Joko tämä on suunnitelmataloutta?

Suunnitelmataloudessa kansalaisten, yritysten, saati sijoittajien on aivan turha tuhlata aikaansa pohtimalla varsinaisen talouden näkymiä.

Kysynnän tai tarjonnan luonnonlait eivät päde suunnitelmataloudessa, merkitystä on vain taloutta ohjaavan keskuskomitean tai vastaavan viranomaisen toimilla, aikeilla ja oikuilla.

Niinpä omia toimiaan puntaroivien kansalaisten, yritysten ja sijoittajien on suunnitelmataloudessa viisainta keskittyä taloutta ohjaavien suunnitelmien ennakoimiseen ja varautua noiden suunnitelmien toimeenpanon seurauksiin.

Niinpä suurpankit ja kansainvälisiä suursijoittajia palvelevat analyysiyhtiöt ovat viime viikkojen markkinakatsauksissaan käyttäneet paljon enemmän painomustetta keskuspankkien aikeiden puntarointiin kuin varsinaisen talouden kysymyksiin.

Todellinen tuhannen miljardin taalan kysymys on, mitä seuraavaksi tekee maailman vaikutusvaltaisin keskuskomitea – anteeksi, keskuspankki – Yhdysvaltain Fed.

Aitoja markkinahintoja
vaikea löytää mistään

Kiina on maailman toiseksi suurin kansantalous ja samalla maailman suurin avoimesti keskusjohtoinen suunnitelmatalous.

Yhdysvallat sitä vastoin on maailman suurin kansantalous ja ainakin perinteisissä mielikuvissa maailman suurin vapaa markkinatalous. Länsi-Eurooppa ja Japani lienevät mielikuvissa jossakin suunnitelma- ja markkinatalouden välimaastossa.

Talouden viimeaikaiset tapahtumat kuitenkin vihjaavat, ettei aidosta markkinataloudesta ole enää kyse edes Yhdysvalloissa.

Finanssikriisin seurausten torjuminen ja talouden elvyttäminen historiallisen mittavin viranomaistoimin on parin viime vuoden kuluessa saattanut heivata koko maailmaa aimo askelen suunnitelmatalouden suuntaan.

Nyt tämä talouden kenties suurin suunnanmuutos vuosikymmeniin on edennyt niin pitkälle, että maailman pääomamarkkinoiden keskeisiltä osa-alueilta voi olla vaikea enää löytää ainuttakaan aidosti vapaiden markkinoiden määrittämää hintaa.

Talouden tärkeimpiä hintoja ohjailevat – tai ainakin yrittävät ohjailla – yhden tai useamman maan talousviranomaiset. Myös markkinavoimien liikkeitä näyttävät ohjaavan arvaukset noiden samojen talousviranomaisten seuraavista toimista.

Onko nolla prosenttia
oikea riskitön korko?

Talouden – tai ainakin nykyaikaisen rahatalouden – tärkein yksittäinen hinta on rahan hinta eli korko. Joka ikisen vähänkin merkittävän ja kauaskantoisen liiketoimen hinnoittelu lähtee liikkeelle niin sanotusta riskittömästä korosta.

Riskittömyyden käsite voi sinänsä olla kyseenalainen, mutta joka tapauksessa tällä tarkoitettaneen useimmiten joko kaikkein lyhytaikaisimpia rahamarkkinakorkoja tai luotettavimpien valtioiden velkasitoumusten korkoja.

Keskuspankit määräävät ohjauskorkojensa avulla, kuinka korkeita tai matalia lyhytaikaisimmat markkinakorot kulloinkin ovat. Juuri siksi näitä hallinnollisia keskuspankkikorkoja kutsutaan ohjauskoroiksi. Ja juuri siksi markkinakorot eivät ole ihka aitoja markkinakorkoja.

Nyt keskuspankit ovat ryhtyneet laajentamaan toimialaansa rahamarkkinoiden ulkopuolelle esimerkiksi pitkäaikaisten velkakirjojen markkinoille ja valuuttoihin. Toimialan laajennus tuntuu sivuvaikutuksineen kaikilla markkinoilla osakkeista hyödykkeisiin.

Onkin kyseenalaista, miten hyvin tai huonosti edes maailman päämarkkinoiden hinnat enää ilmentävät vapaiden markkinatoimijoiden talousodotuksia.

Vai ilmentääkö nolla prosenttia ja rapiat edes kehittyneen maailman lyhytaikaisia talous- ja rahoitusriskejä? Entä ilmentääkö vaikkapa 3,75 prosenttia aidosti maailman absoluuttisesti velkaisimman valtion 30 vuoden inflaatioriskiä? Siis saman valtion, jonka velkakirjojen suurimpia ostajia ovat vuoron perään lännen ja idän suurimmat keskuspankit?

Viis taloudesta,
mitä tekee Fed?

Parin viime viikon markkinakatsausten perusteella kansainvälisten sijoituspankkien ja suursijoittajien mielestä universumin neljä tärkeintä talouskysymystä koskevat kaikki Yhdysvaltain keskuspankin Fedin seuraavia toimia.

Nämä neljä kysymystä ovat:

1) Milloin Fed taas kiihdyttää rahan tarjontaa?

2) Millä tavoin uutta rahaa on odotettavissa?

3) Minkälaisista rahasummista on tällä kertaa kyse?

4) Miten tuohon rahatulvaan pääsisi käsiksi?

Katsaukset käsittelevät noita kysymyksiä kiertoilmauksin, jotka kiteytyvät sanapariin kvantitatiivinen kevennys ja lyhenteeseen QE2 (quantitative easing, 2. erä). Suoremmin sanottuna kysymys kuuluu, kuinka mittavalla uuden rahan tulvalla Fed yrittää seuraavaksi elvyttää Yhdysvaltain taloutta.

Varsinaiset talouden muutokset näyttävät katsauksissa tärkeiltä ainoastaan välillisesti – miten ne mahdollisesti vaikuttavat Fedin aikeisiin. Toinen välillisesti tärkeä seikka on, miten muut keskuspankit mahdollisesti vastaavat Fedin toimiin.

Talouden ja markkinoiden keskinäiset suhteet ovatkin nyrjähtäneet nurjiksi, esimerkiksi Yhdysvaltain viimeviikkoiset heikot työllisyysluvut nostivat osakekursseja.

Apeat työllisyysluvut vahvistivat markkinoiden QE2-odotuksia, joten kiistatta huonot talousuutiset näyttivät irvokkaalla tavalla suorastaan hyviltä markkinauutisilta.Tämä saattoi olla uuden suunnitelmatalouden omituisia sivuvaikutuksia.

Deflaatiota vaiko
sittenkin inflaatiota?

Markkinat odottavat Fedin seuraavaa suurta siirtoa aikaisintaan marraskuun alussa, jolloin on Fedin rahapolitiikasta päättävän avomarkkinakomitean seuraava ennalta suunniteltu kokous.

Todennäköisesti Fed odottaa ainakin marraskuun alkuun toisestakin syystä. Ensi kuun alussa on Yhdysvaltain kansanedustuslaitoksen, edustajainhuoneen, tärkeät vaalit, joita Fed tuskin haluaa hämmentää merkittävillä rahapolitiikan toimilla.

Lähiviikkoina lieneekin odotettavissa loputon määrä raportteja siitä, miten talouden tapahtumat tällä välin mahdollisesti vaikuttavat Fedin aikeisiin ja toisinpäin, miten Fedin mahdolliset toimet mahtavat vaikuttaa itse talouteen – ja pääomamarkkinoihin.

Toistaiseksi veikkaukset QE2:n talous- ja markkinavaikutuksista vaihtelevat suunnilleen niin paljon kuin ne vain voivat vaihdella.

Pelkästään osake- ja velkakirjamarkkinoiden viimeaikaisen kehityksen perusteella tiedossa voi olla Fedin toimista riippumatta mitä vain ankaran deflatorisen laman, inflatorisen noususuhdanteen ja vaarallisen kovan inflaation välillä.

Tuhannen miljardin
taalan kysymys

Brittipankki Barclays Capital on arvioinut pääomamarkkinoiden hinnoittelevan parhaillaan pyöreästi tuhannen miljardin dollarin rahahyökyä, jonka Fed panisi liikkeelle viimeistään tämän vuoden loppuun mennessä.

Amerikkalaispankki Goldman Sachs on päätynyt arvioissaan samaan noin tuhannen miljardin odotukseen, mutta toinen amerikkalaispankki, JP Morgan Chase, on laskenut markkinoiden kärkkyvän jo tuplaten suurempaa jättipottia.

Toinen suosittu veikkaus on, että Fed määrittelee pitkäaikaisille valtionobligaatioille mieleisensä – ja luultavasti nykyistä alemman – tavoitekoron ja alkaa tavoitella tuota korkotasoa kuukausittaisilla mutta ennalta määräämättömän ajan jatkuvilla velkakirjaostoilla.

Uusien dollareiden hyöky on kumman tahansa veikkauksen mukaan odotettavissa liikkeeseen Yhdysvaltain liittovaltion velkakirjamarkkinoiden kautta. Fed syöttäisi luomansa uuden rahan pankkijärjestelmän käyttöön ostamalla pankeilta liitovaltion velkakirjoja.

Kumpikin keskeinen veikkaus kiteytyy johtopäätökseen, että uutta rahaa on tiedossa runsaasti. Rahan tehotarjonta perustuisi Fedin huoleen Yhdysvaltain talouskehityksestä ja erityisesti heikosta työllisyyskehityksestä – ja oletukseen, että ongelmat olisivat korjattavissa rahan tarjontaa lisäämällä.

Lisäksi Fed kantaa suurta huolta deflaation vaarasta. Viime viikkoina pankin johto on ensimmäisen kerran alkanut avoimesti puhua inflaation tavoittelemisesta, enää se ei pelkästään puhu deflaation torjumisesta.

Sen sijaan Fed ei ole pitkään aikaan avoimesti myöntänyt tavoittelevansa myös dollarin heikentämistä valuuttamarkkinoilla. Joka tapauksessa dollarin heikentyminen on Fedin toimien ja niiden ennakoinnin keskeisiä seurauksia.

Muiden keskuspankkien silmissä QE2 voi olla jopa todellinen valuuttasodan mannerten välinen ydinohjus, jonka laukaisemiseen on vastattava samalla mitalla.

Markkinahinnat eivät
kerro talousnäkymistä

Markkinat ovat tapansa mukaan rientäneet tosiasioiden edelle. Veikkaukset Fedin QE2:n vaikutuksista ovat saattaneet suurimmaksi osaksi jo toteuttaa itsensä. Näin arvioi suurpankkien lisäksi esimerkiksi kansainvälisten suursijoittajien arvostama analyysiyhtiö BCA Research.

Dollari on heikentynyt, liittovaltion velkakirjakorot laskeneet, osakekurssit nousseet ja keskeiset hyödykkeet kallistuneet siitä lähtien, kun markkinoilla on kasvanut varmuus QE2:sta.

Samaan aikaan – ja pohjimmiltaan samasta syystä – useimpien muidenkin markkinoiden osakekurssit ovat nousseet, useimmat muut valuutat ovat vahvistuneet suhteessa dollariin ja korot ovat monin paikoin laskeneet.

Viimeaikaiset markkinaliikkeet ovat olleet suuria ja osin outoja. Esimerkiksi osakkeiden vahvaa kurssinousua ja pitkien korkojen samanaikaista voimakasta laskua on vaikeampi perustella talousnäkymillä kuin QE2:n oletetuilla likviditeettivaikutuksilla.

Näin uusi suunnitelmatalous on saattanut vesittää yhden markkinoiden tärkeimmistä tehtävistä – markkinahinnat ja niiden muutokset eivät välttämättä kerro yhtään mitään talousnäkymistä.

Tiedossa monipuolisesti
hämmentävää taloutta

Jos viimeaikainen korkojen lasku, dollarin heikkeneminen ja kaikkien muiden markkinahintojen nousu perustuu edes suurelta osin markkinoiden QE2-odotuksiin, on odotettavissa mielenkiintoinen loppuvuosi.

Ensimmäinen kiinnostava kysymys on, mitä tapahtuu, jos Fed toimii markkinoiden odottamalla – ja jo ainakin kertaalleen hinnoittelemalla – tavalla. Nousevatko kaikki hinnat uudestaan, vai pitääkö Fedin korottaa panosta saadakseen lisää liikettä aikaan?

Toinen kiinnostava kysymys on, mitä tapahtuu, ellei Fed teekään niin kuin markkinat odottavat. Vetävätkö markkinat tähänastiset vetonsa takaisin ja hinnat laskuun, jos talous toipuukin pelättyä paremmin ja selviää ilman uusia raharuiskeita?

Kolmas kiinnostava kysymys on, mitä muuta kuin omituisia kurssimuutoksia Fed saa toimillaan aikaan. Päätyykö uusi raha vain finanssitalouteen, vai riittääkö reaalitalouteen edes hiluja?

Yhdysvaltain Fedin aikeissa ja toimissa riittää pitkäksi aikaa puntaroitavaa; ei vain markkinoille, vaan myös kaikkien muiden maiden keskuskomiteoille – anteeksi, keskuspankeille.