Saksa sen sanoi: Älä luota euromaihin

Vielä viime kevään Kreikka-kriisin aikaan euroalueen ja EU:n keskeiset talouspäättäjät pitivät kiven kovaa kiinni virallisesta totuudesta, jonka mukaan yksikään eurovaltio ei voi milloinkaan ajautua vararikkoon.

Euroalueen keskuspankin pääjohtaja Jean-Claude Trichet torjui kevätkriisin tiimellyksessä usein kuulemansa kysymykset Kreikan velkasaneerauksesta luonnehtimalla moisia kysymyksiä järjenvastaisiksi.

Nyt ääni on tyystin muuttunut virallisessakin kellossa.

Enää eurovaltion vararikko ei ole edes virallisen EU-totuuden mukaan mahdoton tapahtuma, eivätkä velkasaneerausta koskevat kysymykset ole enää järjenvastaisia.

EU on ryhtynyt valmistelemaan suunnitelmia ja menettelytapoja ylivelkaisten jäsenvaltioiden velkasaneerausten toteuttamiseksi.

Tosiasioiden myöntäminen on yleensä pitkän päälle paras keino tarttua ongelmiin. Joskus tosiasioiden lausuminen ääneen voi tosin olla kohtalokas virhe.

Ylivelkaisten eurovaltioiden yhteiselle rahaliitolle toivottoman velkataakan avoin tunnustaminen saattoi merkitä lopun alkua.

Eurokriisi ei
vain taloutta

Eurokriisin täkein kysymys ei ole enää pitkään aikaan ollut, selviävätkö velkaisimmat eurovaltiot veloistaan. Joka ikinen edes pintapuolisesti rahoitusmarkkinoiden tapahtumia seuraava tarkkailija on ajat sitten oivaltanut, että eivät selviä.

Velkaisimmilla valtioilla on velkaa yksinkertaisesti liian raskas lasti, jotta ne kykenisivät velkojaan milloinkaan kokonaisuudessaan maksamaan. Edes velkojen sulattaminen joten kuten siedettäviin mittoihin on velkaisimmissa maissa joko matemaattinen tai poliittinen mahdottomuus.

Siksi eurokriisin keskeiset kysymykset ovat jo pitkään olleet pelkkiä rahoituslaskelmia vaikeampia: miten ja missä järjestyksessä velkaisimmat eurovaltiot saavat varakkaammilta naapureiltaan apua – tai miten käy, elleivät saa.

Nämä kysymykset ovat vaikeita siksi, että kyse ei ole enää pelkästään taloudesta, rahoituksesta saati matemaattisista malleista, vaan mitä suurimmassa määrin myös politiikasta.

Nyt tuon vaikean yhtälön poliittiseen osaan on ilmaantunut merkittävä muutos. Samalla talouden ja rahoituksen reunaehdot ovat saattaneet olennaisesti muuttua.

Keskustelun seuraava käänne voi jo tapailla ratkaisevaa kysymystä, kuka lopulta kärsii eurokriisin tappiot.

Saiko Saksa tarpeekseen
jo Kreikan auttamisesta?

Viime keväinen Kreikka-kriisi oli rahaliiton ensimmäinen todellinen koitos. Sen aikana varakkaimpien euromaiden ja muiden EU-maiden yhteishenki alkoi jo rakoilla, mutta Kreikka sai historiallisen mittavat tukilupaukset.

Kreikalle yhteensä 110 miljardin euron tukiluotot luvanneet muiden maiden talouspäättäjät perustelivat tukitoimia euron ja rahaliiton puolustamisella. Saksan liittokansleri Angela Merkel perusteli Kreikalle lupaamiaan jättitukia jopa väittämällä, että "jos euro kaatuu, kaatuu myös EU".

Pian Kreikka-tukien jälkeen EU, euromaat ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF sitoutuivat vielä yhteensä 750 miljardin uusiin tukitoimiin, jos Kreikan lisäksi jokin muu euromaa ajautuisi maksuvaikeuksiin.

Nyt Irlanti on ajautunut tukien tarpeeseen, ja se neuvottelee parhaillaan EU:n, EKP:n ja IMF:n kanssa tarvittavan tuen määrästä, ehdoista ja toteutustavasta. Irlanti voi tarvita Kreikalle luvatun määrän apurahaa, jotta sen pankit eivät kaatuisi ja aiheuttaisi jopa Euroopan laajuista pankkikriisiä.

Ilmeisesti Saksan johto oli kuitenkin saanut jo Kreikan jälkeen tarpeekseen, sillä juuri Saksan talouspoliittinen johto alkoi pari viikkoa sitten julkisesti vaatia EU:lle valmiuksia jäsenvaltioiden velkasaneerauksiin.

Nuo vaatimukset osaltaan kärjistivät Irlannin kriisiä säikäyttämällä pääomaa pakoon maasta.

Irlannin kriisi on tuore osoitus, mitä luottamuksen pettäminen rahoitusmarkkinoilla tarkoittaa. Samoin se osoittaa, että esimerkiksi velkasaneerauksilla uhkaaminen on varma keino menettää rahoittajien luottamus.

Velkaisen ei kannattaisi
uhkailla rahoittajiaan

Liittokansleri Angela Merkel ja Saksan talousministeri Wolfgang Schaüble saivat niskaansa melkoisen ryöpyn arvostelua sen jälkeen, kun rahoitusmarkkinoiden lisäksi muille europäättäjille oli selvinnyt Saksan velkasaneerausvaatimusten ja Irlannin kriisin äkillisen kärjistymisen yhteys.

Kysymys ei suinkaan ole siitä, että yksikään ylivelkaisten eurovaltioiden rahoittamista sinnikkäästi jatkanut pankki tai korkosijoittaja olisi enää aikoihin uskonut velkaisimpien eurovaltioiden omiin voimiin vastata veloistaan.

Siksi Merkelin ja Schaüblen ääneen lausuma velkasaneerauksen mahdollisuus ei sisältänyt ainoankaan tavun vertaa uutta tietoa eurovaltioiden rahoitusasemasta.

Yllättävää ja jopa omituista Saksan johdon vaatimuksissa ei ollut itse velkasaneerausten mahdollisuus, vaan se, että se antoi saneerauksista niin selkeän ennakkovaroituksen kuin vain täsmälliset saksalaiset voivat antaa.

Valtioiden rahoittajien uhkaileminen velkasaneerauksilla on yhtä omituista kuin tavallinen laina-asiakas menisi pankkiin hakemaan asuntolainaa ja neuvottelujen aluksi arvelisi jättävänsä lainansa maksamatta.

Vaikutukset arvioitava
heti eikä ensi vuonna

EKP:n pääjohtaja Jean-Claude Trichet on ankarasti arvostellut puheita eurovaltioiden velkasaneerauksista. Hänen mielestään julkilausutut vaatimukset velkasaneerauksista osoittavat jokseenkin täydellistä ymmärryksen puutetta rahoitusmarkkinoiden toimintatavoista.

Trichet'n omista puheenvuoroista on mahdoton päätellä, mitä hän itse tuumaa Kreikan, Irlannin tai muiden velkaisimpien eurovaltioiden rahoitusnäkymistä tai maksukyvystä. Sekään ei ole tiedossa, mitä mieltä hän on velkasaneerauksista.

Se on kuitenkin käynyt parin viime viikon mittaan harvinaisen selväksi, että hänen mielestään velkasaneerauksen mahdollisuus tai varsinkaan saneerausten valmistelu eivät kuulu niihin toimenpiteisiin, joista kannattaa varoittaa rahoittajia ennalta.

Trichet on avannut Saksan johdolle rahoitusmarkkinoiden toimintatapoja muun muassa vihjaamalla, että yksityiset markkinatoimijat pyrkivät ennakoimaan tulevia tapahtumia ja toimimaan ennakko-arvioidensa perusteella saman tien eivätkä vasta ensi vuonna saati kolmen vuoden kuluttua.

Eurovaltioiden rahoitukselle elintärkeillä velkakirjamarkkinoilla kunkin valtion korot määräytyvät sen mukaan mitä pankit ja muut rahoittajat odottavat inflaatiokehitykseltä laina-aikana, ja kuinka suurena nuo markkinavoimat pitävät näihin velkakirjoihin liittyvää luottoriskiä.

Nyt Saksan johto ja EU ovat antaneet vahvan vihjeen, että tuo luottoriski kannattaa arvioida uusiksi.

Ei enää sijoitustoimintaa,
vaan poliittista arpapeliä

Velkasaneerausvalmisteluiden julkista kuuluttamista on ehtinyt ihmetellä Trichet'n lisäksi moni markkinoilla toimiva ekonomisti, strategi ja eurotalouteen paneutunut taloustutkija.

Markkinatoimijoita ei näytä ihmetyttävän niinkään luottotappioiden mahdollisuus – nehän eivät sinänsä ole uutinen – kuin Saksan johdon menettely.

Osa ihmettelijöistä on jopa kysynyt, keikuttaako Saksan johto tahallaan erittäin vaikeissa ja syvissä vesissä seilaavaa kiikkerää eurovenettä. Tämän tulkinnan mukaan Saksa haluaa näin karistaa heikoimpia maita rahaliitosta.

Analyysiyhtiö GaveKal Research neuvoo asiakkaitaan suhtautumaan velkaisimpien eurovaltioiden velkakirjoihin nyt entistä selkeämmin pelkästään poliittisen vedonlyönnin välineinä.

Velkaisimpien eurovaltioiden rahoittaminen ei ole GaveKalin mukaan enää sijoitustoimintaa vaan uhkapeliä. Yhtiön mielestä ei ole enää taloudellinen vaan pelkästään poliittinen veikkaus, kuinka suuri osa esimerkiksi Irlannin valtion velkakirjoihin sijoitetuista varoista on odotettavissa aikanaan takaisin.

– PIGS-maiden velkakirjat ovat minkään arvoisia vain niin kauan kuin Saksa näin haluaa, yhtiö kirjoittaa tällä viikolla julkaisemassaan katsauksessa.

PIGS-lyhenteellä yhtiö viittaa velkaisimpiin eurovaltioihin, Portugaliin, Irlantiin, Kreikkaan ja Espanjaan, joiden rahoittaminen sopii poliittisena arpapelinä sen mielestä vain todellisille uskalikoille.

Brittipankki HSBC neuvoo sijoittajia pysymään erossa velkaisimpien eurovaltioiden velkakirjoista – tai ainakin varautumaan niissä tuntuviin tappioihin.

Pankki neuvoo toisin sanoen ottamaan Saksan uhkaukset todesta. Näin moni on markkinoilla tehnytkin, ja korot ovatkin myyntipaineesta nousseet.

Lähtikö rahaliitto
itsetuhon tielle?

Belgialaisen Leuvenin yliopiston eurotalouteen perehtynyt talousprofessori Paul de Grauwe arvioi tuoreessa kolumnissaan, että EU:n velkasaneerausten valmistelut voivat merkitä jopa rahaliiton lopun alkua.

De Grauwe arvioi velkasaneerausten valmistelun johtavan täsmälleen päinvastaiseen lopputulokseen kuin ilmeisesti on tarkoitus.

Hän kuvaa, miten luottoriskin kasvaminen ja markkinoiden entistä hanakampi luottoriskin hinnoittelu ennemmin lisää velkakirjamarkkinoiden spekulatiivisia piirteitä kuin lievittäisi niitä.

Samoin de Grauwe ennustaa, että velkasaneerausten julki lausuttu ja suorastaan menettelytapoja myöten valmiiksi valmisteltu mahdollisuus ennemmin heikentää kuin kohentaa myös eurovaltioiden talouskuria.

– Mitä helpompaa ylivelkaisten valtioiden on päästä veloistaan eroon, sitä varmemmin ne jatkavat velkaantumistaan, ja sitä varmemmin velkasaneerauksia on tiedossa, de Grauwe kirjoittaa.

Hän varoittaa spekulatiivisten hyökkäysten ja velkasaneerausten kierteestä, joka voi jopa uhata rahaliiton tulevaisuutta. Vastaavaa spekulatiivisten hyökkäysten ja devalvointien kierre ajoi rahaliittoa edeltäneen ERM-valuuttakurssijärjestelmän karille.

Vaikka rahaliitto pysyisi koossa, johtaisi saneerausmekanismi joka tapauksessa ensin heikoimpien mutta niiden jälkeen muidenkin jäsenvaltioiden luottokelpoisuuden heikentymiseen vahvimpia maita myöten.

Luottokelpoisuuden heikentyminen ja viime kädessä rahoittajien luottamuksen menettäminen on ylivelkaisille eurovaltioille lohduton näkymä, sillä se tietää entistä korkeampia korkoja ja entistä suurempia vaikeuksia selvitä veloista.

– Tämän varmempaa tietä itsetuhoon ei ole, de Grauwe varoittaa.