"Tämä on valuuttasotaa"

Maailmantalous suistui finanssikriisin ja taantuman jäljiltä täysimittaiseen lamaan 1930-luvulla vasta sen jälkeen, kun kansainvälisen kaupan epätasapaino johti talouden suurvallat ensin valuuttasotaan ja myöhemmin varsinaiseen kauppasotaan.

Nyt vasta taantumasta toipuva maailmantalous on vaarassa suistua samalle tielle. Valuuttasota on jo tosiasia.

Näin väittää oman maansa valuutan realin alituiseen vahvistumiseen tuskastunut Brasilian talousministeri Guido Mantega.

Talouslehti Financial Timesin mukaan Mantega on lausunut ääneen huolen, josta muut talouspäättäjät puhuvat vasta yksityisesti: keskenään kilpailevien devalvaatioiden kisa on maiden välillä jo meneillään.

Mantega sanoo suoraan, että käynnissä on maailmanlaajuinen valuuttasota.

Valuutan vahvistuminen
heikentää vientinäkymiä

Brasilian realin arvo suhteessa maailmankaupan päävaluuttaan, Yhdysvaltain dollariin, on seitsemässä vuodessa lähes kaksinkertaistunut. Yhden dollarin ostamiseen tarvittiin vuoden 2002 lopulla yli kolme realia, nyt riittää 1,7.

Onnekseen – ja epäonnekseen – Brasilia kuuluu kansainvälisten pääomamarkkinoiden lellikkimaihin, onhan se yksi neljästä niin sanotusta BRIC-maasta. Lyhenne viittaa maailman neljään suurimpaan kehittyvän talouden maahan, jotka ovat Kiina, Intia, Brasilia ja Venäjä.

Suosiolle on antanut perustetta Brasilian talouskasvu ja viimeksi maan säästyminen finanssikriisin iskuilta. Maa on suuri raaka-aineiden viejä – ja suuri pääoman tuoja. Viimeksi maan suurimman öljy-yhtiön, Petrobrasin, osakemyynti houkutteli maahan valtaisan purskeen ulkomaista pääomaa.

Brasilia on hankalassa tilanteessa, sillä se tarvitsee ulkomaista pääomaa mutta ei tippaakaan vahvempaa realia. Valuutan vahvistuminen on heikentänyt maan vientiyhtiöiden kilpailukykyä maailmalla. Siksi maan talousministerin huolenparkaisu on helppo ymmärtää.

Suurin osa maailman maista
peukaloi valuuttakursseja

Brasilia ei suinkaan ole maailman ainoa valuutan vahvistumisesta kärsivä maa. Samassa jamassa ovat miltei kaikki muutkin suuret raaka-aineiden tuottajamaat ja iso joukko muita kehittyvien talouksien maita kautta maailman.

Vielä suurempi joukko maita on jo ryhtynyt tuskailusta toimiin.

Brittilehti Telegraphin mukaan kaksi kolmasosaa maailman kansantuotteesta syntyy maissa, joiden talous-, raha- tai valuuttakurssipolitiikka jo täyttä päätä pyrkii oman valuutan heikentämiseen tai ainakin estämään valuuttaa vahvistumasta.

Juuri tähän keskenään kilpailevien devalvaatiopyrkimysten ketjureaktioon Brasilian Mantega viittaa puhuessaan valuuttasodasta.

Vielä Brasilia ei ole ryhtynyt mittaviin vastatoimiin jarruttaakseen realin vahvistumista. Ensiaskeleita sekin on ottanut esimerkiksi rajoitetuin real-myynnein ja säätämällä pääomanliikkeitä rasittavan veron.

Tiettävästi Brasiliakin valmistelee jo astetta järeämpiä toimia, ellei realin vahvistuminen muuten ota laantuakseen. Brasilian valtion perustama erillisrahasto on tiettävästi saanut valtuudet jopa rajoittamattomiin real-myynteihin.

Valuutat koettelevat
talousmahtien välejä

Maailman suurimmat talousmahdit Yhdysvallat ja Kiina ovat jo hyvän aikaa vääntäneet kättä valuuttakursseista. Kiina pitää sinnikkäästi kiinni valuuttansa juanin dollarikytköksestä, jota Yhdysvallat yhä pontevammin moittii epäreilun edulliseksi.

Lähteestä ja laskutavasta riippuen Kiinan juanin dollarikurssi on jopa kymmeniä prosentteja aliarvostettu. Koska euroalueen euro on useimpien ostovoimavertailujen perusteella yliarvostettu suhteessa dollariin, on juanin aliarvostus suhteessa euroon vielä räikeämpi kuin suhteessa dollariin.

Viime kuukausina Kiinan vienti on kasvanut paljon rivakampaa vauhtia kuin maailmankauppa tai -talous. Kiina on toisin sanoen kasvanut markkinaosuuksia muilta valloittamalla.

Euroalue on Kiinan suurin vientialue, Yhdysvallat suurin yksittäinen vientimaa.

Etenkin Yhdysvaltain talouspoliittinen johto on painostanut Kiinaa sallimaan juanin vahvistuminen. Kiinan johto on sinnikkäästi viitannut vaatimuksille kintaalla, ja päinvastoin kehottanut arvostelijoita keskittymään omien talousvaikeuksiensa korjaamiseen.

Kiina sijoittaa vientitulot
takaisin vientimaihinsa

Jos Kiinan juanin arvo määräytyisi vapaasti valuuttamarkkinoilla eikä Kiinan Kansanpankissa, olisivat maan talouskasvu ja ennen kaikkea ulkomaankaupan ylijäämä omiaan vahvistamaan valuuttakurssia.

Kiinaan virtaa pelkästään ulkomaankaupan ylijääminä joka kuukausi jopa kymmenien miljardien dollareiden arvosta ulkomaan valuuttaa. Kiinan Kansanpankilla on hoidossaan maailman suurin valuuttavaranto, lähes 2 500 miljardia dollaria.

Estääkseen juanin vahvistumisen ja pääoman tulvimisen kotimaisille markkinoille Kiinan Kansanpankki sijoittaa suurimman osa maan valuuttatuloista saman tien takaisin Yhdysvaltain, euroalueen ja viime aikoina myös Japanin pääomamarkkinoille.

Kiina on sallinut juanin hyvin maltillisen vahvistumisen, mutta valuutan nopea vahvistuminen ei sovi maan talousviranomaisten suunnitelmiin.

Kiinan yhteiskuntarauha
heikon juanin varassa

Kiinan pääministeri Wen Jiabao kuuntelee mieluummin ulkomaiden valuuttavalitusta kuin vaarantaa maan talouskasvulle ja työllisyydelle tuiki tärkeän vientiteollisuuden.

Wen on avoimesti myöntänyt, että heikko valuuttakurssi on välttämätön Kiinan herkän yhteiskuntarauhan säilyttämiseksi.

Hänen arvionsa mukaansa juanin vahvistuminen vaikka vain 20 prosenttia johtaisi kestämättömiin seurauksiin, kuten arvaamattoman laajoihin vientiteollisuuden vararikkoihin ja arvaamattoman laajoihin työpaikkojen menetyksiin.

Wenin tilannearvio kiteyttää valuuttasodan syyt ja seuraukset:

Finanssikriisin ja taantuman jäljiltä vasta vaisuun kasvuun elpynyt maailmantalous tarjoaa nopean kasvun eväitä ainoastaan niille maille, jotka pystyvät valloittamaan markkinoita muilta. Nopeimmin voimasuhteet tässä hyökkäyssodassa vaihtuvat valuuttakurssien avulla.

Mitä Yhdysvallat tekee
"valuutanvääristelijälle"?

Kiinalla on vastassaan suurin osa maailman muista maista, mutta ennen kaikkea maan ylivoimaisesti tärkein yksittäinen kauppakumppani ja samalla maailman edelleen ylivoimaisesti suurin talousmahti, Yhdysvallat.

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on linjannut talouspolitiikkansa tähtäimeksi nostaa maan talous uuteen kasvuun viennin avulla. Hänen tavoitteensa on kasvattaa maan vienti kaksinkertaiseksi viiden vuoden kuluessa.

Viime kuukausina vientitavoitteet ovat karanneet yhä kauemmas. Yhdysvaltain vienti on toki kasvanut mutta tuonti on kasvanut vielä voimakkaammin, eikä vienti ole kasvanut läheskään sitä vauhtia kuin Obaman tavoite edellyttäisi.

Obaman poliittiset vastustajat kysyvät, onko presidentti tuhlannut elvytysmiljardeja tukeakseen Kiinan työllisyyttä.

Poliittinen paine Kiinan vastaisiin kauppapoliittisiin toimiin on kuukausi kuukaudelta kasvanut Yhdysvaltain lakeja säätävässä edustajainhuoneessa. Kiinan vastaiset pakkokeinot ovat ehkä enää yhden askelen päässä: riittää, että kongressi määrittelee Kiinan virallisesti valuutanvääristelijäksi.

Seuraavaksi olisi tie auki tullimuureille.

Yhdysvallat tuskin
itsekään viaton

Yhdysvaltain omakaan valuuttakurssipolitiikka tuskin on täysin vilpitöntä. Maan hallitus ja keskuspankki Federal Reserve ovat jo kaksi vuotta toteuttaneet raha- ja talouspolitiikkaa, jotka ovat olleet omiaan heikentämään muun maailman luottamusta dollariin.

Liittovaltio velkaantuu vaarallista vauhtia ja keskuspankin rahapolitiikka on kevyen kevyttä.

Viimeksi viime viikolla Fed sysäsi dollarin ainakin hetkellisesti heikkenemään ilmoittamalla harkitsevansa uusia rahapolitiikan poikkeuksellisia kevennystoimia. Kyse olisi niin sanotusta kvantitatiivisesta kevennyksestä, joka käytännössä tarkoittaisi esimerkiksi liittovaltion velkakirjojen mittavia ostoja.

Pääomamarkkinoiden arvioiden mukaan mittavat velkakirjaostot etenkin varta vasten tarkoitukseen luodulla uudella rahalla olisivat omiaan heikentämään dollarin arvoa. Esimerkiksi suurpankki Citigroupin valuuttastrategit ovat kirjoittaneet dollarin loppupelistä.

Myös Japani lähti
suoraan toimintaan

Viimeksi valuuttahyökkäykseen lähti Japanin keskuspankki toteuttamalla ensimmäisiä varta vasten jenin heikentämiseksi tarkoittamiaan valuuttakauppoja yli kuuteen vuoteen.

Japanin talouspoliittinen johto perusteli suorasukaisia toimiaan vetoamalla maan tukalaan taloustilanteeseen, jota on muiden keinojen puutteessa kohennettava maan taloudelle tuiki tärkeää vientiteollisuutta avittamalla – jeniä heikentämällä.

Jenin dollarikurssi on viime ajat ollut korkeimmillaan noin 15 vuoteen, joskaan ei ainakaan ostovoimavertailujen perusteella räikeästi yliarvostettu.

Kiinan ja Japanin valuuttatoimet ovat olleet eniten otsikoissa, mutta tavalla tai toisella omia valuuttojaan heikentää tai estää vahvistumasta valtaosa Kaukoidän kasvutalouksista. Näin tekevät esimerkiksi Etelä-Korea ja Singapore.

Suurista vain Saksa
vailla omaa valuuttaa

Maailman suurimmista talousmaista ainoastaan Saksa ei euromaana pysty omin toimin heikentämään valuuttaansa. Sattumoisin kaikista euromaista juuri Saksa ei kuitenkaan ole valuuttasodan armoilla täysin aseettomana.

Saksa nauttii euroalueen sisäisessä kaupassa samanlaisesta "aliarvostetun valuutan" tuomasta ylivoimaisesta kilpailukyvystä kuin Kiina maailmankaupassa.

Saksan ulkomaankaupan ylijäämä on maailman kolmanneksi suurin, ja suurelta osin se kertyy kaupasta muiden euromaiden kanssa. Saksan ylijäämä on yhdessä Hollannin ja Suomen ylijäämien kanssa karkeasti saman kokoinen kuin euroalueen ylivelkaisten alijäämämaiden ulkomaankaupan yhteenlasketut vajeet.

Niin kauan kuin euromaat jakavat yhteisen valuutan ja maiden keskinäiset "valuuttakurssit" ovat kuin kiveen hakatut, ei muun maailman valuuttasota liippaa euroalueen sisäisiä kauppasuhteita kuin välillisesti alueen ulkopuolelta tunkevan kilpailun muodossa.

Toki euron arvo suhteessa muihin valuuttoihin vaikuttaa täydellä teholla euroalueen kaupankäyntiin muun maailman kanssa.

Jääkö euroalue
viimeiseksi?

Toistaiseksi euroalueen talouspäättäjät näyttävät seuranneen valuuttasotaa sivusta.

Toki eurojohtajat ovat paheksuneet Kiinan ja viimeksi myös Japanin valuuttapolitikoinnista, mutta muuta ei kukaan näytä tehneen puolustaakseen euron asemia – eli varmistaakseen, ettei euro ainakaan vahvistu liiaksi.

Toimettomuus tuskin kuitenkaan merkitse, että valuuttasodan tappiot jäävät pelkästään euroalueen kärsittäviksi. Niin kuin 1930-luvun lamavuosina, saavat todennäköisesti tälläkin kerralla useimmat maailman maat jakaa valuuttasodan seuraukset.

Vaikka euroalue ensin jäisi häviölle – ja euro vahvistuisi muiden devalvoinneista – heikentyisivät euroalueen talousnäkymät niin voimakkaasti, että kansainvälinen pääoma alkaisi ennen pitkää karttaa euroaluetta ja euroa. Näin myös euro voisi vuorollaan heikentyä.

Jos valuuttakamppailu lopulta kärjistyy suoranaiseksi kauppasodaksi, jää siitä sodasta jäljelle vain häviäjiä – niin kuin 1930-luvulla. Keskenään kilpailevat kaupan esteet tekevät juuri sitä mutta vain sitä, mihin ne on tarkoitettu: estävät kauppaa.