Kirjaudu ▼
 

Kreikan budjettivaje arvioituakin suurempi viime vuonna

EPA
Kreikan budjettivaje arvioituakin suurempi viime vuonna
Kreikan viime vuoden budjettivaje on osoittautunut hallituksen arviota suuremmaksi. Tämä käy ilmi EU:n tilastoviraston Eurostatin luvuista.
Bloomberg
26.4.2011 13:25
38

Eurostatin mukaan alijäämä oli viime vuonna 10,5 prosenttia bruttokansantuotteesta. Helmikuussa Kreikan hallitus ilmoitti, että se on yltänyt tavoitteeseensa eli 9,4 prosentin alijäämään. Vuonna 2009 alijäämää kertyi 15,4 prosenttia kansantuotteeseen suhteutettuna.

Hallituksen tavoitteena on edelleen painaa alijäämä 7,4 prosenttiin tänä vuonna.

Kreikan valtionvelka kasvoi viime vuonna lähes 143 prosenttiin bruttokansantuotteesta, mikä on korkein lukema euroalueella.

Yhä kiihtyvät arvelut Kreikan ajautumisesta velkasaneeraukseen ovat nostaneet maan valtionlainojen korkoja uusiin euroajan ennätyksiin viime päivinä. Viimeksi tänään Saksan liittokanslerin Angela Merkelin talousneuvonantajiin kuuluva Lars Feld sanoi, että Kreikka ei voi välttyä velkojensa uudelleenjärjestelyltä.

Kreikan kahden vuoden lainan korko hypähti aamupäivällä uuteen ennätykseen 23,65 prosenttiin Lontoossa. Nousua perjantaista oli 0,64 prosenttiyksikköä.

∇ Mainos ∇
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (38)

Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Eurostatin mukaan alijäämä oli viime vuonna 10,5 prosenttia bruttokansantuotteesta. Helmikuussa Kreikan hallitus ilmoitti, että se on yltänyt tavoitteeseensa eli 9,4 prosentin alijäämään.


Olisihan se ollutkin yllättävää, jos Kreikan antamat numerot olisivat pitäneet paikkansa.
Jytky yllätys olisi, 26.4.2011 13:33

Anonyymi
Jykän puheet tienaamisesta taitavat totetua; rahat vain jäävät saamatta.


Älä huoli, kyllä sillä joku tienasi.
Nimetön 26.4.2011 13:35

Anonyymi
Ja EKP kuristaa lisää.
Hyvä tulee 26.4.2011 13:35

Anonyymi
Kreikan "ilmoituksiin" ei ole luottamista.

Kerrotaanko meille maksumiehille todellinen tilanne ja milloin?
tossako se luvattu & 26.4.2011 13:37

Anonyymi
Vieläkö Jykän niskalenkki pitää?
Nimetön 26.4.2011 13:38

Anonyymi
Kreikan viime vuoden budjettivaje on osoittautunut hallituksen arviota suuremmaksi.


Onko uutisen kirjoittanut toimittaja varautunut poliisitutkintaan ja haasteeseen?
Kreikasta ei sitten 26.4.2011 13:39

Anonyymi
Joudunko nyt vankilaan kun luin tämän kreikka-uutisen?
Internetin ajatuspol 26.4.2011 13:40

Anonyymi
Peukku pystyyn jos kreikkalaiset taas valehtelevat.

Lukion lyhyt matematiikka 6.
Jyka Boy 26.4.2011 13:40

Anonyymi
Joudunko nyt vankilaan kun luin tämän kreikka-uutisen?


Kyllä, avaa ovi jo valmiiksi. Tulossa ollaan. Varaudu siihen, että otetaan myös niskalenkki eli venyttele itsesi valmiiksi, niin sattuu vähemmän.
Jykä J Käteinen 26.4.2011 13:42

Anonyymi
Ei nyt takerruta pikkuseikkoihin.
Me tienataan tällä 26.4.2011 13:43
Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä