Talouskasvu kiihtyy – lompakko ei pullistu
Suomen talous näyttää OP-Pohjolan mukaan kehittyvän selvästi myönteisemmin kuin aiemmin on oletettu. Tänään julkistamassaan suhdanne-ennusteessa pankki arvioi, että tänä vuonna bruttokansantuote suurenee 3,8 prosentin vauhtia. Aiemmin OP-Pohjola-ryhmän ekonomistit ennakoivat tämän vuoden kasvuvauhdiksi 3,3 prosenttia.
Tuoreen ennusteen mukaan talouden kehitys on jo laajalla pohjalla, sillä niin vienti, yksityinen kulutus kuin investoinnitkin kasvavat hyvin. Ensi vuonna OP-Pohjola arvioi viennin vaimenevan, mikä hidastaa talouskasvun 3,3 prosenttiin.
OP-Pohjola-ryhmän pääekonomisti Reijo Heiskanen arvioi, että Suomen talouden suurimmat lähiaikojen uhat ovat vientimarkkinoilla, mutta suurimmat riskit liittyvät kustannuskehityksen karkaamiseen ja julkisen sektorin tiukasta menokurista lipsumiseen.
Talouskasvu tukee työllisyyttä. Pankissa arvioidaan, että ensi vuoden aikana työttömyys alenee lähelle vuoden 2008 pohjalukemia. Keskimääräinen työttömyysaste on tuolloin 6,8 prosenttia. Ennusteen mukaan ensi vuonna työllisiä on 60 000 enemmän kuin viime vuonna oli.
Ostovoima ei kasva samaa tahtia työllisyyden kanssa, koska inflaatio nakertaa sitä. OP-Pohjolassa uskotaan, että inflaatio nousee selvästi aiemmin ennakoitua enemmän. Tänä vuonna kuluttajahinnat nousevat 3,0 prosenttia ja ensi vuonna 2,8 prosenttia. Hintoja nostavat etenkin energian ja ruuan kallistuminen.
Korot nousevat
ensi vuonna selvästi
Maailmantalous kasvaa Suomen taloutta enemmän. Tänä vuonna pankki odottaa 4,8 ja ensi vuonna 4,4 prosentin kasvua.
– Maailmantalouden myönteistä kehitystä uhkaa inflaatio, joka voi hidastaa erityisesti kehittyvien talouksien kasvua jo ensi vuonna, Heiskanen arvioi tiedotteessa.
Euroalueella talous kasvaa lähivuosina keskivertovauhtia. Ennusteen taustalla on oletus, että velkakriisin selvittely ei juuri vaikuta suhdannekehitykseen. Kriisimaissa talous kehittyy edelleen vaisusti, mutta maiden väliset erot pienenevät vähitellen.
Koko euroalueelle pankki odottaa maltillisempaa inflaatiota kuin Suomeen. Hintojen nousu pysyttelee kahdessa prosentissa, mikä ei lisää Euroopan keskuspankin koronnostopaineita.
Suhdanne-ennusteessa odotetaan keskuspankin nostavan korkoa ensi talvena ensimmäisen kerran. Ensi vuonna korkotaso nousee selvästi, sillä OP-Pohjola-ryhmän ekonomistit ennakoivat ohjauskoron olevan ensi vuoden lopussa 2,25 prosenttia. Vuoden euriborin he uskovat olevan ensi vuoden alkuneljänneksellä yli kaksi ja vuoden lopussa yli kolme prosenttia.











