Kirjaudu ▼
 

Ruoan hinta taas uuteen ennätykseen

AFP
Ruoan hinta taas uuteen ennätykseen
Myrsky on tehnyt tuhojaan banaaniviljelmällä.
Ruoan hinta nousi tammikuussa kaikkien aikojen ennätykseen, YK:n elintarvikejärjestö FAO kertoo. Se varoittaa, että hintojen nousu voi jatkua kuukausia, mikä saattaa aiheuttaa pahimmin kärsivissä maissa ruokamellakoita.
Reuters
3.2.2011 16:32
49

FAO Food Price Index, joka seuraa perusruoka-aineiden tukkuhintoja nousi tammikuussa pistelukuun 231. Se on korkein mitattu lukema vuodesta 1990 ylläpidetyn indeksin historiassa. Kyseessä on seitsemäs perättäinen nousukuukausi.

Joulukuuhun verrattuna indeksi nousi 3,4 prosenttia, kun sen kaikki osatekijät lihaa lukuun ottamatta kipusivat ylöspäin. Erityisesti maitotuotteiden hinnat kohosivat voimakkaasti.

Nykyinen hintataso ylittää indeksin aiemman, kesäkuussa 2007 kirjatun ennätyksen. Tuolloin elintarvikkeiden kalleus johti mellakoihin eri puolilla maailmaa muun muassa Haitissa, Egyptissä ja Kamerunissa.

– Tuoreimmat luvut osoittavat selvästi, että ruuan hintojen nousupaineet eivät ole helpottamassa. Hinnat pysyvät todennäköisesti kalliina tulevina kuukausina,  FAO:n ekomonisti Abdolreza Abbassian sanoi järjestön tiedotteessa.

Ruuan kallistuminen on lietsonut kansan tyytymättömyyttä Tunisiassa, jossa mielenosoitukset johtivat hallituksen kaatumiseen. Myös Egyptin ja Jordanian levottomuuksien taustalla on yhtenä tekijänä elintarvikkeiden kalleus.

Sääkatastrofeista
lisää hintapaineita

Maailmanpankin pääjohtaja Robert Zoellick kehotti maailman johtajia ”asettamaan ruuan etusijalle” ja kiinnittämään huomiota hintojen lisääntyneen volatiliteetin hillitsemiseen.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Raaka-aineiden kallistuminen, ruoka mukaanluettuna, on laaja trendi, jonka joudumme pian kohtaamaan, Zoellick sanoi Reutersin haastattelussa.

Viime aikaiset sääkatastrofit, kuten Australian hirmumyrskyt, Yhdysvaltain viljavyöhykkeiden lumimyrskyt ja Malesian tulvat pitävät yllä ruuan hintoihin kohdistuvia paineita.

Esimerkiksi vehnän hinta on nyt korkeimmillaan kahteen ja puoleen vuoteen, kun taas sokerifutuurit ovat peräti kolmenkymmenen vuoden huipuissa.

Yritykset FAO
Lisää Aiheesta
UutinenJoko halpa ruoka loppui? (20.02. 07:05)
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (49)

Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Ei nouse enää. Eipä.
Nimetön 3.2.2011 16:48

Anonyymi
Kotipizzan hinta edelleen ihan kohillaan ja saarioisten roiskeläppä eikun halpenee.
Lökäpöksy / etelä ka 3.2.2011 16:51

Anonyymi
Kohta ei auta muuta kun oppia syömään hyönteisiä...
tulisia hyttysen sii 3.2.2011 16:51

Anonyymi
No mitäpä tuosta, dieettiä tässä tarvitaankin...
Mr PA 3.2.2011 16:52

Anonyymi
Haluaisin nähdä sen päivän kun asuntovelkainen tuulipukukansa miehittää kadut ja aloittavat ruokamellakat.

Suomen ruuan hinta on onneksi indexivapaa. Hinta vain nousee riippumatta mistään...
LoK 3.2.2011 16:52

Anonyymi
Apple päivässä pitää lääkärin loitolla. Apple on tässäkin paras. Nokia huonoin.
OMEGA 3.2.2011 16:53

Anonyymi
Hiphurraa nyt laitankin parhaat taikomisvälineet lypsyasemalle ns. palkkakuoppaan maksoi mitä maksoi.
maajussi 3.2.2011 16:54

Anonyymi
Kauankohan edes täällä Suomessa pärjätään?

Sähkö kallistuu
Ruoka kallistuu
Polttoaineet kallistuvat
Asunnot kallistuvat
Raaka-aineiden hinta nousee
Verot nousevat
Yleinen hintataso nousee
Valtion velka kasvaa

ja vastapainona:

Palkat laskevat tai pysyvät ennallaan
Vuokratyövoiman suosio yrityksissä kasvaa
Työsuhteista tehdään määräaikaisia
Työttömyys kasvaa tai pysyy ainakin ennallaan
Irtisanomiset lisääntyvät
Pepe 3.2.2011 17:02

Anonyymi
Katukuvan perusteella toivos kyl et ruoka kallistuisi, josko me lihava/laiska kansa siitä muuttuisimme viimein hiukka paremman näköiseksi..
Hesus 3.2.2011 17:02

Anonyymi
Missä on puolueeton tutkimus Suomen tilanteesta ruoan hinta ennen euron tuloa eli markka aikaan verrattuna ruoan hintaan nyt?

Ei taida kestää päivänvaloa?

Mellakat on odotettavissa eri puolilla maailmaa ja mitä muualla edellä, sitä Suomi perässä.
Hintakatto ohitettu 3.2.2011 17:06
Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä