Tämän takia Suomi maksaa kriisistä liikaa

Koko Eurooppaa uhkaavan uuden pankkikriisin torjuminen on pantu etupäässä euromaiden vastuulle, koska virallisen EU-tulkinnan mukaan hätäluotoin pelastetaan ylivelkaisia eurovaltioita eikä suinkaan suurten EU-maiden uhkarohkeita pankkeja.

Tämän tulkinnan takia Suomikin kantaa velkatalkoissa suhteessa rutkasti raskaamman taakan kuin suurimpien rahoittajapankkien kotimaat Saksa, Ranska ja Britannia. Taloussanomat kertoi sunnuntaina Suomen suhteettoman suuresta osuudesta velkatalkoissa.

Virallisen EU-tulkinnan mukaan kriisitoimet kuuluvat etupäässä euromaiden kustannettaviksi, koska:

♦ Kriisi koskee vain euromaita.

♦ Hätäluottoja myönnetään vain euromaille.

♦ Muut EU-maat kuin euromaat eivät voi hyötyä hätäluotoista.

Virallisen EU-tulkinnan mukaiset perustelut esimerkiksi juuri Suomen maksu- ja takausosuuksille löytyvät muun muassa Euroopan vakausrahaston EFSF:n ja Suomen valtiovarainministeriön julkaisemista tiedotteista.

Rahoitusmarkkinoiden arkitodellisuudesta sitä vastoin löytyvät perusteet tyystin toisenlaisiin tulkintoihin kriisin syistä ja seurauksista – ja siitä, mihin kriisitoimien hyödyt livahtavat.

Pankkikriisi iskisi
ensin suuriin maihin

Jos eurovaltioiden velkakriisiä tarkastellaan rahoitusmarkkinoiden tulkinnan mukaan eikä virallisen EU-tulkinnan mukaan, on euromaiden kriisitoimissa kyse pelkästään pankkikriisin torjumisesta.

Kreikan, Irlannin tai Portugalin liian suuret velkavastuut ovat maailmanlaajuisesti suuri huolen aihe yhdestä ainoasta syystä, ja se on uuden kansainvälisen pankkikriisin uhka. Ei enempää eikä vähempää.

Jos ylivelkaisten eurovaltioiden rahoituskriisi leimahtaa uudeksi pankkikriisiksi ja suuri määrä kriisimaiden velkoja kärventyy luottotappioiksi, koittaa kaikille EU-maille ja niiden pankeille tupen rapinat.

Mutta erityisen tukalat paikat koittavat Saksalle, Ranskalle ja Britannialle – ja niille lankeaisi myös suurin osa pankkikriisin välittömistä kustannuksista.

Kolmen suurimman EU-maan pankeilla on kaikista maailman pankeista eniten riskipitoisia saatavia euroalueen kriisimaissa. Niinpä kolmen suurimman EU-maan tosiasiallisella vastuulla on suurin osa kriisimaiden luottoriskeistä.

Jos nuo riskit toteutuvat, on kolmella suurimmalla EU-maalla pikavauhtia sylissään iso määrä isoja pankkiruumiita – tai omien pankkiensa pelastaminen omin toimin.

Niinpä joka ikinen velkakriisin taltuttamiseen ja pankkikriisin torjumiseen käytetty, varattu ja luvattu euro puolustaa eritoten kolmen suurimman EU-maan etua.

Toki kriisitoimien tepsiminen ja uuden pankkikriisin torjuminen olisi myös pienten euromaiden, kuten Suomen, etu. Mutta pienten maksajamaiden hyöty olisi ennemmin hätätoimien suotuisa sivutuote kuin niiden varsinainen tarkoitus.

Hätärahat eivät
jää euromaihin

Eurovaltioiden velkakriisi lähestyy eräänlaisen lähtölaukauksensa, viimekeväisen Kreikka-paniikin, ensimmäistä vuosipäivää.

Useista toinen toistaan pontevammista kriisikokouksista, hätätoimista ja julkilausumista huolimatta velkakriisi on yhä meneillään – ja vauhkon vuoden kuluessa jopa pahentunut.

Tähän mennessä euromaat, EU, EKP ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ovat käyttäneet, luvanneet ja kaavailleet velkakriisin taltuttamiseen ja pankkikriisin torjumiseen laskijasta ja laskutavasta riippuen suurin piirtein 1 500 miljardia euroa.

Huimaan lukuun päästään laskemalla yhteen Kreikka-lainoista lähtien kaikki tähänastiset hätätoimet aina pysyvän vakausmekanismin ESM:n hahmotelmiin asti. Mukana luvussa ovat myös EKP:n erityisesti velkakriisin takia toteuttamat toimet.

Suurin osa velkatalkoiden mammuttisummista on peräisin euromaista tai on euromaiden vastuulla.

Rahoitusmarkkinoiden rahavirrat eivät kuitenkaan piittaa euron ja muiden valuuttojen välisistä rajoista. Rahoitusmarkkinoiden arkitodellisuudessa hätärahat päätyvätkin kaikkea muuta kuin pelkästään euromaiden hyödyksi.

Valtioiden vararikot
toistaiseksi vältetty

Kreikkaa uhkasi vuosi sitten tuupertuminen kassakriisiin, kun alijäämäisen valtion vanhoja velkoja erääntyi suuri määrä kerralla maksuun eikä sillä ollut erääntyviin kuoletuksiin tai korkoihin tarvittavia varoja.

