Kirjaudu ▼
 

4 syytä, miksi velkakriisi yhä jatkuu ja pahenee

4 syytä, miksi velkakriisi yhä jatkuu ja pahenee
Siitä on nyt vuosi, kun Euroopan velkakriisi leimahti ilmiliekkeihin Kreikassa. Sen jälkeen kriisin taltuttamiseen on käytetty tai varattu hätärahaa yli tuhat miljardia euroa. Kriisi ei ole kuitenkaan talttunut, vaan rahaa ja aikaa kuluu vielä rutkasti lisää ennen kuin sotku on siivottu. Syitä kriisin jatkumiseen ja pahenemiseen on ainakin neljä.
Jan Hurri
15.5.2011 08:02
175

Talouspäättäjät viettävät ensi viikolla Euroopan velkakriisin yksivuotispäiviä kyseenalaisin juhlallisuuksin sopimalla nyt jo kolmannen ylivelkaisen eurovaltion siirtämisestä pääosin muiden euromaiden hätärahoituksen varaan.

Nyt vuorossa on Portugali, mutta ilmeisesti valmistelut Kreikan uudesta hätärahoituksesta ovat jo vireillä.

Suomen uusi eduskunta päätti viime viikolla pitää kiinni edellisen eduskunnan sitoumuksista osallistumalla euromaiden väliaikaisen vakausrahaston takauksiin.

Käytännössä Suomen kanta tarkoittaa, että maanantaina ja tiistaina kokoontuvat EU:n ja euromaiden talousministerit voivat hyväksyä Portugalin pyytämät 78 miljardin euron hätäluotot.

Portugalin hätärahoitus ehti Suomen vaalien ja vaalituloksen takia olla lyhyen aikaa ainakin muodollisesti epävarmaa, mutta nyt tämä epävarmuus on väistynyt ja EU:n kriisityö voi jatkua entiseen malliin.

Entiseen malliin jatkuu myös itse velkakriisi – joka ei ole ratkennut saati katkennut, vaan toistaiseksi ennemmin pitkittynyt ja pahentunut.

Kriisiä pitkittävät ja pahentavat aivan samat syyt kuin ennen Suomen vaalejakin. Siihen ei vaikuta Suomen Portugali-päätös eivätkä itse Portugalin hätäluotot.

Keskeisiä syitä kriisiin ja sen venymiseen on ainakin neljä.

Neljä syytä
velkakriisiin

Karkeasti pelkistäen velkakriisin neljä keskeistä syytä ovat:

1) Kreikka,

2) Irlanti,

3) Portugali sekä

4) Emu ja EU.

Toki kunkin kriisimaan vaikeuksille on omia erityisiäkin syitään, mutta juuri näiden maiden uppoaminen ensin ja syvimmälle velkasuohon ei suinkaan ole sattuman oikku, vaan siihen on selkeä yhteinenkin syy.

Kreikka, Irlanti ja Portugali ovat suistuneet velkakriisin syövereihin siitä karusta syystä, että niillä on enemmän velkaa kuin ne pystyvät maksamaan. Kyse on kehittyneen maailman räikeimmin ylivelkaisista maista.

Näin voinee kiteyttää analyysiyhtiö Lombard Street Researchin (LSR) laajan velkatutkimuksen johtopäätökset. Yhtiö luo perusteellisen ja karun katsauksen kehittyneen maailman velkaisimpien maiden rahoitusnäkymiin.

LSR on kansainvälisiä suursijoittajia neuvova brittiläinen riippumaton analyysiyhtiö, joka keskittyy pelkästään talouden ja pääomamarkkinoiden analysointiin. Yhtiö ei hoida omia eikä asiakkaidensa sijoituksia eikä myy muitakaan sijoituspalveluita.

Velkatutkimuksen on laatinut LSR:n pääekonomisti Charles Dumas, joka nauttii arvostusta kriittisistä ja ennakkoluulottomista analyyseistään.

