Miksi velkaliemeen joutui ensin juuri euroalue?

Kansainvälisten taloustilastojen ja rahoitusmarkkinoiden tapahtumien välillä näyttää olevan omituinen ristiriita. Suurten talousmahtien taloustilastoista ei hevin ilmene, miksi meneillään on eurokriisi mutta ei dollari- saati jenikriisiä.

Kansantalouksien samoin kuin julkisen talouden tilaa ja kehitystä kuvaavista tilastoista ilmenee vaivatta, että koko euroalueen talous on vankemmalla perustalla ja muutoinkin monin tavoin paremmalla tolalla kuin Yhdysvaltain tai Japanin taloudet.

Yhdysvalloilla ja Japanilla on kummallakin taakkanaan enemmän julkista ja yksityistä velkaa kuin kaikkien euromaiden velat yhteen laskien kertyy koko euroalueen velkataakaksi.

Yhdysvaltain julkisen talouden velkaisuutta kuvaavat suhdeluvut ovat melkein yhtä heikkoja kuin kaikkein velkaisimpien yksittäisten eurovaltioiden tunnusluvut. Japanin fiskaaliset tunnusluvut ovat Kreikkaakin kaameampia.

Miksi kuitenkin meneillään on juuri velkaisimpien eurovaltioiden rahoituskriisi eikä suinkaan Yhdysvaltain tai Japanin valtioiden rahoituskriisi?

Tähän voi olla montakin hyvää syytä – ja ainakin yksi erittäin hyvä syy.

Markkinarahoitus
vaakalaudalla

Yhdysvaltain ja Japanin välttyminen julkisen talouden rahoituskriisiltä ei suinkaan tarkoita, että niiden julkinen talous olisi miltään osin hyvällä tolalla. Kummallakin on päinvastoin taakkanaan enemmän julkisen talouden alijäämää, velkaa ja varsinkin kattamattomia vastuita kuin minkäänlaisia mahdollisuuksia niiden kattamiseen.

Tätä menoa tiedossa ovat aikanaan siis myös Yhdysvaltain ja Japanin valtioiden rahoituskriisit ja mahdollisesti myös niihin liittyvät dollari- ja jenikriisit. Mutta niiden aika ei ole vielä.

Rahoitusmarkkinoiden tiedossa ovat yhtä hyvin Japanin valtaisa valtionvelka kuin Yhdysvaltain julkisen talouden lohduttomat näkymät. Samoin tiedossa ovat kummankin maan keskuspankkien alttius setelipainojen käyttöön.

Silti valtioiden velkakirjamarkkinoilla päivittäin noteerattavat korot kertovat, että luottoa riittää mukisematta niin Yhdysvaltain liittovaltiolle kuin Japanin valtiolle.

Sen sijaan velkaisimmilta eurovaltioilta luotto on jo loppu. Ilman muiden maiden tarjoamaa hätärahoitusta ja muita tukitoimia velkaisimmat eurovaltiot olisivat mahdollisesti jo vararikossa.

Euroalue yhtenäinen
vain taloustilastoissa

Kansainvälisten taloustilastojen ja rahoitusmarkkinoiden tapahtumien välinen ristiriita ei ole niin suuri kuin päällisin puoli näyttää. Itse asiassa ristiriitaa ei ole tilastojen ja markkinatapahtumien välillä ehkä laisinkaan.

Sitä vastoin ristiriitaa löytyy itse taloustilastoista, ja tarkemmin sanottuna tilastoyksiköstä "euroalue", jonka luvut usein esiintyvät Yhdysvaltain ja Japanin lukujen rinnalla.

Euroalueen tunnusluvut syntyvät kaikkien euromaiden lukuja yhteen laskemalla, jolloin yhden euromaan ylijäämä (tai muita pienempi alijäämä) näyttää pienentävän toisen maan alijäämää.

Koko euroalueen taloustilastot kertovat keskiarvomaasta, jollaista ei ole muualla kuin tilastoissa. Koko euroalueen tilastot ovat toki tarpeen ja ne kertovat juuri sen kuin niiden kuuluukin kertoa, mutta ei niistä juuri ylivelkaisten eurovaltioiden rahoitushuolissa ole apua.

Rahoitusmarkkinoille on viimeistään tämän kriisin kuluessa valjennut, että tilastojen "Eurolantia" ei ole oikeasti olemassa. Euroalueen ja EU:n kompuroiva kriisinhallinta on vain vahvistanut tätä oivallusta.