Rahoitusmarkkinoilla Kreikasta oli jo tullut hylkiö, joka ei enää nauttinut rahoittajien luottamusta. Epäluotettavaksi velanmaksajaksi leimautunut Kreikka ei saanut pankeilta tai korkosijoittajilta uutta luottoa kuin hillittömillä kiskurikoroilla.

Lopulta viimeinen keino kassakriisin ja kansanomaisesti sanottuna valtion vararikon estämiseksi oli hätäluottojen pyytäminen muilta euromailta.

Sittemmin samaa rataa ovat hätäluottojen varaan tuupertuneet eri syistä ensin viime marraskuussa Irlanti ja tänä keväänä vielä Portugali.

Normaalisti velkaiset valtiot ylläpitävät rahoitustoimintojaan hakemalla markkinoilta uutta lainarahaa sitä mukaa kuin vanhoja velkoja erääntyy takaisin maksettaviksi tai talousarvioon ilmaantuu uusia rahareikiä tilkittäviksi.

Kriisivaltioilta on kuitenkin luotto loppu, joten vanhojen velkojen korvaaminen uusilla onnistuu enää hätäluottojen avulla.

Ilman hätäluottoja ja muita kriisitoimia olisi jo iso määrä kriisimaiden vanhoja velkoja jäänyt maksamatta. Tilalla olisi vastaava määrä luottotappioita kerrannaisineen.

Hätäluottojen ansiosta kriisimaiden rahoittajat eivät ainakaan vielä ole kärsineet luottotappioita, eikä pankkien ole tarvinnut kirjata arvonalennuksia taseisiinsa.

Sitä vastoin kriisimaita rahoittaneet pankit ovat perineet kelpo korkoja – eivätkä korkotuotot ole suinkaan nekään jääneet pelkästään euromaihin.

Hätäraha päästää
pankkeja pinteestä

Tähänastiset euromaiden ja EKP:n kriisitoimet eivät ole euronkaan vertaa pienentäneet kriisimaiden velkataakkaa, vaan ne ovat ainoastaan korvanneet vanhoja velkoja uusilla.

Hätätoimien kuluessa kriisimaiden velkamäärät ovat itse asiassa pelkästään kasvaneet.

Sen sijaan hätäluotot ja muut kriisitoimet ovat avittaneet kriisimaiden rahoittajia, kuten kansainvälisiä suurpankkeja ja korkosijoittajia, pääsemään eroon perin epävarmoiksi muuttuneista riskiluotoista.

Eräpäivään asti luottojensa kanssa malttaneet pankit ja muut rahoittajat ovat toistaiseksi saaneet lainaamansa rahat viimeistä euroa myöten takaisin, ja ammoin sovitut korot päälle.

Seuraavaksi näin käynee kesäkuussa Portugalin valtion rahoittajille, joiden hallussa olevia Portugalin vanhoja velkakirjoja erääntyy takaisin maksettaviksi yli viiden miljardin euron arvosta.

Portugali ei ilmeisesti selviäisi kovaa vauhtia lähestyvästä seuraavasta suuresta eräpäivästä ilman apua, vaan on esittänyt hätäluottohakemuksensa. Jos euromaiden yhteinen vakausrahasto EFSF antaa anotut luotot, pääsee osa Portugalin vanhoista rahoittajista pinteestä.

Jos näin käy, koituvat hätäluottojen välittömät edut kriisimaan rahoittajien eduksi näiden keskinäisten rahoitusosuuksien suhteessa siitä riippumatta, ovatko rahansa takaisin saavat pankit ja muut rahoittajat muista euromaista tai edes muista EU-maista.

Hätäluottojen avulla maksettavia vanhojen velkojen kuoletuksia tai korkoja ei ole millään tavoin rajattu maksettaviksi ainoastaan euromaiden pankeille.

Britannia osallistuu
vapaaehtoisesti

Kansainvälisen järjestelypankin BIS:n tuoreimpien luottotilastojen perusteella ulkomaisilla pankeilla on neljässä ylivelkaisessa euromaassa, Kreikassa, Irlannissa, Portugalissa ja Espanjassa, yhteensä epävarmoja saatavia yhteensä 1 800 miljardia euroa.

Koko epävarmasta lainapotista peräti 60 prosenttia – yli tuhat miljardia euroa – kytee kolmen suurimman EU-maan eli Saksan, Ranskan ja Britannian pankkien taseissa.

Samoista BIS:n luottotilastoista ilmenee, että Suomen pankeilla on samoissa maissa vastaavia saatavia noin kaksi miljardia euroa – koko epävarmojen luottojen potista suurin piirtein 0,1 prosenttia.

Kriisitoimien kustannuksista Suomen osuus on kuitenkin EKP:n pääoma-avaimesta johdetun kaavan mukaisesti noin 1,8 prosenttia.

Britannian pankeilla on BIS:n kyseenalaisiksi määrittelemissä euromaissa saatavia 330 miljardia euroa eli melkein 20 prosenttia kaikkien ulkomaisten pankkien luottoriskeistä.

Brittipankkien mittavilla luottoriskeillä ei ole taakan jakamisessa merkitystä, koska virallisen EU-tulkinnan mukaan velkakriisi on yksistään euromaiden keskinäinen ongelma. Britannia ei ole euromaa, joten sen osuus EKP:n pääoma-avaimen mukaisessa taakanjaossa on nolla prosenttia.

Toistaiseksi Britannia on vapaaehtoisesti luvannut hätärahoitukseen 12 miljardia euroa – vähemmän kuin pikkuruisen Suomen velvoitteet.