Dumas kuuluu niihin ekonomisteihin, jotka varoittivat hyvissä ajoin ennen finanssikriisiä talouden liiallisen velkaantumisen riskeistä. Tästä on hänen mukaansa Euroopankin velkakriisissä kyse.

Liian suuret velat
jäävät maksamatta

Kun velkaa on liian paljon hoidettavaksi, jää se ennen pitkää hoitamatta. Näin on asian laita, olipa kyse sitten yksityishenkilön, yrityksen, valtion tai kokonaisen kansakunnan veloista.

Mikä määrä velkaa on liikaa kullekin velallisille, vaihtelee LSR:n Dumasin mukaan suuresti. Vuosikausien alituisella velkamäärien kasvattamisella raja tulee kuitenkin ennen pitkää vastaan.

Nyt näin on käynyt vuoron perään Kreikalle, Irlannille ja Portugalille – ja niinpä ne ovat ensimmäisinä länsimaina suistuneet velkakriisiin. Ne eivät suinkaan ole maailman tai edes Euroopan ainoat ylivelkaiset maat tai valtiot, mutta niiden tilanne on tukalin.

Dumas laskee tarkastelussaan yhteen julkisen talouden, yritysten ja kotitalouksien velat, mutta jättää päällekkäisyyksien välttämiseksi rahoitusalan velat pois laskuista.

Rajauksellaan hän ei yritä vähätellä pankkien ja rahoitusalan merkitystä velkakriisin rakentajina, vaan tarkoitus on pelkästään saada yleiskuva kunkin kansantalouden vastuulla olevasta kokonaisvelasta.

Tutkimuksen velkamäärät ovat hirmuisia – mutta osin yllättäviä.

Kreikka ei olekaan
kaikkein velkaisin

Kreikka on kiistatta Euroopan ja koko kehittyneen maailman velkaisimpia maita. Mutta ei sittenkään velkaisin.

LSR:n Dumasin mukaan vielä Kreikkaakin raskaammassa velkalastissa ovat yllättäen sekä Irlanti että Portugali. Näin siitä huolimatta, että pelkästään valtioiden velkaisuutta vertailevat tilastot kertovat muuta.

Kreikan kokonaisvelka on 230 prosenttia maan vuotuisesta bruttokansantuotteesta. Portugalilla vastaava lukema on noin 310 ja Irlannilla peräti 330 prosenttia.

Oikeastaan Irlannin päätyminen rahoituskriisiin ja hätärahoituksen varaan kannustaa tarkastelemaan eri maiden velkamääriä juuri niin kuin Dumas tekee.

Pelkästään valtioiden velkamääriin ja velkaisuuden suhdelukuihin keskittyville Irlannin kriisi tuli täytenä yllätyksenä, mutta koko talouden velkaisuutta seuraaville kriisi ei ollut yhtä suuri yllätys. EU kehui Irlannin taloudenpitoa vielä vuonna 2007.

Vuonna 2009 Irlannin valtion nettovelka oli alle 40 prosenttia vuoden bkt:stä. Sittemmin maan suurimmat pankit ja niiden mukana käytännössä suurin osa koko maan kaikista veloista suistui valtion vastuulle. Kokonaisvelka olikin yli kahdeksan kertaa pelkkää valtion velkaa suurempi.

Samoin Portugalin valtio on eurovaltioksi vain lievästi ylivelkainen, mutta yritysten ja kotitalouksien velkakuormat ovat sitäkin raskaammat. Tämä on Dumasin mielestä syytä ottaa huomioon, ettei synny vääriä kuvitelmia Portugalin velanmaksukyvystä.

Liika velka jää ennen pitkää hoitamatta, ja tällainen tilanne on Dumasin mukaan tavalla tai toisella edessä Kreikalla ja hyvin suurella todennäköisyydellä myös Irlannilla ja Portugalilla.

Tällä perusteella kriisimaihin ammennettuja hätäluottoja ei ole ainakaan kokonaisuudessaan odotettavissa takaisin ajallaan eikä ehkä milloinkaan.

