Kirjaudu ▼
 

Näin EU vedättää Suomea velkatalkoissa

Kuvat EPA/Kuvankäsittely taloussanomat
Näin EU vedättää Suomea velkatalkoissa
EU varoittelee Suomea panemasta liian ärhäkästi hanttiin kriisimaiden velkatalkoissa, ettei tapahdu kauheita. EU:n pitäisi silti ennemmin painostaa suuria jäsenmaita kuin Suomea. Nyt Suomelle uhkaa kertyä velkatalkoista monin verroin isoja EU-maita suuremmat vastuut – kun sitoumukset suhteutetaan talkoomaiden omien pankkien riskeihin.
Jan Hurri
24.4.2011 06:01
428

Suomi on joutunut Euroopan unionin silmätikuksi sen jälkeen, kun viime viikonlopun vaalitulos nosti kriittiseen tarkasteluun Suomen osallistumisen Portugalin hätärahoitukseen ja EU:n muihin kriisitoimiin.

EU kiirehtii Suomea vahvistamaan Portugalin hätäluottojen edellyttämät miljarditakaukset, vaikka Suomen vasta valittu uusi eduskunta ei ole vielä järjestäytynyt. Seuraavan hallituksen kasaaminen on vasta tunnusteluvaiheessa.

Viime viikolla Suomen vaalivoittajia ja hallitusneuvottelijoita patistelivat vuoron perään muiden euromaiden ja EU:n talouspäättäjät talouskomissaari Olli Rehniä myöten.

Suomen rimpuilusta voi lausuntojen perusteella koitua Suomellekin ikäviä seurauksia. Ellei Portugalin-tuen kaatuminen aiheuta uutta pankkikriisiä, ainakin rimpuilu muistetaan, kun Brysselissä seuraavan kerran neuvotellaan Suomen omista asioista.

Käytännössä EU painostaa Suomea ottamaan kontolleen monin verroin suuria jäsenmaita raskaammat vastuut.

Suomen vastuut ovat jo nyt suuremmat kuin suurimmilla EU-mailla on taakkanaan. Näin on asian laita, jos kunkin jäsenmaan osuus EU:n kriisitoimista ja niihin liittyvistä vastuista suhteutetaan jäsenmaiden omien pankkien kriisimaissa ottamiin luottoriskeihin.

Velkakriisi leimahti
vuosi sitten Kreikassa

Jokseenkin vuosi sitten euromaat, EU ja euroalueen keskuspankki EKP sopivat ylivelkaisten euromaiden velkakriisin taltuttamisesta mittavin yhteisin hätätoimin. Kriisi niin kuin hätätoimetkin ovat yhä meneillään, eikä sen enempää kriisin loppumisesta kuin loppulaskustakaan ole vielä tietoa.

Kriisi kärjistyi ensin Kreikassa, mutta vuodentakaisten paniikkiviikkojen jälkeen myös Irlanti ja Portugali ovat ajautuneet hakemaan muiden euro- ja EU-maiden hätäapua.

Kriisin pitkittyminen ja kriisin taltuttamisesta koituvien kustannusten kasvu ovat herättäneet yhä kriittisempää keskustelua hätätoimien tehottomuudesta – ja kalleudesta.

Suomen vaalien nostama kritiikki on vain yksi merkki velkatalkoiden arvostelusta kautta EU-maiden.

Velkatalkoiden kustannusten ja vastuiden jakamiseksi viime keväänä sovittu jyvitys on yhä voimassa – vaikka sitä on perin helppo arvostella. Taakan jako poikkeaa suuresti velkakriisin luonteesta – ja todellisten riskien jakautumisesta talkoomaiden kesken.

Pinteessä muitakin
kuin euromaiden pankkeja

Valtioiden rahoituskriisi on toistaiseksi keskittynyt kaikkein velkaisimpiin ja heikoimpiin eurovaltioihin. Ilmeisesti tällä perusteella suurimman osan kriisitoimien kustannuksista ovat keskenään jakaneet muut eurovaltiot.

