Kirjaudu ▼
 

Tuotannon kasvuvauhti kiihtyi

Suomen kansantalouden tuotanto jatkoi kasvuaan helmikuussa. Tilastokeskuksen mukaan työpäiväkorjattu tuotanto kasvoi 8 prosenttia edellisvuoden helmikuusta. Kausitasoitettu tuotanto kasvoi 0,4 prosenttia tammikuusta.
Taloussanomat
6.5.2011 09:46
18

Tammikuussa tuotanto kasvoi tarkentuneiden tietojen mukaan 7,3 prosenttia edellisvuoden tammikuusta. Aiemmin arvioitiin kasvuksi 6,1 prosenttia.

Alkutuotannon eli maa-, riista-, metsä- ja kalatalouden ennakoidaan kasvaneen 9 prosenttia edellisvuoden helmikuusta. Jalostus, johon sisältyy teollisuus ja rakentaminen, kasvoi vajaat 11 prosenttia ja palvelut 7 prosenttia.

Palvelut sisältää kaupan, majoitus- ja ravitsemistoiminnan, liikenteen, liike-elämän palvelut sekä kiinteistö-, vuokraus- ja tutkimuspalvelut, rahoitus- ja vakuutustoiminnan ja julkiset palvelut.

Kansantalouden tuotanto heijastaa yleensä bruttokansantuotteen kasvua. Kun kansantalouden tuotannosta vähennetään välituotteiden käyttö, tuloksensa on bruttokansantuote eli kokonaistuotanto.

∇ Mainos ∇
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (18)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Onkohan suomessa siirrytty kreikkalaisten tapaan tuoda julki talouslukuja?
Nimetön 6.5.2011 10:02

Anonyymi
Nousee kuin Persujen kannatus !
Selvä korrelaatio ? 6.5.2011 10:10

Anonyymi
Nousee kuin Per sujen kannatus !
Selvä korrelaatio ? 6.5.2011 10:10

Anonyymi
Lakot kasvattavat nousua?
Nimetön 6.5.2011 10:11

Anonyymi
Mites ne tärkeemmät? Vienti, onko ees 2005 tasolla? Alijäämääkö, sehän hyvää tekee? Onko tääkin "kasvu" tullu vaan paitojen pesulla joka on harhaa?

BKT pitäs lailla kieltää!
Hesus 6.5.2011 10:11

Anonyymi
Pelkkä luku joka johtaa velkaantumiseen.
Lisää velkaa korolla 6.5.2011 10:19

Anonyymi
Näkyi eilen maantiellä. Vähintään kolmasosa rekkoja vastaantulijoista.
talousaliupseeri 6.5.2011 10:19

Anonyymi
Onkohan suomessa siirrytty kreikkalaisten tapaan tuoda julki talouslukuja?




Missä valtionkontorrin 2010 luvut on?
Lukuja lukuja ja til 6.5.2011 10:21

Anonyymi
SALALIITTO!!!!!
Kusettajia kaikkiall 6.5.2011 10:25

Anonyymi
Inflaatio kasvaa, muusta en olisi niin varma.
Nimetön 6.5.2011 10:31
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä