Näin eurokriisi etenee kohti tuntematonta

Portugalin valtiolle selviää tänään, vieläkö sille riittää luottoa rahoitusmarkkinoilla ja millä hinnalla. Samalla selviää, kaatuuko Portugali Kreikan ja Irlannin perässä hätärahoituksen varaan saman tien vai vasta lähikuukausina.

Siihen eivät ainakaan rahoitusmarkkinat enää usko, että Portugali selviäisi tästä kriisistä omin voimin. Markkinanoteerausten perusteella on enää epäselvää, milloin Portugali esittää avunpyyntönsä.

Nopeimmillaan Portugalin valtion markkinarahoitus voi olla katkolla jo tänään, kun se yrittää hankkia velkakirjojen huutokaupalla toista miljardia euroa tuoretta lainarahaa.

Ellei Portugali saa tarvitsemaansa lainamäärää edes joten kuten siedettävällä korolla, on sen turvauduttava hätärahoitukseen välttyäkseen kassakriisiltä.

Viimeaikaisten markkinatapahtumien perusteella näin tapahtuu hyvin pian, sillä markkinat vaativat Portugalin velkakirjoilta jo nyt korkeampaa korkoa kuin Kreikka ja Irlanti maksavat tukiluotoistaan.

Portugalin valtion avunpyyntö olisi iso askel kohti eurokriisin lopullista ratkaisua. Samalla se olisi iso askel kohti tuntematonta, sillä kukaan ei vielä tiedä, miltä tuo kriisin lopullinen ratkaisu näyttää.

Mitä tapahtuu
Portugalin jälkeen?

Euromaat, EU ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF sekä euroalueen keskuspankki EKP ovat viime kevään Kreikka-paniikin jälkeen käyttäneet tai luvanneet velkaisimpien eurovaltioiden tukemiseen yhteensä lähemmäs tuhat miljardia euroa.

Viime vuonna hätäluottojen varaan kaatuneiden Kreikan ja Irlannin jäljiltä hätärahaa riittää varmuudella vielä Portugalin tarpeisiin. Kolmikko kuuluu euroalueen suhteellisesti velkaisimpiin mutta absoluuttisesti pienimpiin maihin, joten niiden tukemiseen suuremmilla mailla on varaa.

Mutta runsaatkaan hätävarat eivät riitä mihin vain.

Tähän mennessä varatut hätävarat riittävät varmuudella Kreikan, Irlannin ja Portugalin kolmen vuoden rahoitustarpeisiin, mutta eivät sen pidemmäksi aikaa tai kolmikkoa suurempien maiden tarpeisiin.

Sen jälkeen alkavat arvoitukset.

Vielä ei ole EU:n alustavia hahmotelmia tarkemmin tiedossa, mistä ja minkälaisin ehdoin Kreikan, Irlannin tai Portugalin valtiot saavat rahoitusta kolmen vuoden kuluttua.

Siitä ei ole senkään vertaa tietoa, mitä tapahtuu, jos Portugalin jälkeen yksikin muu euromaa saa porttikiellon rahoitusmarkkinoille. Etenkään, kun markkinoiden seuraava silmätikku on suuriin euromaihin kuuluva Espanja.

Espanja olisi liian
suuri pelastettavaksi

Markkinakorkojen perusteella korkosijoittajat epäilevät Portugalin jälkeen seuraavaksi eniten Espanjan luottokelpoisuutta. Viime kuukausina myös Italian ja Belgian markkinakorkojen kohoaminen on vihjannut luottamuksen murenemisesta.

Espanja on euroalueen neljänneksi suurin talous, jolla on enemmän valtionvelkaa kuin kolmella pienemmällä kriisivaltiolla yhteensä. Espanja voi jo olla liian suuri maa muiden euromaiden pelastettavaksi.

Espanjankin velka on vielä pientä Italian valtionvelan rinnalla. Italian valtiolla on maailman kolmanneksi eniten velkaa, vielä runsaammin velkaa on ainoastaan Yhdysvaltain liittovaltiolla ja Japanin valtiolla.

Ketjureaktion pelko onkin kenties tärkein syy, miksi Portugalin mahdollinen avunpyyntö hermostuttaa rahoitusmarkkinoita.

Jos markkinat alkavat Portugalin jälkeen toden teolla kaihtaa Espanjan valtion velkakirjoja, ja jos Espanja hakee muiden euromaiden hätärahoitusta, alkaa saman tien eurokriisin vaikea vaihe.

Kriisi tuskin ratkeaa
tähänastisin toimin

Eurotaloutta seuraavat analyysiyhtiöt ja pääomamarkkinoiden suurpankit ovat vuodenvaihteen molemmin puolin julkaisseet lukuisia katsauksia ja ennusteita eurokriisin etenemisestä.

Yksikään virallisesta EU-totuudesta riippumaton katsaus ei usko kriisin helppoon ratkaisuun.

Päinvastoin eurokatsauksista samoin kuin viimeaikaisista markkinatapahtumista käy vaivatta selväksi kolme johtopäätöstä:

1) eurokriisi ei ratkea tähänastisin toimin, vaan kriisi jatkuu, laajenee ja pahenee tähänastisista tukilupauksista ja muista kriisitoimista huolimatta,

2) eurokriisi ei ratkea itsestään esimerkiksi kriisimaiden odottamattoman vientivetoisen talouskasvun avulla, ja

3) eurokriisiä eivät myöskään ratkaise Kiinan tai Japanin lupaamat tukitoimet.

Eurokatsauksista ja markkinatapahtumista ilmenee selvästi, että euromaiden on itse ratkaistava oma kriisinsä. Selväksi käy myös, että aika alkaa käydä vähiin.

Velkasaneerauksia
odotettavissa

Suorasanaisimpiin ja samalla perusteellisimpiin eurokatsauksiin kuuluu yhdysvaltalaisen suurpankin Citigroupin laaja raportti, jossa pankin Euroopan pääekonomisti Willem Buiter latelee uuden kriisivuoden alkajaisiksi euromaille madon luvut.

Buiterin mukaan tähänastiset kriisitoimet eivät tee muuta kuin lykkäävät totuuden hetkeä. Hän odottaa eurokriisin jatkuvan jopa vuosia – ja pakottavan euromaat lopulta radikaaleihin ratkaisuihin.

Ennen kuin kriisi hellittää, on Buiterin mukaan euromaiden ja EU:n kasvatettava hätärahastojaan tuntuvasti tähän mennessä varattuja summia suuremmiksi. Samoin EKP:n on hänen mukaansa vielä kasvatettava omia tukitoimiaan merkittävästi.

Ja vaikka näin kävisi, olisi Buiterin mukaan "useiden" eurovaltioiden lopulta joka tapauksessa turvauduttava velkasaneeraukseen. Myös euroalueen ylisuuren ja ylivelkaisen rahoitusalan saneeraus on hänen mukaansa välttämätön.

Näin radikaalien toimien vaihtoehtoja ovat Buiterin mukaan euromaiden välisten tukien muuttaminen pysyviksi – tai rahaliiton hajoaminen. Rahaliiton hajoamista hän pitää erittäin epätodennäköisenä.

Vientivetoisesta
kasvusta ei merkkejä

Talouskasvua tai varsinkaan vientivetoista kasvua tuskin kriisimaille kertyy niin nopeasti ja niin paljon, että niistä olisi kriisin ratkaisijoiksi. Näin päättelee analyysiyhtiö GaveKal Research tuoreessa Eurooppa-raportissaan.

Yhtiön mukaan velkaisimmat euromaat tarvitsevat kipeästi rivakkaa talouskasvua ja roimaa kohennusta suhteelliseen kilpailukykyynsä ja ulkomaankaupan tasapainoonsa.

Näistä ei näy merkkejä, vaan GaveKalin mukaan suunta on täsmälleen päinvastainen kuin pitäisi: kriisimaiden kilpailukyky, ulkoinen tasapaino ja lopulta myös julkinen talous sen kuin heikkenevät.

Yhtiön mukaan euron pitäisi heiketä rutkasti suhteessa muihin päävaluuttoihin, jotta kriisimaiden kilpailukyky kohenisi suhteessa Yhdysvaltoihin, Britanniaan ja Kaukoidän maihin.

Lisäksi Saksan pitäisi sallia selvästi kriisimaita nopeampi inflaatio, jotta kriisimaiden kilpailukyky kohenisi myös suhteessa euroalueen suurimpaan ylijäämämaahan Saksaan. Muuten ei vientivetoisesta kasvusta ole kriisimailla toivoa.

Nämä vaatimukset ovat GaveKalin mukaan erittäin epätodennäköisiä.

Todennäköisempi tie on kriisimaille karu: kilpailukyvyn kohentaminen jopa vuosien mittaisella deflaatiolla, kotimaisen kysynnän kuihtumisella – ja julkisen rahoituksen rapautumisella yhä heikompaan jamaan.

GaveKal tiivistääkin analyysinsä arvioon, jonka mukaan euroalue on yhä menossa kohti epävakaampaa eikä suinkaan vakaampaa aikaa.

Kaukoidän tukiostot
tuskin kriisin ratkaisu

Kiinan ja Japanin tukilupaukset ovat nousseet otsikoihin, mutta eivät ne eurokriisiä ratkaise. Kummallakin maalla on kiistatta mittava valuuttavaranto mutta ei minkäänlaisia mahdollisuuksia pelastaa ylivelkaisia eurovaltioita.

Kiinalla ja Japanilla on yhteensä valuuttavarantoa pitkälti yli 3 000 miljardin Yhdysvaltain dollarin arvosta. Huimat summat ovat kuitenkin jo sijoitettua rahaa, eikä eurokriisin helpottamiseen liikene kuin osa vientituloina kertyvästä uudesta valuuttavarannosta.

Suurin osa Kiinan ja Japanin valuuttavarannoista on sijoitettu Yhdysvaltain liittovaltion velkakirjoihin, joiden mittavat myynnit eivät tule kyseeseen.

Laajamittaiset dollarimyynnit olisivat omiaan heikentämään dollarin kurssia ja näin aiheuttamaan Kiinalle ja Japanille vahinkoa juanin ja jenin vahvistumisena ja varantosijoitusten arvonlaskuna.

Kiina ja Japani ovat tähänkin asti kasvattaneet sijoituksiaan muihin valuuttoihin kuin dollariin, ja eritoten euroon. Kiinan ja Japanin johdon viimeaikaiset tukilupaukset tarkoittavat käytännössä noiden eurosijoitusten jatkamista ennemmin kuin mittavia uusia tukiostoja.

Analyysiyhtiö Capital Economics tiivistääkin, ettei Kaukoidän tukiostoista ole eurokriisin ratkaisuksi – vaan euromaat joutuvat itse ratkaisemaan kriisinsä.