Rahaliitto ja EU
osasyy kriisiin

Pahimpaan pinteeseen joutuneet kolme ylivelkaista euromaata eivät suinkaan ole maailman ainoat ylivelkaiset maat.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Jokseenkin yhtä raskaassa velkakuormassa ovat LSR:n mukaan myös kehittyneen maailman ylivelkaiset talousmahdit, Yhdysvallat, Japani ja Britannia.

Silti kriisi on ensin iskenyt juuri velkaisimpiin euromaihin. Varsinaisten kriisimaiden lisäksi riskiryhmään kuuluvat Dumasin mukaan myös Espanja ja Italia, euromaita nekin.


[zoom]
Klikkaa graafi suuremmaksi

Euromaiden riskipitoisuudelle on Dumasin mukaan selvä syy – joka on samalla velkakriisin venymisen neljäs syy: Emu ja EU.

Euromaiden rahaliitto Emu ja yhteisvaluutta euro selittävät osaltaan, miksi liialliset velkamäärät kärjistyivät kriisiksi ensin juuri euromaissa. Emu selittää myös, miksi juuri nämä maat eivät pääse kriisistä eroon samojen keinojen avulla kuin muut maat.

EU taas kriisitoimien pääarkkitehtinä on sekin omilla toimillaan pitkittänyt ja pahentanut kriisiä.

Siitä Dumas on samaa mieltä useiden muiden riippumattomien ekonomistien ja taloustutkijoiden kanssa, että rahaliitto Emun ja yhteisvaluutta euron keskeiset ominaispiirteet osaltaan voimistivat nyt pinteessä olevien maiden velkaantumista.

Euroalueen yhteinen korkotaso oli Saksaa nopeammin kasvaneille reunamaille aivan liian kauan aivan liian matala. Lisäksi lainarahaa tulvi suurten EU-maiden pankeista reunamaihin kuin saavista kaatamalla.

Ero eurosta tuskin
ratkaisu kriisiin

Sekin liittyy Emun ja euron ominaispiirteisiin, ettei euroalueen ylivelkaisilla kriisimailla ole minkäänlaisia mahdollisuuksia tavoitella talouskasvua valuuttaa heikentämällä. Euro on niille tältä osin kuin vieras valuutta.

Apua ei välttämättä löydy edes erosta.

LSR:n Charles Dumas arvelee, että kriisimaiden ei ole kovin helppo erota eurosta, vaikka moisestakin tempauksesta aika ajoin liikkuu huhuja. Viimeksi viikko sitten Kreikan ja EU:n talouspäättäjillä oli täysi työ ampua alas huhuja Kreikan erosta.

Kriisimaat ovat Dumasin mukaan erittäin tiukasti kiinni eurossa, sillä niiden pankit ovat täysin riippuvaisia EKP:n puoli-ilmaisesta keskuspankkirahoituksesta.

Ero eurosta panisi kriisimaiden pankkien EKP-rahoituksen kerrasta poikki, eikä euromääräisten vastuiden kattamiseen muutakaan rahoitusta olisi tiedossa. Dumas arvioikin, ettei eurosta eroaminen säästäisi kriisimaita suuren luokan luotto-onnettomuuksilta – tai mittavilta velkasaneerauksilta. 

Hänen mukaansa on todennäköisintä, että edes kriisimaat eivät hevin eroa eurosta. Ne pysyvät eurossa – mutta saneeraavat silti velkansa.

Kriisiin voi kadota
vuosikymmeniä

Kriisin katkaiseminen onnistunee lopulta vasta saneerausten eikä suinkaan talouskasvun tai varsinkaan vyönkiristysten avulla, arvioi LSR:n Dumas.

Hänen mukaansa EU:n tähänastiset vaatimukset julkisen talouden voimakkaiden tehostus- ja säästötoimien käynnistämiseksi kesken ankaran taantuman ovat jo nyt osoittautuneet tuhoisiksi.

Kriisimaiden työttömyys on pahentunut, talouskehitys heikentynyt ja lisäksi velkaisuuden suhdeluvut ovat jopa pahentuneet. Yritykset julkisen talouden alijäämien pienentämiseksi ovat kääntyneet tarkoitustaan vastaan.

Dumas arvioi, että hätäluottojen ehtoina kriisimaille määrättyjen kiristystoimien deflatoriset vaikutukset ovat heikentäneet eivätkä suinkaan kohentaneet kriisimaiden kasvumahdollisuuksia.

Tätä menoa EU tuskin saa velkakriisiä ratkaistua, vaan voi Dumasin mukaan pitkittää ja pahentaa kriisiä jopa vuosien mittaiseksi.

Sotkuun voi hänen mukaansa suttaantua jopa pari kadotettua vuosikymmentä – elleivät velkasaneeraukset käynnistä suursiivousta kesken kaiken.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (175)


Anonyymi
Kyllä oli suurin huijaus koko Eu ja Euro.Joka maa konkurssissa.Myös Suomi.Kyllä on hyvinvointi hataralla pohjalla jos velalla toteutetaan.Kyllä tulee hajoamaan kuin Neuvostoliitto.
Kale 15.5.2011 15:17

Anonyymi
Mistä liikepankit ovat saaneet kaiken rahan, koska ihmiset ovat muutenkin velkaisia köyhyydestä puhumattakaan. Liikepankeilla näyttää rahaa olevan lainattavaksi loputtomasti. Ei voi muuta kuin ihmetellä, ettei poliisiviranomaiset ole tiedostaneet liikepankkien suunnattomia rahavaroja. Liikepankkien omaisuus pitää olla aivan järjettömän suuri ja vieläpä ehtymätön, ottaen huomioon lainamäärät mitä liikepankit lainaavat. Jopa valtiot lainaavat rahaa liikepankeilta.


Aika helpollahan tuo syntyy. Pankithan luovat rahan itse tähän maailmaan. Ei valtiot vaan yksityiset(ja keskus) pankit. Täten voidaan lainata sitten rahaa muille. Sitten maksamme näille pankeille korkoa tästä tietokoneelle näppäilystä.

Paremmin tämä hoituisi jos vastuu siirrettäisiin yksityisiltä pankeilta valtioille, jolloin ei tarvitsisi maksaa korkoja pankeille. Suomi maksaa pari miljardia euroa korkoja joka vuosi eikä ole onnistunut edes lyhentämään velkaansa parhaina kasvuvuosinaan 2000-luvulla. Ei mistään pikkujutusta ole siten kyse!

Lisää juttuja www.talousdemokratia.fi
Olli 15.5.2011 15:25

Anonyymi
Kun eletään Mersu-luokassa ja rahkeet riittäisi nippanappa Lada-luokkaan niin ongelma sekä poikaset saattaa pudota kouraan. Eli eletään elintasokuplassa. On esitetty että inflaatiolla ongelma pyyhkäistään pois, lähtee sillä pyyhkäisyllä paljon muutakin ja jäljet on sitten karmeat. Eli mitä nopeammin velkasaneeraukset sen parempi, silloin velkojilla on vastuu. Rusinalle ja vesimeloonille ei sama lakki käy vaikka Sinnemäki sitä ei heti ymmärräkkään.
ruusuinen tulevaisuu 15.5.2011 15:30

Anonyymi
Isojen maiden tarkoituksenahan oli alusta asti saada pienemmät maat velkoihin, lainoittaa niitä ilman tarkoitustakaan saada lainaa takaisin sitä ottaneelta ja saada velkasuhteen ansiosta maat hallintaansa.

Velalla on helppo hallita. Vaikka joku muu taho joutuisi velan maksamaan, jää velasta hallintasuhde luotottaneelle taholle.


Näin se menee! Ennen näin toimittiin pienten toimijoiden kesken, nyt maailma on globaali ja asiat ovat suurempia ja monimutkaisempia.

Miksi muuten esim Kiina on tämän päivän suurlainoittaja ja iso toimija mm Afrikassa. Ei varmasti hyvä hyvyyttään. Kysymyksessä on vallan uusjako ja talous on hyvä väline siinä.

Maailmaa viedään kuin "pässiä narussa" ja ei siinä pienten vikinöitä kuunnella.
ajatteleva eläkeläin 15.5.2011 15:34

Anonyymi
Tietääkö joku, missä Irlannin ja Portugalin lainarahat ovat? Eli mihin ne on käytetty. Kreikasta tiedämme sen verran, että eläkeikä on edelleen 49v ja 200.000 kpl virkamiesten naimattomia tyttäriä, joiden ei tarvitse tehdä työtä, vaan saavat eläkettä iästä riippumatta. Mutta, mihin nämä muut huijarit ovat sadat miljardinsa laittaneet? Kenen taskussa on rahat, sehän on kuin energia, eli ei häviä. (Muuttaa kyllä olomuotoaan.)
Tiedonhaluinen 15.5.2011 15:44

Anonyymi
Hurri tai joku fiksumpi tietäjä.

Mikä on Espanjan, Belgian ja Italian kokonaisvelka (samalla tavalla laskettuna kuin yllä) verrattuna BKThen?

Lähinnä vaan kiinostaa tietää kuka on seuraavana tässä eurokonkurssissa.
Nimimerkki epätietoi 15.5.2011 16:29

Anonyymi
Juu. Ero eurosta ei säästäisi kriisimaita suuren luokan luotto-onnettomuuksilta. Se on selvää pässin lihaa. Mutta kysymys onkin siitä, säästäisikö niiden ero eurosta muut euromaat edes joiltakin tulossa olevilta onnettomuuksilta? Kummassa vaihtoehdossa muilla euromailla olisi mahdollisuus selvitä onnettomuuksista halvemmalla?

Muiden euromaiden pankkijärjestelmän vakaus kärsii joka tapauksessa. Mutta paljonko? Kriisimaiden bailout maksaa. Muiden euromaiden pankkijärjestelmän bailout maksaa. Mutta kumpi maksaa enemmän? Kannattaa valita halvempi vaihtoehto. Tähän mennessä kriisimaille annettu tuki on menetettyä rahaa - sitä eivät tukea antaneet maat tule saamaan takaisin. Sen perään ei enää kannata itkeä.

Menneisyyttä ei voida muuttaa miksikään, se on mikä on. Fokus on asetettava tästä hetkestä tulevaisuuteen päin. Jos kriisimaat jätetään hoitamaan omat ongelmansa, paljonko resursseja tarvitaan muiden euromaiden pankkijärjestelmän pelastamiseen. Siitä tarvitaan seuraavaksi realistinen laskelma. Sitten tarvitaan suunnitelma, jota noudattaen pommia aletaan purkaa.

Jos Rehnin ja Kataisen Suomessa markkinoimia keinoja käytetään, muutaman vuoden päästä koko eurovyöhykkeen talous on pelkkinä savuavina raunioina.
J Jokunen 15.5.2011 16:34

Anonyymi
SE ON MENOA NYT PIAN POJAT.....MUISTAKAA SITTEN NE JOTKA MEITÄ TÄHÄN TÄYSTUHOON OHJASIVAT....!!!!!!!
THEWISEMAN 15.5.2011 16:43

Anonyymi
Suomen ongelma on siinä että se näkee yrittäjän rikollisena jota voidaan lypsää fiskaalisesti henkihieveriin kunnes se kuolee, tekee konkan tai jää kiinni ja tekee konkan.
Yrittjäjien "ve 15.5.2011 16:49

Anonyymi
GOOGLETKAA......

Onko Suomi täysin mätä? Osa2/2 - Heikki Urmas - Parhaat palat

tai

Onko Suomi täysin mätä? Osa1/2 - Heikki Urmas - Parhaat palat

HIENOT YHTEENVEdOT MISSÄ MENNÄÄN......KERTOO MYÖS NOKIAN VALTAUKSESTA

Vimeossa löytyy täysversio
THEWISEMAN 15.5.2011 17:03
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä