Kirjaudu ▼
 

Euroalueen talousluottamus vahvistui

Euroalueen talousluottamus vahvistui ensimmäisellä neljänneksellä Saksan talouden vetämänä, selviää saksalaisen Ifo-tutkimuslaitoksen tänään julkistamasta kyselytutkimuksesta.
Bloomberg
9.2.2011 14:16
19

Ifon taloudellista ilmastoa mittaava indeksi kasvoi ensimmäisellä neljänneksellä 116,8 pisteeseen neljännen neljänneksen 107,5 pisteestä.

Liiketoimintaodotuksia mittaava indeksi kohosi lukuun 101,6 edellisneljänneksen 93,4:stä. Nykytilaa arvioiva indeksi nousi 142,7 pisteeseen 131,5:stä.

– Tuoreimmat tulokset osoittavat, että taloudellinen elpyminen jatkuu euroalueella, vaikka jäsenmaiden välillä on merkittäviä eroja. Nykyinen taloustilanne on hyvin myönteinen Saksassa ja Itävallassa, mutta Kreikan, Irlannin, Espanjan ja Portugalin tilanne jatkuu hyvin heikkona, sanoi Ifon toimitusjohtaja Hans-Werner Sinn tutkimuslaitoksen tiedotteessa.

Euroalueen talousveturi oli viime vuonna sen suurin talous Saksa, jonka bkt kasvoi ennätykselliset 3,6 prosenttia. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ennusti tammikuun lopussa, että yhteisvaluutta-alueen talouskasvu hiipuu tänä vuonna 1,5 prosenttiin viime vuoden 1,8 prosentista.

∇ Mainos ∇
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (19)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Tuolta voi lukea tarkempaa tietoa.

http://www.cesifo-group.de/portal/page/portal/ifoContent/N/data/Indices/GSK2006/GSK2006Container/GSK2006PDF/GSKKTDLPDF2011/KT_01_11_ee.pdf
Minä vain 9.2.2011 14:39

Anonyymi
sitä on tuota sanojaa,sitä on muolima väärällään.
t.kätkäläinen
ps.no tuuppee vähä 9.2.2011 14:39

Anonyymi
Kohti ääretöntä ja sen yli ? Muuten ei voi jakaa hyvinvointia, jos rikkaat eivät rikastu entisestään.

Nousu on hyvä syy nostaa korkoja, veroja ja hintoja.
Minä vain 9.2.2011 14:47

Anonyymi
Muuttuminen Saksan veroiseksi lienee valitettavasti suurimmalle osalle vetelästä mukavuuteen taipuvaisesta ja väärin kasvatetusta lössistä silkka mahdottomuus!
Wake up and boogie 9.2.2011 14:47

Anonyymi
Suomi lainaa koko maailmall?
Jyrki. K 9.2.2011 14:48

Anonyymi
Saksassa järjestelmällisyys,tehokkuus ja lähes ääretön johtajan kunnioitus sekä uskollisuus on sisäänkasvatettu ihmisominaisuus!
Waffenbruder 9.2.2011 14:51

Anonyymi
Mitä enemmän euromaita menee taloudellisesti POLVILLEEN niin sitä enemmän luottamus euroalueen talouteen kasvaa.
Buhahhah 9.2.2011 14:52

Anonyymi
H-W Sinn nauttii Saksan talouselämän suurta arvostusta!
Havainto 9.2.2011 14:54

Anonyymi
Kun muut vasta miettii muutoksia on Saksa ne yleensä jo tehnyt!
Blizkrieg 9.2.2011 14:57

Anonyymi
Mitä enemmän euromaita menee taloudellisesti POLVILLEEN niin sitä enemmän luottamus euroalueen talouteen kasvaa.


Tämä on muuten mielenkiintoinen havainto. Sama ilmiö kuin pörssiyhtiön irtisanoessa henkilökuntaa.
Minä vain 9.2.2011 15:08
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä