Näin EU pahentaa velkakriisiä

Euroopan unionin neuvosto lupasi lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla, kun se päätti maaliskuun lopun huippukokouksessaan keinoista kahden kunnianhimoisen tavoitteen saavuttamiseksi.

Huippukokous ja siinä vahvistettu suuri sopimuspaketti olivat tuo yksi isku, ja kaksi kärpästä olivat:

1) Jäsenmaiden talouskurin ja kilpailukyvyn palauttaminen, ja

2) Velkakriisin taltuttaminen ja rahoitusvakauden varmistaminen uuden, pysyvän vakausmekanismin avulla.

Sittemmin EU:n suurta sopimuspakettia sekä varsinkin sen käytännön toteutusta ja tahattomia sivuvaikutuksia juurta jaksain seuloneet sivustaseuraajat ovat menettäneet uskonsa tähänkin "lopulliseen voittoon".

Velkakriisin taltuttamisen asemesta EU:n tähänastiset toimet ennemmin pitkittävät ja pahentavat kriisiä. Pysyväksi perustettava vakausmekanismi voi jopa kääntyä onnettomalla tavalla tarkoitustaan vastaan.

Markkinoiden luottamus
velkaisen EU:n elinehto

Rahoituskriisissä on kyse rahoitusmarkkinoiden luottamuksesta – tai paremminkin luottamuksen puutteesta. Eurovaltioidenkin velkakriisissä on kyse rahoitusmarkkinoiden luottamuksen murenemisesta.

Korkosijoittajat ovat tähän mennessä menettäneet luottamuksensa Kreikan, Irlannin ja Portugalin kykyyn maksaa liian suuriksi paisuneet velkansa korkoineen. Niinpä nämä kriisimaat eivät enää saa rahoitusmarkkinoilta tarvitsemaansa rahoitusta kuin hillittömän korkealla korolla tai eivät lainkaan.

Markkinarahoituksen tilalle ovat tulleet muiden euromaiden, EU:n, Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n ja EKP:n hätäluotot, joiden turvin kriisimaat ovat voineet ylläpitää julkisen talouden toimintojaan – ja jatkaa vanhojen velkojensa maksamista.

Kaikki euromaat ja sen puoleen muutkin EU-maat ovat raskaasti veloissaan ja näin ollen täysin riippuvaisia alati vuolaana ja vapaana virtaavasta velkarahoituksesta. Tämä riippuvuus rahoitusmarkkinoiden luottamuksesta ei siis koske vain kriisimaita, vaan myös esimerkiksi Suomea.

Tämän riippuvuuden takia EU ja euromaat ovat yhdessä euroalueen keskuspankin EKP:n kanssa tehneet hartiavoimin töitä saadakseen rahoitusmarkkinat pidettyä käynnissä ja tuon pahoin murentuneen luottamuksen vähitellen palautumaan.

Toistaiseksi tämä ei ole onnistunut. Rahoitusmarkkinoiden luottamus kriisimaihin ei ole palautunut, vaan päin vastoin heikentynyt. Samalla on murentunut myös markkinoiden luottamus EU:n ja euromaiden kriisityötä kohtaan.

Kriisitoimet pitkittävät
ja pahentavat kriisiä

Rahoitusmarkkinoiden tyly tulkinta EU:n ja euromaiden tähänastisten ja kaavailtujen kriisitoimien onnettomista seurauksista ja tahattomista sivuvaikutuksista on kuin vakava varoitusviesti EU:lle. Tätä menoa kriisi ei taltu, vaan pahenee ja pitenee.

Tuo tulkinta on muuttunut kriisimaa kriisimaalta ja hätäratkaisu hätäratkaisulta yhä tylymmäksi.

Kriisin lopulliseksi taltuttajaksi aiottu Euroopan pysyvä vakausmekanismi ESM (European Stability Mechanism, suomeksi EVM) on kriittisen markkinatulkinnan mukaan ennemmin viimeinen niitti kuin lopullinen voitto.

Vakava varoitusviesti käy vaivatta selväksi rahoitusmarkkinoiden päivittäisistä noteerauksista. Korkojen kohoaminen kertoo, että luottamus kriisimaihin on heikentynyt eikä suinkaan kohentunut.

Tyly tulkinta leimaa myös velkakirjamarkkinoiden suurten välittäjäpankkien, kansainvälisten instituutiosijoittajien sekä näitä neuvovien analyysiyhtiöiden tutkimusraportteja ja markkinakatsauksia.

Raportit kertovat tyystin toisenlaisesta todellisuudesta kuin EU:n ja euromaiden viralliset lausunnot.

Yhden selkeimmistä ja pitkään aikaan suorasukaisimmista tulkinnoista on julkaissut saksalaispankki Deutsche Bank, jonka Global Economic Perspectives -viikkokatsaus teilaa EU:n tuoreimmat kriisitoimet ja -aikeet jokseenkin toivottomiksi.

EU hukkaa
aikaa ja rahaa

Deutsche Bankin Euroopan pääekonomisti Thomas Mayer käsittelee EU:n neuvoston viime kuun huippukokouksen saavutuksia – tai paremmin saavuttamatta jättämisiä – kriittisessä artikkelissaan Political risks to EMU rising.

Artikkelin otsikko on vihje pahaenteisistä johtopäätöksistä. Suomeksi sanottuna otsikko väittää, että poliittisen kriisin riski kasvaa rahaliitossa. Artikkeli perustelee väitteen perinpohjaisesti.

Mayer katsoo euromaiden väliaikaisen vakausrahaston EFSF:n (European Financial Stability Facility, suomeksi ERVV) myös vaikutuksiltaan tilapäiseksi. Sen keinoilla ei velkakriisi hellitä saati taltu, vaan pitkittyy ja pahenee.

Tilapäisen vakausrahaston jälkeen vuonna 2013 aloittava pysyvä vakausmekanismi ei sekään taltuta kriisiä. Päin vastoin ESM on jo nyt Mayerin mukaan ratkaisevasti pahentanut kriisiä.

Laaja artikkeli ei jätä arvailulle sijaa, vaan sanoo hyvin suoraan, että

♦ Velkakriisin pitkittäminen vuoteen 2013 ja ESM:n aloittamiseen asti on turhaa ajan ja rahan tuhlaamista, sillä väistämättömät velkasaneeraukset ovat jo nyt markkinoiden tiedossa, ja

♦ ESM:lle kaavaillut saneerauskeinot yhdessä väistämättömänä pidettyjen saneeraustarpeiden kanssa estävät tehokkaasti kriisimaiden paluun rahoitusmarkkinoille, ja suistavat kriisimaat näin ollen pysyvästi ESM:n hoteisiin.

Tässä näkymässä on Mayerin mukaan ainekset rahaliiton poliittiseen kriisiin – josta ensi merkit näkyvät esimerkiksi Suomen sisäpoliittisissa äkkikäänteissä.

Suomen vaalit ehkä
enne muutoksista

Deutschen Thomas Mayer ei ota tavunkaan vertaa kantaa Suomen sen enempää kuin muidenkaan euromaiden sisäpoliittisiin kiistoihin. Hän ei arvioi, onko esimerkiksi Suomen eduskuntavaaleihin kovalla eurokinastelulla kirivistä ehdokkaista joku oikeassa ja joku muu väärässä.

Sitä vastoin hänen tarkoituksensa on valaista kansainvälisten suursijoittajien kaltaisia lukijoitaan niistä poliittisista ristipaineista, jotka pulppuavat parhaillaan Suomen vaalikamppailussa pintaan.

Kansainvälisiä suursijoittajia ei kiinnosta Suomen vaalitulos sinänsä, mutta sitäkin enemmän vaalien mahdolliset seuraukset. EU on juuri sopinut suuren määrän toimintaperiaatteidensa muutoksista tai täsmennyksistä, jotka edellyttävät toimiakseen jäsenmaiden yksimielisiä päätöksiä.

Deutschen Mayer katsookin, että EU:n useisiin keskeisiin uudistuksiin samoin kuin ESM-vakausmekanismiin sisään leivottu yksimielisyyden vaatimus lisää uusien kriisien torjuntaan ja taltuttamiseen liittyvää politikoinnin riskiä.

Käytännössä tämä muuttaa hänen mukaansa suuren osan tuoreista uudistuksista pelkiksi puheiksi.

Ärtynyt euroarvostelu
lisääntyy nopeasti

Suomi tuskin yksin kykenee järkyttämään rahaliittoa saati murtamaan euroa, vaikka vaaleissa kävisi miten. Siitä Deutschen Mayer ei ole huolissaan.

Sen sijaan hän neuvoo lukijoitaan ottamaan vakavasti vaarin pienenkin euromaan poliittisen ilmastonmuutoksen siltä varalta, että velkakriisi pitkittyessään kääntää äänestäjiä kriisitoimia – ja samalla mahdollisesti rahaliittoa ja euroa – vastaan yhä useammassa maassa.

Suomi ei Mayerin mukaan ole suinkaan ainoa maa, jossa eurokriittisyys on kriisin mittaan lisääntynyt. Sama näkyy muissa hätätoimia rahoittavissa maissa, kuten Saksassa. Kansalaisten ärtymys näkyy ehkä vielä selvemmin kriisimaissa.

Tukiluottoja pulittavissa maissa kansalaisia ärsyttää omankin maan velkaantuminen tukiluottojen takia ja verovarojen käyttäminen vielä velkaisempien euromaiden velkojen maksamiseen.

Kriisimaiden kansalaisia taas ärsyttävät hätäluottojen kohtuuttomina pidetyt ehdot ankarine vyönkiristysvaatimuksineen.

Tästä ärtymyksestä voi kiehua rahaliitolle kohtalokas soppa.

Täyttyykö saksalaisten
mitta vuonna 2013?

Kreikassa on ollut mellakoita ja lakkoja tämän tästä pian vuoden päivät. Irlannissa hallitus kaatui ennenaikaisissa protestivaaleissa, Portugalissa hallitus kaatui jo ennen ylimääräisiä vaaleja.

Deutschen Thomas Mayer muistuttaa, että äänestäjien ärtymys Suomessa sen enempää kuin kolmessa pienessä kriisimaassa eivät vielä ole vakava uhka rahaliitolle.

Samaa ei voi sanoa Saksasta, jossa on seuraavat parlamenttivaalit vuoden 2013 syyskuussa – pian pysyvän vakausmekanismin ESM:n aloittamisen jälkeen.

Saksalaisten äänestäjien mitta voi olla maan parlamenttivaaleihin mennessä täynnä.

Näin Mayer arvelee käyvän, jos hätärahoituksen turvautuneet kriisimaat eivät kykene parissa vuodessa palauttamaan velanhoitokykyään ja palaamaan markkinarahoituksen pariin.

Tällaiseen talousihmeeseen hän ei itse usko, vaan päin vastoin pitää todennäköisempänä kriisimaiden päätymistä suoraa päätä EFSF:n "väliaikaisesta" hoidosta ESM:n pitkäaikaishoitoon.

Saksalaisten äänestäjien mitta saattaa täyttyä sillä hetkellä, kun he oivaltavat juuttuneensa rahoittamaan ylivelkaisten euromaiden alijäämiä kenties ikuisiksi ajoiksi.

Mitta tulee täyteen silläkin hetkellä, kun Saksan ja muiden euromaiden äänestäjät oivaltavat parin vuoden kuluttua jääneensä yksin jakamaan vastuuta ESM:n velkasaneerauksista – kun yksityisillä rahoittajilla on ollut kosolti aikaa vetää vähin äänin omat varansa turvaan viimeistä euroa myöten.

Juuri tähän yksityisen rahoituksen vetäytymiseen Portugali kaatui.

Velkakriisin venyminen
voi hajottaa rahaliiton

Poliittista keskustelua Suomessa niin kuin muissakin euromaissa hämmentää ristiin rastiin vaihtelevat väitteet ja uskomukset kriisivaltioiden velkasaneerausten seurauksista.

Yhä mittavampia tukitoimia ja uusia hätäluottoja perustellaan väittämällä, että tukitoimien ainoa vaihtoehto olisi kaaos, uusi finanssikriisi ja talouden ankara lama.

Arvaamattoman talouskaaoksen riski onkin todellinen ja lisäksi vaarallisen suuri, mutta ainoastaan äkkiarvaamattomasti velkojen aggressiivisiin irtisanomisiin päättyvissä valtioiden velkakriiseissä.

Sen sijaan valtioiden rahoitushistoria kertoo, että järjestäytyneet ja hallitut velkasaneeraukset ennemmin estävät ylivelkaisten valtioiden suistumista kaaokseen kuin aiheuttavat kaaosta.

"Sopusaneeraukset" ovat tiukan paikan tullen tyypillisesti estäneet eivätkä suinkaan aiheuttaneet rahoittajien kaoottista pakokauhua.

Deutsche Bankin Mayer kiteyttää markkinoiden epäluulon kahdeksi tylyksi, mutta sitäkin selkeämmäksi varoitukseksi vallitsevan europolitiikan riskeistä:

♦ Velkakriisin turha ja kallis pitkittäminen vie rahaliittoa kohti juuri niitä hallitsemattomia ja mahdollisesti kaoottisia luotto-onnettomuuksia aggressiivisine saneerauksineen, joita onnettomilla hätätoimilla on tarkoitus välttää.

♦ Velkakriisin pitkittäminen kasvattaa rahaliiton ja euron poliittista vastustusta niin hätätoimia kustantavissa kuin niitä vastaanottavissakin maissa – ja voi ennen pitkää vaarantaa koko rahaliiton ja euron olemassaolon.