Suomalaiselle metallille riittää nyt vientiä

Pekka Sakki / Lehtikuva
Suomalaiselle metallille riittää nyt vientiä
Perusmetallien viennin arvon voimakas kasvu veti Suomen viennin elokuussa lähes kolmanneksen kasvuun. Metallien vienti nousi taantumaa edeltäneelle tasolle.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
29.10.2010 13:11
Kommentit 18

Tullihallituksen kuukausitilaston mukaan myös kemian teollisuuden ja metsäteollisuuden vienti lisääntyi merkittävästi.

Tuonti kasvoi yli neljänneksen muun muassa malmirikasteiden, metallien ja autojen tuonnin vuoksi.

Sähköteknisen teollisuuden viennin lasku tasaantui ja viennin arvo päätyi lähes viimevuotiselle tasolle. Matkapuhelinviennin pudotus tosin jatkui, ja vienti jäi 41 prosenttia viimevuotista pienemmäksi.

Suomen viennin arvo oli elokuussa lähes 4,2 miljardia euroa. Tuonti kohosi hieman yli 4,2 miljardiin euroon, joten kauppatase jäi 19 miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Viime vuoden elokuussa vajetta kertyi 122 miljoonaa euroa.

Suomen vienti kasvoi selvästi nopeammin kuin koko EU:n vienti, jonka kasvuvauhti jäi 25 prosenttiin. EU:n tuonti lisääntyi 26 prosenttia eli lähes yhtä paljon kuin Suomen tuonti.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Venäjä nousi elokuussa Suomen suurimmaksi kauppakumppaniksi sekä viennissä että tuonnissa. Ruotsi jäi viennissä niukasti pienemmäksi ja Saksa selvästi näiden kahden taakse.

Tammi–elokuussa Suomen kauppatase oli 23 miljoonaa euroa alijäämäinen, kun viime vuonna tase nousi vastaavana aikana 695 miljoonaa euroa ylijäämäiseksi.

Lisää Aiheesta
UutinenVienti veti lokakuussa vahvasti (31.12.2010 10:18)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (18)

Huono 0
Suomalaisten realiomaisuutta sen kuin vain viedään ulkomaille ja vastineeksi saadaan ulkomaalaista velkarahaa. Takaisin tuodaan polttoaineita ja elintarvikkeita ja nämä joko poltetaan savuna ilmaan tai vedetään wc:stä alas. Mitään realiomaisuutta ei jää vaihtokaupasta suomalaisille.
Huono 0
Puustelli, remonttialeksi, rustholli, barona, jukka-talot, erätukku, realia group, kärkkäinen, eculator,
tiivi-ikkunat, lumon, topi-keittiöt, ideapark...
Mikä yhdistää?
Huono 1
Lestat tukkivat kansanäänen.
Lestat vallanneet taloussanomat.
Huono 1
Ei tarvitse tulla hakemaan Suomesta, kun suomalaiset itse lahjoittavat kaiken vapaaehtoisesti ja vieläpä omakustannushintaan työvoimaa myöten.

Taisivat veteraanit puolustaa Suomea aivan turhaan, koska kaikki annetaan nykyään pois vapaaehtoisesti.

Tästä hommasta on isänmaallisuus kaukana.
suomalaisetko sielä häärää?
Huono 2
Silkkaa potaskaa.
Valehtelioiden klubi suomi.
Huono 1
Suomalaisten metallituotteet eivät mene kaupaksi, mutta suomalaisten kaivostuotteet menevät. Miksi no siksi että son halpaa.
Suomi on kehitysmaa 2020
Huono 0
Suomalaisten realiomaisuutta sen kuin vain viedään ulkomaille ja vastineeksi saadaan ulkomaalaista velkarahaa. Takaisin tuodaan polttoaineita ja elintarvikkeita ja nämä joko poltetaan savuna ilmaan tai vedetään wc:stä alas. Mitään realiomaisuutta ei jää vaihtokaupasta suomalaisille.

Jätä se sana velka suomen rajalle.
:( kadonnut hippi.
Huono 0
Suomalaiset vievät raaka-aineen ulkomaille ja ostavat takaisin kaiken tuotteistettuna moninkertaisesti kalliimalla yrityksien ja kotitalouskien tarpeisiin. Rautaa viedään tonneittain ja samalla hinnalla ostetaan kuppanen mikroaaltouuni joka särkyy muutamassa vuodessa..
Huono 0
Suunnilleen näinhän sitä uutisoitiin elokuussa '91.
Vienti vetää eli export sucks
Huono 1
Suomalaisten ulkomaanvelka on kasvanut tämän vuoden puolella jo 80 miljardia euroa. Muutamat miljardit eivat paina sinne eikä tänne.
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Pilvistä, mahdollisesti vähäistä sadetta 14
Oulu
Melkein selkeää ja poutaa 11
Bryssel
Selkeää ja poutaa 15
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

23:42OsakeOsake

Kurssi nousussaSampo A

graafi

19,16+0,90 %+0,17

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949