestyy jälleen kesäkuun lopussa saavutettua kaikkien aikojen ennätystä, kun vertailukohtana ovat turvallisena pidetyt Saksan valtiolainat. Tilannetta eivät ole helpottaneet edes Italian hallituksen esittämät säästösuunnitelmat.
– Italiassa on paljon myönteistä menossa, mutta ulkomaiset ostajat ovat varovaisia niin kauan kuin on olemassa tartuntariski, sanoi HSBC:n korko- ja valuuttatutkimuksen päällikkö Steven Major.
Hänen mukaansa Italian tilanteen helpottumiseen vaadittaisiin Kreikan rahoitustilanteen selkiytyminen.
Uutistoimisto Bloombergin laskelmien mukaan Italian on uusittava 175 miljardin euron edestä erääntyviä joukkovelkakirjoja loppuvuonna ja ensi vuonna vielä 245 miljardia euroa päälle. Tämä on 26 prosenttia valtionvelasta.
– Jos rahoituskustannukset nousevat korkeammalle koska spredit pysyvät ylhäällä, muodostuu tilanne haastavammaksi, sanoi BNP Paribaksen pääsijoitusstrategi William De Vijlder.
– Kun velka erääntyy ja rahoitetaan uudelleen, tämä tulee olemaan korkeammalla tasolla. Siihen mennessä Italian budjetin on oltava nykyistä paremmin tasapainossa, koska muuten velan suhde bruttokansantuotteeseen alkaa nousta.
Tähän asti Italia on pystynyt pysyttelemään erillään euroalueen velkaepidemiasta, mutta sen rahoituskustannukset ovat nousseet. Viime viikolla kymmenvuotisen lainan korko nousi yli viiteen prosenttiin, ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2008 marraskuun.
Italian valtiovarainministeri Giulio Tremonti esitteli viime viikolla 47 miljardin euron edestä toimia, joilla budjetti aiotaan saada tasapainoon vuonna 2014. Samalla oli tarkoitus rauhoitella sijoittajia.
Leikkausten on saatava parlamentin hyväksyntä kesän aikana. Italian pääministeri Silvio Berlusconi pyysi oppositiota hyväksymään leikkaukset, joista suurin osa eli 40 miljardia euroa toteutettaisiin vuosien 2013 ja 2014 budjeteissa.
Italian budjettialijäämä supistui viime vuonna 4,6 prosenttiin bruttokansantuotteesta, mikä on alle koko euroalueen kuuden prosentin keskiarvon. Italian talouden ongelmat liittyvätkin maan velan määrään, joka on Kreikan jälkeen maanosan toiseksi suurin.
Luottoluokittaja Standard & Poor’s ei ole vakuuttunut siitä, että Italia pystyisi alentamaan velkaansa. Se ilmoitti heinäkuun alussa, että Italian luottoluokituksen alentamisen mahdollisuus on yksi kolmesta seuraavan 24 kuukauden aikana. Taustalla on säästösuunnitelmia hidastava aneeminen talouskasvu. Luokitus Italialle on nykyisin A+.









