Professori Eichengreen: Kiinan seuraava taantuma yllättää lännen
Länsi ei ole Eichengreenin mukaan vielä täysin havahtunut myöskään niihin riskeihin, joita idän nousuun liittyy.
Kansainvälisen talouden suuret muutokset ovat aina olleet arvaamattomia tapahtumasarjoja odottamattomine seurauksineen ja tuntemattomine riskeineen. Näin on asian laita myös nyt, kun Kiina ja muu itä kasvavat voimakkaasti.
Näin sanoi maailmanlaajuisesti arvostettu talousprofessori Barry Eichengreen Suomen Pankin juhlakonferenssissa torstaina Helsingissä pitämässään esityksessä. Eichengreen on yhdysvaltalaisen Berkeleyn yliopiston talousprofessori.
– Vanhastaan vahvat läntiset talousmahdit, kuten Yhdysvallat ja Länsi-Eurooppa, menettävät suhteellista merkitystään idälle ehkä nopeammin kuin aavistavatkaan, Eichengreen arvioi.
Kiinan huima nousu ei ole ainoastaan siirtänyt kasvua lännestä itään, vaan näin on Eichengreenin mukaan käynyt myös talouden riskeille.
– Yhdysvallat on vuosikymmenet ollut tärkein epävakauden alkulähde koko maailman taloudelle, hyvässä ja pahassa. Nyt tämä positiivisten ja negatiivisten shokkien alkulähde on siirtymässä kasvun mukana itään, Eichengreen sanoi.
Kiinan talous on aiemmin ollut liian pieni ja sulkeutunut kyetäkseen suuremmin järkyttämään muun maailman talouskehitystä sen enempää kasvua kiihdyttämällä kuin jarruttamallakaan. Nyt tilanne alkaa Eichengreenin mukaan muuttua.
– Länsimaiden talouspäättäjät tai ekonomistit eivät vielä ota riittävästi huomioon, miten länsimaiden talouksiin vaikuttaa Kiinan talouden seuraava jarrutus.
Eichengreenin mukaan länsimaiden olisi korkea aika kantaa huolta Kiinan seuraavan taantuman vaikutuksista länsimaiden talouksiin. Hänen mukaansa aivan liian harva kantaa tällaista huolta.
– Taloustutkijoiden ja päättäjien olisi syytä huolestua, miten länsitalouksien käy, kun Kiinan talous kokee seuraavan äkkijarrutuksen, kun Kiinan suurten kaupunkien kiinteistömarkkinat romahtavat tai, kun työväestö alkaa liikehtiä rauhattomasti, Eichengreen neuvoo.