Rahaliitto saattoi
kärjistää kriisiä

Jos euroalue olisi liittovaltio eikä itsenäisten valtioiden rahaliitto, saattaisi parhaillaan olla meneillään ennemmin dollarikriisi tai ehkä jopa vielä todennäköisemmin jenikriisi kuin eurokriisi.

Mutta euroalue ei ole liittovaltio, vaan eurovaltiot ovat rahaliiton itsenäisiä jäsenvaltioita, joilta lisäksi puuttuu juuri rahaliiton jäsenyyden takia kaksi erittäin tärkeää aidosti suvereenin valtion tuntomerkkiä.

Toisin kuin Yhdysvalloilla ja Japanilla, yhdelläkään eurovaltiolla ei ole ikiomaa aidosti itsenäistä keskuspankkia eikä ikiomaa valuuttaa. Kummankin ne ovat luovuttaneet kaikkien eurovaltioiden yhteiselle rahaliitolle, kun ne ovat liittoon liittyneet.

Toki Suomella on edelleen Suomen Pankki niin kuin kaikilla muillakin eurovaltioilla on kansalliset keskuspankkinsa, mutta nämä ovat osa koko euroalueen keskuspankin EKP:n muodostamaa eurojärjestelmää.

Koko euroalueen rahapolitiikan linjauksista ja käytännön toteutuksesta vastaa EKP eikä siihen ole yksittäisillä euromailla nokan koputtamista. Samoin euroalueen yhteisvaluutta euro on tyystin EKP:n vastuulla.

Yhteinen valuutta ja yhteinen keskuspankki ovat euroalueen rahaliitolle aivan keskeisiä piirteitä, sillä ilman niitä ei ole myöskään rahaliittoa.

Ne saattavat silti olla myös tärkein syy, miksi liian suuri velkataakka kaataa ensin juuri velkaisimpia eurovaltioita eikä suinkaan yhtä velkaisia tai jopa vielä velkaisempia Yhdysvaltoja tai Japania.

Kallis euro ja
korkeat korot

Valtioita on aika ajoin ajautunut liian suuriin velkoihin ja lopulta myös rahoituskriiseihin varhaisista antiikin ajoista alkaen. Oman keskuspankin ja oman valuutan puuttuminen tarkoittaa kuitenkin, että velkaisimmat eurovaltiot voivat olla  nyt tavallista kriisivaltiota pahemmassa pinteessä.

Perinteisiin kriisivaltion pelastautumiskeinoihin ovat kuuluneet oman valuutan heikentäminen devalvoinnilla ja rahoitusolojen keventäminen tuntuvilla koronlaskuilla. Näillä keinoilla Suomikin nousi 1990-luvun alun lamasta.

Näihin toimiin tarvitaan oma keskuspankki ja oma valuutta, joten nämä perinteiset kriisitoimet eivät ole eurovaltioiden käytettävissä.

Päinvastoin ylivelkaisia eurovaltioita koettelevat parhaillaan maailman päävaluutoista räikeimmin yliarvostettu euro, maailman suurista keskuspankeista kireintä rahapolitiikan linjaa ylläpitävä EKP ja kehittyneen maailman korkeimmat pitkäaikaiset markkinakorot.

Toki eurokriisi voi kärjistyessään säikäyttää kasvan määrän kansainvälistä pääomaa eurosta muihin valuuttoihin ja näin heikentää euron arvoa. Mutta tämä olisi eurokriisin tahaton seuraus eikä suinkaan kriisivaltioiden tietoinen valinta.

Vyönkiristykset
pahentavat kriisiä

Juuri ylivelkaisten eurovaltioiden päätymistä rahoitusmarkkinoiden silmätikuiksi voi selittää sekin, että eurovaltioilla on myös talouspolitiikan liikkumavaraa selvästi vähemmän kuin Yhdysvalloilla tai Japanilla.

Muut euromaat ja EU ovat sanelleet hätäluottojensa ehtoina Kreikalle ja Irlannille niin kireän talouspolitiikan vaatimukset, etteivät moisia joudu yleensä nielemään edes Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n hoteisiin kaatuvat kehitysmaat.

EU edellyttää myös muilta euromailta talouspolitiikan tuntuvaa kiristämistä. Kreikan ja Irlannin jälkeen kovaotteisimpia julkisten menojen leikkauksia ja veronkorotuksia EU on vaatinut Portugalilta ja Espanjalta, joiden rahoitus on markkinaveikkausten ja -noteerausten perusteella seuraavaksi vaakalaudalla.

Talouden vyönkiristyksillä EU yrittää kohentaa euromaiden pitkäaikaista talouden tasapainoa – ja palauttaa rahoitusmarkkinoiden luottamuksen eurovaltioiden maksukykyyn.

EU:n vaatimien talouden vyönkiristysten tavoitteet ovat tarkalleen rahoitusmarkkinoiden tiedossa. Mutta markkinoiden tiedossa on myös se, että ennenaikaiset ja lisäksi liian kovakouraiset vyönkiristykset voivat ajaa etenkin heikoimpia euromaita ojasta allikkoon.

Talouden
harakiri

Osa rahoitusmarkkinoita palvelevista analyysiyhtiöistä ja suurpankkien ekonomisteista on jo hyvin suorasukaisesti arvostellut EU:ta ennenaikaisista ja lisäksi liian ankarista julkisen talouden vyönkiristyksistä.

Sitä harva kiistää, että euromaiden niin kuin muidenkin länsimaiden on ennen pitkää pakko saattaa julkisen talouden menot jonkinlaiseen sopusointuun tulojen kanssa. Mutta ainakaan kriitikoiden mielestä vasta taantumasta toipuva talous on vielä liian huterassa kunnossa kestääkseen vielä vyönkiristyksiä.

Irlannin suistuminen yhä syvempään taantumaan ja suoranaiseen velkadeflaatioon on arvostelijoiden mukaan varoittava esimerkki talouden hevoskuurin vaaroista.

Kriitikoiden, kuten talousnobelisti Paul Krugmanin, talousprofessori Nouriel Roubinin ja IMF:n entisen pääekonomistin Kenneth Rogoffin, mukaan Saksan ja EU:n ajama "talouskuri" pahentaa ja pitkittää euroalueen talouskriisiä.

Kansainvälisiä suursijoittajia neuvova analyysiyhtiö BCA Research on luonnehtinut euroalueen kriisimailta kesken rahoituskriisin ja ankaran taantuman vaadittuja vyönkiristyksiä talouden harakiriksi.

Kesken taantuman toteutettu vyönkiristys sysää arvostelijoiden mukaan talouden herkästi yhä syvempään taantumaan, jolloin julkisen talouden tulot supistuvat, alijäämä kasvaa ja lopulta myös velanottotarve kasvaa.

Tukitoimien teho
herättää epäilyä

Velkaisimpien eurovaltioiden markkinakorot ovat nousseet yhä korkeammiksi siitä huolimatta, että euromaat, EU ja IMF ovat viime kevään Kreikka-kriisin paniikkiviikkojen jälkeen luvanneet tukea vaikeuksiin ajautuvia eurovaltioita yhteensä 860 miljardin euron tukitoimin.

Kriisivaltioiden markkinakorot ovat nousseet siitäkin huolimatta, että hätäluottoihin varattujen rahasummien lisäksi EKP on tähän mennessä käyttänyt kriisivaltioiden suoraan ja epäsuoraan tukemiseen lähemmäs 500 miljardia euroa.

Kaikista tähänastisista tukitoimista huolimatta korkosijoittajat ja muut yksityiset rahoittajat ovat edelleen vetäneet rahojaan pois velkaisimpien eurovaltioiden velkakirjoista, eivät suinkaan sijoittaneet niihin lisää varoja.

Myyntipaine on pitänyt korkoja korkealla tai nostanut niitä entistäkin korkeammalle. Tätä eivät ole estäneet EKP:n tai Kiinan ja Japanin keskuspankkienkaan tukiostot kuin tilapäisesti.

Tukiostoista huolimatta markkinakorot ovat yhä kriisivaltioiden maksukykyyn ja talousnäkymiin verrattuna liian korkeat.

Korot kertovat yksiselitteisesti, että rahoitusmarkkinat eivät usko sen enempää euromaiden tähänastisiin kriisinhallintatoimiin kuin kriisimailta vaadittujen vyönkiristysten tervehdyttäviin vaikutuksiin.

Ainakaan vielä eivät Yhdysvallat tai Japani ole saaneet vastaansa samanlaista epäluuloa, vaikka talous- ja velkatilastojen perusteella voisi olla aihetta. Niinpä meneillään on eurokriisi eikä suinkaan dollari- tai jenikriisi.