Vaikea myöntää – nyt pelastetaan pankkeja

Euroalueen ja EU:n talouspäättäjät olivat maanantaina ja tiistaina Brysselissä koolla pohtimassa mahdollisia ratkaisukeinoja velkaisimpien eurovaltioiden rahoituskriisiin. Pääsemättä puusta pitkään.

Jo vakiintuneen tavan mukaan nämäkin kokouspäivät herättivät rahoitusmarkkinoilla ensin toiveikkaita odotuksia mutta heti perään osoittivat toiveet turhiksi. Ensin euroalueen kriisivaltioiden markkinakorot laskivat, sitten ne taas nousivat.

Lukuisten aiempien kriisikokousten tapaan euromaiden talousministerit sekä EU:n ja euroalueen keskuspankin EKP:n johtajat kävivät vilkasta keskustelua kriisin mahdollisista ratkaisukeinoista – ja siitä, miksi niitä ei ole tarpeen toteuttaa ainakaan vielä.

Vielä viime viikolla keskeiset euro- ja EU-johtajat vakuuttivat Saksan liittokansleria Angela Merkeliä ja EU:n pääkomissaaria Jose-Manuel Barrosoa myöten, että euromaat ja EU ovat valmiit "kaikkiin tarvittaviin" toimiin tämän kriisin ratkaisemiseksi.

Lopulta näin ehkä onkin asian laita, mutta ainakaan tämän viikon kokouksissa ei syntynyt selvyyttä, mitä nuo "kaikki tarvittavat" toimet mahtavat olla tai milloin niihin on tarkoitus ryhtyä.

Niinpä eurokriisi jatkuu – ja tätä menoa todennäköisesti myös pitkittyy ja pahenee, ennen kuin "kaikki tarvittavat" toimet kriisin ratkaisemiseksi löytyvät ja pannaan toimeen.

Yksi syy kriisin pitkittymiseen ja ratkaisun lykkäytymiseen voi olla sekin, että europäättäjät kaihtavat edelleen tarttua kriisin kenties kaikkein tärkeimpään syyhyn – eurokriisin todelliseen "kuumaan perunaan".

Pankkeja tässä
pelastetaan

Jokainen vaaleilla valittu – ja alituisesti seuraavista vaaleista huolestunut – europäättäjä varoo tarttumasta tai edes viittaamasta eurokriisin tärkeimpään ydinkysymykseen kuin sen ääneen lausuminen irrottaisi saman tien kielen suusta.

Kriisin poliittinen kuuma peruna on itse asiassa niin tulikuuma, että se voi kaataa hallituksia yhtä hyvin ylivelkaisissa kriisimaissa kuin tukitoimia rahoittavissa maissa.

Tulenaraksi kriisin todellinen syy on muuttunut siksi, että sen tunnustaminen paljastaisi todellisen syyn myös jopa satojen miljardien eurojen tukitoimiin – ja mihin nuo verovarat lopulta päätyvät.

Rahoitusmarkkinoiden tiedossa tukimiljardien lopullinen määränpää on ollut hyvän aikaa, ja kansalaisetkin alkavat päästä asiasta jyvälle. Silti europäättäjät eivät ole vielä kertaakaan ääneen myöntäneet, että:

1) Meneillään eivät ole suinkaan ylivelkaisten eurovaltioiden eivätkä varsinkaan kriisimaiden kansalaisten pelastustalkoot, vaan

2) Meneillään ovat kaikkien aikojen pankkitukitalkoot.

Hätäluotoista
lisää taakkaa

Hyvin karkeasti pelkistäen velkaisimpien eurovaltioiden tähänastiset "pelastustoimet" eivät vähennä tippaakaan näiden kriisimaiden velkataakkaa tai muutoinkaan helpota niiden taloushuolia.

Päinvastoin "pelastustoimet" kasvattavat kriisimaiden velkoja ja muita taloushuolia sekä lisäksi ne pakottavat suuren osan kriisimaiden kansalaisista ahtaalle.

Sen sijaan joka ikinen eurokriisin katkaisemiseksi tähän mennessä toteutettu "pelastustoimi" on tarjonnut ylivelkaisia euromaita uhkarohkein luotoin rahoittaneille muiden euromaiden pankeille yhden uuden tilaisuuden päästä pälkähästä.

Siitä ei ole pienintäkään epäilyä, etteivätkö velkaisimmat eurovaltiot olisi jo syvällä velkasuossa ja kaikin puolin muutenkin tukalassa pinteessä.

Sekin on rahoitusmarkkinoiden toimijoille ollut pitkän aikaa selvillä, että ilman hätäluottoja ja muita kriisitoimia Kreikalta, Irlannilta ja todennäköisesti myös Portugalilta olisivat vanhat velat jääneet maksamatta.

Mutta ei tähänastisissa hätätoimissa ole silti ollut miltään osin kyse ylivelkaisten euromaiden, vaan niitä rahoittaneiden pankkien pelastamisesta.

Hätäluotot vanhojen
velkojen maksuun

Kreikan ja Irlannin valtioille viime vuonna luvatut hätäluotot ovat ankaran taantuman ja talouden mittavien kiristystoimien heikentämille kriisivaltioille erittäin kalliita lainoja, eivätkä suinkaan apurahoja tai edes matalakorkoisia tukiluottoja.

Hätälainojen korot ovat toki matalampia kuin kriisivaltioilta olisi markkinoilla vaadittu, mutta ne ovat silti kalliimpia kuin kummallakaan maalla olisi varaa maksaa. Käytännössä hätäluotot tiukkoine ehtoineen kasvattavatkin Kreikan ja Irlannin velkataakkaa ja rahoituskustannuksia.

Mutta hätäluottojen avulla Kreikka ja Irlanti ovat voineet jatkaa vanhojen velkojensa maksamista. Tämä onkin todennäköisesti ollut hätäluottojen tärkein tai jopa ainoa tarkoitus.

Muut euromaat ovat lainanneet rahaa Kreikalle, joka on puolestaan maksanut vanhoja velkojaan korkoineen. Samoin toimivat Irlannille luvatut hätäluotot, nekin päätyvät suurimmaksi osaksi tai kokonaan vanhojen velkojen maksuun.

Ilman hätäluottoja Kreikan ja Irlannin rahoituskriisit olisivat jo voinut muuttua koko euroaluetta ravistelevaksi pankkikriisiksi.

Luottoriskit jopa
pari biljoonaa euroa

Eniten euroalueen ylivelkaisia kriisivaltioita ovat rahoittaneet suurimpien euro- ja EU-maiden, Saksan, Ranskan ja Britannian, pankit. Näillä on pelkästään Kreikassa, Irlannissa ja Portugalissa yhteensä yli 400 miljardin euron luottoriskit.

Muiden Euroopan maiden pankeilla on kriisimaissa erittäin runsaasti lainasaatavia valtioiden lisäksi kansallisilta pankeilta, muilta yrityksiltä ja jopa kotitalouksilta. Kyse ei siis ole pelkästään valtioille myönnetyistä lainoista.

Maiden välisiä luottoriskejä tilastoivan Kansainvälisen järjestelypankin BIS:n tuoreimpien tilastojen mukaan muiden Länsi-Euroopan maiden pankeilla on euroalueen kolmessa velkaisimmassa kriisimaassa kokonaisuudessaan 775 miljardin dollarin eli noin 600 miljardin euron luottoriskit.

Suurin osa riskeistä on suoraan valtioille tai viime kädessä valtioiden vastuulle kaatuville pankeille myönnettyjä luottoja, mutta koko luottoriskiä kasvattavat myös muille yrityksille ja kotitalouksille myönnetyt luotot.

Luottoriskit kasvavat pöyristyttävän suuriksi, jos kolmen suhteellisen pienen kriisimaan lisäksi lasketaan muun Länsi-Euroopan pankkien lainasaatavat myös Espanjalta ja Italialta.

Viiden velkaisen euromaan kokonaisriski kasvaa BIS:n tilastoimalla tavalla 2 250 miljardiin dollariin eli noin 1,75 biljoonaan euroon. Saksan, Ranskan ja Britannian pankkien osuus potista on 1,2 biljoonaa euroa.

Tukitoimet pienempi
paha kuin luottolama

Muiden Euroopan maiden pankeilla on niin suuret luottoriskit euroalueen kriisimaissa, että alueen talousviranomaisten lisäksi myös rahoitusmarkkinat pelkäävät luottotappioita ja niiden arvaamattomia seurauksia.

Moni uskoo, että pankkien tukeminen on tuhoisan ketjureaktion välttämiseksi välttämätöntä.

Vaarana olisi yli Euroopan pyyhkivä luottolama, jos Kreikka, Irlanti tai Portugali jättäisivät velkojaan maksamatta ja niitä rahoittaneet pankit joutuisivat kirjaamaan luottotappioita.

Seuraukset olisivat vielä vakavampia, jos Espanjan tai Italian kaltaiset suuret euromaat ajautuisivat luottohäiriöihin.

Pankkikriisin torjuminen voi hyvinkin olla pätevä syy eurokriisin taltuttamiseen.

Mutta tämä tuskin muuttaa mustaa valkoiseksi.

Pankkien pelastaminen on pankkien pelastamista.

Samoin Saksan, Ranskan ja Britannian pankkien riskien jakaminen eurooppalaisten veronmaksajien harteille on juuri sitä: Saksan, Ranskan ja Britannian pankkien riskien jakamista eurooppalaisten veronmaksajien harteille.

Tuskin eurokriisin ratkominen helpommaksi saati muuksi muuttuu ongelman ydintä kiertelemällä niin kuin euroalueen ja EU:n talouspäättäjät näyttävät yrittävän.