Käytännössä kriisitoimien, kuten erilaisten hätäluottojen, suorat kustannukset ja muut vastuut on jaettu euromaiden kesken EKP:n niin sanotun pääoma-avaimen osuuksilla.

Suomenkin osuus hätätoimista on suunnilleen yhtä suuri kuin Suomen Pankin osuus EKP:n pääomasta, eli noin 1,8 prosenttia.

Eurovaltioiden velkakriisissä on kuitenkin alituiset tupenrapinat yhdestä ainoasta syystä – eikä tuolla kriisin todellisella syyllä ole oikeastaan mitään tekemistä EKP:n pääoma-avaimen kanssa.

Kriisin tärkein syy eivät ole suuret velat sinänsä, vaan varsinaisen kriisin on kärjistänyt se, että ylivelkaisia kriisimaita liian suurin luotoin rahoittaneiden pankkien vakavaraisuus on aivan liian huteralla tolalla noiden riskien kantamiseen.

Suurimpiin ylilyönteihin ovat vuosien varrella lipsuneet Saksan, Ranskan ja Britannian pankit. Eniten velkakriisissä on siis vaakalaudalla kaikkein suurimmilla EU-mailla. Niiden talkootaakkaa Suomikin omilla laina- ja takausosuuksillaan keventää.

Pienillä mailla suurempi
taakka kuin suurilla

Suomelle on vuoden kuluessa kertynyt velkakriisiin liittyviä laina- ja takausvastuita ties kuinka pitkäksi ajaksi rutkasti raskaammin kuin Suomen omien pankkien tai muidenkaan suomalaisten rahoitus- tai sijoitusriskien perusteella olisi perusteltua.

Sama ylisuuren osuuden taakka koskee useita muitakin pieniä ja keskikokoisia EU-maita. Sitä vastoin suurimmat maat pääsevät vähemmällä.

Suurista kaikkein vähimmällä pääsee Britannia, koska se osallistuu pääosin euromaita sitoviin kriisitoimiin vapaaehtoisesti – jos katsoo aiheelliseksi.

Britannian osallistuminen kriisitoimiin on vapaaehtoista siitä huolimatta, että sen pankeilla on kriisimaiden kyseenalaisissa luotoissa kaikista maailman maista kolmanneksi suurimmat riskit.

Kansanomaisesti sanottuna Britannia onkin velkatalkoiden todellinen pummilla matkustaja. Edes Saksa ja Ranska eivät pääse talkoista yhä kevyellä laskulla kuin Britannia.

Toki myös Saksa ja Ranska yrittävät livahtaa velkatalkoista vähemmin vastuin kuin pikkuruinen Suomi, jos vastuut suhteutetaan kunkin talkoomaan omien pankkien riskeihin.

Luottoriskit muualla
kuin talkoovastuut

Kansainvälisen järjestelypankin BIS:n luottotilastoista ilmenee, kuinka suuret luottoriskit kunkin euro- ja EU-maan pankeilla on kriisimaissa. Tuorein tilasto kertoo tilanteen viime syyskuun lopussa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

BIS:n tilastot eivät jätä pienintäkään tulkinnansijaa siihen, missä maissa velkakriisin riskit todellisuudessa muhivat. Aivan yhtä vastaansanomattomalla tavalla tilastoista ilmenee, missä maissa kyseisiä riskejä ei ole nimeksikään.

Jos varsinaisten kriisimaiden – Kreikan, Irlannin ja Portugalin – lisäksi lasketaan luottoriskit seuraavaksi epävarmimmaksi arvioiduissa Espanjassa, kertyy kokoon mittava kakku jaettavaksi.

BIS tarkastelee luottoriskien maantieteellistä jakautumista kriisimaita rahoittaneiden pankkien kotimaan mukaan, ei suinkaan sen mukaan, miten eri maat osallistuvat EKP:n pääomittamiseen.

Pelkästään luottoriskien perusteella kriisitoimet pitäisi rahoittaa tyystin toisenlaisella jaolla eri EU-maiden kesken kuin nyt näyttää olevan tarkoitus – esimerkiksi Suomen talkookuorman pitäisi olla murto-osa nyt uhkaavista vastuista.

Onko Britannia
vapaamatkustaja?

Viime syyskuun lopussa ulkomaisilla pankeilla oli neljässä kyseenalaisimmassa euromaassa saatavia yhteensä noin 1 800 miljardia euroa. Luvussa ovat pankkien lainasaatavat sekä muut saatavat valtioilta ja muilta julkisen talouden yksiköiltä, rahoitusalan yrityksiltä sekä muilta yrityksiltä.

Neljän velkaisimman euromaan luotoissa eniten oli vaakalaudalla Saksan pankeilla (406 miljardia euroa), Britannian pankeilla (327 miljardia euroa) ja Ranskan pankeilla (315 miljardia euroa).

Näiden kolmen suuren rahoittajamaan pankeilla on taseissaan velkaisimpien euromaiden kansainvälisistä luottoriskeistä huimat 60 prosenttia. Sitä vastoin hätäluottojen ja muiden kriisitoimien kustannuksista ne kantavat kolmeen pekkaan vain noin 50 prosenttia.

Britannia on luvannut lainata Irlannille kahdeksan miljardia euroa ja Portugalille neljä miljardia. Siinä kaikki. Maan tukisitoumukset ovat alle neljä prosenttia maan omien pankkien luottoriskeistä kriisimaissa.

Suomen pankeilla oli BIS:n samojen tilastojen mukaan vastaavia luottoriskejä kaksi miljardia euroa. Kolmen varsinaisen kriisimaan riskejä suomalaispankeilla oli alle miljardi euroa – alle puoli prosenttia pankkien taseista.

Neljän ongelmallisen euromaan luottoriskeistä piilee suomalaisten pankkien taseissa suurin piirtein 0,1 prosenttia. Suomen osuus velkakriisin todellisista syistä on toisin sanoen alle kymmenesosa Suomelle sälytetystä suhteellisesta tukiosuudesta.

Kyse on suhdeluvuista, joten Suomen liian suuri taakka pysyy nykyisellä taakanjaolla aivan yhtä paljon liian suurena lopullisista kriisitoimien kustannuksista riippumatta.

Suomella pienet riskit,
mutta suuret vastuut

Suomen osuus hätäluotoista sekä EU:n tilapäisten ja pysyvien vakausrahastojen pääomituksesta, takauksista ja pääomasitoumuksista on EKP:n pääoma-avaimen perusteella noin 1,8 prosenttia. Samalla osuudella Suomi vastaa EKP:n omiin kriisitoimiin liittyvistä riskeistä.

Tästä vaivaisen tuntuisesta prosenttiluvusta koituu Suomelle noin kymmenen kertaa suurempi maksutaakka ja pitkäaikainen maksuvelvoite arvaamattomine riskeineen kuin Suomen pankeilla on kriisimaissa luottoriskejä.

Kymmenkertaisesti eli tuhat prosenttia Suomen luottoriskejä suurempiin kriisivastuisiin päästään, kun kaikkien tähänastisten ja kaavailtujen kriisitoimien kustannukset ja niistä mahdollisesti koituvat lisävastuut pyöristetään 1 500 miljardiksi euroksi ja Suomelle lasketaan koko potista 1,8 prosentin osuus.

Vaikka Suomen riskeihin laskettaisiin pankkien suorien luottoriskien päälle eläkelaitosten ja muiden vakuutusyhtiöiden sijoitukset, Suomen kokonaisriski jäisi alle viidesosaan Suomelle kertyneistä maksuvelvoitteista.

Suomen riskejä monin verroin raskaampaa talkookuormaa on vaikea perustella erityisesti juuri Suomea koskevilla kriisin välillisillä kerrannaisriskeillä. Jos kriisi repeää uudeksi finanssikriisiksi, se iskee ensin ja voimakkaimmin sinne, missä on runsaimmin kriisimaihin liittyviä riskejä.

Tuskin Suomikaan säästyisi uuden pankkikriisin vaikutuksilta. Mutta jos Suomi joutuu kriisin etulinjaan, johtuu se ennemmin liian suurista talkoositoumuksista kuin Suomen omien pankkien luottoriskeistä.

Suomen tukiosuus moninkertaisesti omia luottoriskejä suurempi
Saksan, Ranskan, Britannian ja Suomen osuus Kreikan, Irlannin, Portugalin ja Espanjan luottoriskeistä sekä euromaiden, EU:n ja EKP:n kriisitoimista. Kaikkien kriisitoimien yhteismääräksi arvioitu 1 500 miljardia euroa.
  Maan pankkien osuus kriisimaiden luottoriskeistä, % Maan kriisivastuut suhteessa maan omien pankkien luottoriskeihin, %
Saksa 22,6 100,1
Ranska 17,6 97,1
Britannia 18,2 3,7
Suomi 0,1 1 080,0
Lähde: BIS, EU, VM, Taloussanomat

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (428)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 43
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Todella huonosti hoidettua edunvalvontaa ja vielä kun talouskomissaarina on SUOMALAINEN! Tähän asti kaikki, mitä EU:sta on tullut ehdotuksia, on mennyt Suomen hallituksessa kritiikittä läpi.

Onko 50-60-luvulla syntyneillä (jotka ovat nyt päättävässä asemassa) niin tärkeää tulla "hyväksytyksi" Euroopassa että jopa maksetaan siitä hauskuudesta kalliisti ja ylimääräistä?!
Timppa 24.4.2011 6:24

Anonyymi
Partiopoika Katainen ja muut yli-innokkaat markkinavoimien selättäjät tulivat kalliiksi Suomelle. Tästä ukkelista Hesarin piti vielä leipoa pääministeri, kun "puolueeton" lehti julisti vain Kataisen totuutta asioissa vaaleihin saakka.
Topi Suomi 24.4.2011 6:31

Anonyymi
"Käytännössä EU painostaa Suomea ottamaan kontolleen monin verroin suuria jäsenmaita raskaammat vastuut."
Suomessa demokrattiset vaalit:
Voittaja nukkuneitten puolue 30%,
Verrataan ARABIMAITTEN ja RANSKAN tilanteeseen:
Toinen sulki rajat ja toisissa valtioissa kansannnousut menossa.
SUOMI TEKEE ITSE DEMOKRATTISEN HALLITUKSEN.
Nimetön 24.4.2011 6:39

Anonyymi
Olisi uskottavampaa jutun kannalta, jos siinä olisi prosenttilaskut edes suunnilleen oikein. Lehtijuttu voi olla raflaava, mutta ei sitä juttua kannata totuuden kustannuksella tehdä.
Hurri kirjoittaa, että Britannian pankeilla on 327 miljardia euroa saatavia velkaisilta euromailta. Hän toteaa myös, että Britannia on luvannut lainata näille maille 12 miljardia ja että nämä tukitoimet ovat alle prosentin luottoriskeistä. Matematiikan tunnilla minulle on kuitenkin opetettu, että 12/327=3,6% eli reilusti yli prosentin.

Vaikka toimittaja olisi ikipessimisti jutuissaan, niin sisäisiä ristiriitoja niihin ei ole hyvä jättää.
Jarno 24.4.2011 6:54

Anonyymi
Nyt paljastuu Kiviniemen ja Kataisen ajama K-linja ja sen valheelisuus.
Vedätys on kovaa,mutta kynsille tulevat saamaan.
Ei enään euroja velkamaille,maksakoon itse velkansa.
Liero 24.4.2011 6:56

Anonyymi
Hurrilta hyvä kirjoitus. Vain muutama päivä sitten Niinistö puhui että Britannia ei ole juurikaan ottanut osaa talkoisiin, vaikka näiden lukujen valossa kyllä syytä olisi ja lujasti. Seuraavan kerran kun Rehn kovistelee Suomea tekemään päätöksiä, esittäkää hyvät kansanedustajat nämä luvut EU.lle.
Se maksaa joka otti 24.4.2011 7:10

Anonyymi
Vilkaisin joutessani kuuden suuren eurooppalaispankin 31.12.2010 tilinpäätöksistä että näiden omat pääomat (ensisijaiset) olivat 476 miljardia euroa ja 2010 nettovoitto 28 miljardia euroa.

Kreikan ja Portugalin _julkinen_ velka, josta tässä ollaan eniten huolestuneita, oli vuoden lopussa IMF:n tilaston mukaan 483 miljardia euroa. Jos siihen tehtäisiin 30 %:n saneeraus, 145 miljardia euroa, kyse olisi vain noin viiden vuoden voitoista euroopan kuudelle suurimmalle pankille. Ja todellisuudessahan tappion jakajia on pitkä liuta enemmän.

Jotenkin herää ajatus että valtiotueksi maskeeratusta pankkituesta hyötyvät piirit ovat onnistuneet maalailemaan tilanteesta suuremman draaman kulissit kuin mistä todellisuudessa on kyse. Ja meillä hyväntahtoiset mutta yksinkertaiset poliitikot eivät osaa suhteuttaa lukuja ja käyttää arkijärkeään.

Tuetaan ongelmamaita päästämällä ne hallittuun velkasaneeraukseen samalla kun laittavat jatkossa menonsa tuloja myöten. Pankkien omistajat maksakoot pankkien omista pääomista tappiot niin pitkälle kuin jaksavat ja sen jälkeen kotimaat pistävät omaa pääomaa kassaan niin, ettei pankki kaadu ja halvaannuta koko järjestelmää.

Esim: Credit Agricolen oma pääoma 31.12.10 pankin oman tilinpäätöksen mukaan 77 miljardia euroa. Jos se saa vaikkapa 20 miljardia näpeilleen etelästä, -> oma pääoma 77 - 20 = 57 miljardia. Jos omistajat eivät löydä muualta uutta omaa pääomaa niin Ranskan valtio sijoittaa sen ja ottaa samalla haltuunsa 20 /(20+57) = 26 % pankin osakepääomasta. Jos siis tarve - pitäisi pankeilla sen verran olla noilla tuloksilla jotain reservejäkin tappioiden kantamiseen. Ne tuleen ensimmäisenä.

Näin veronmaksajille tulee edes jokin vastine rahoille ja riski realisoituu oikeudenmukaisesti nykyisille omistajille.
Kirjanpitäjä 24.4.2011 7:22

Anonyymi
Varsinainen pääsiäisen kärsimysnäytelmä Suomen hallituksen toiminta.Euroopan historian suurin verovarojern puhallus sijoittajille,on käynnissä.Demokratian ja EU perussopimuksen vastaisesti.
Hoikkapoika 24.4.2011 7:22

Anonyymi
britannian osuus on oikein laskettu liitteen taulukossa. Muuten kyllä ihmetyttää kirjoituksen sotkut. Tekstissä puhutaan 1800 ja liitteessä 1500 miljardista. Samoin puhutaan kymmenesosasta, kymmenkertaisesta ja 1000%.. Uutinen on julkaistu 6:00. Milloinkohan se on kirjoitettu? Ettei vaan olisi ollut väsy..
ki-Ta 24.4.2011 7:25

Anonyymi
Pankki lainaa VAIN tarvittavan pääoman jokaisessa ?u maassa.
M3 raha supistuu kun verot nousee, kierossa oleva raha menee valtionvelan korkokuluihin.
Yksityisen velanmaksu kyky heikkenee jopa 90%.
Kupla-uuno on riski 24.4.2011 7:31
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 43
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä