Vienti jatkoi reipasta kasvuaan
Tuonti kasvoi hieman nopeammin, Tullihallitus kertoo ennakkotiedoissaan.
Viennin arvo oli heinäkuussa vajaat 4,1 miljardia euroa. Tuonti nousi hieman yli 4,1 miljardiin euroon. Kauppatase jäi 45 miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Viime vuoden heinäkuussa ylijäämää kertyi 104 miljoonaa euroa.
Vienti kasvoi myös huhti–kesäkuussa, jolloin viennin arvo kohosi viime vuodesta.
Koko alkuvuoden eli tammi–heinäkuun kauppataseen ylijäämä oli vain 25 miljoonaa euroa tammi-maaliskuussa syntyneen vajeen vuoksi. Vuosi sitten samaan aikaan ylijäämä oli 817 miljoonaa euroa.
Vientiä kasvattivat kesäkuussa toukokuun tapaan etenkin metsä- ja metalliteollisuuden tuotteet. Selvässä kasvussa oli myös koneiden, laitteiden, paperin ja kemian teollisuuden tuotteiden vienti. Tullihallituksen ennakkotietojen mukaan sähkökoneiden ja -laitteiden vienti supistui kolmanneksen.
Vienti kasvoi EU-alueelle 12 prosenttia. Vienti lisääntyi etenkin Kiinaan.

















Kommentit (19)
Ensi vuosi voi olla vaikea ja haasteellinen mutta ei tämä laiva isossakaan myrskyissä uppoa.
Fidel Castroa lainatakseni "Kuuban malli ei toimi".
Eikö tuo ole se oleellinen kun:
"Viime vuoden heinäkuussa ylijäämää kertyi 104 miljoonaa euroa."
Ja silloin oli jonkinnäköinen kriisi olevinaan?
Kovapäinen ja sinisilmäinen suomalainen luulee taas päässeensä pälkähästä.
Nyt ollaan kohta syyskuun puolivälissä, joten mitä uutisarvoa on sillä, että Hitler oli vallassa 1930-ja -40 luvulla?
"Vienti vetää, vienti vetää" ja hyvinvointi lisääntyy.
Auton lasikin monotetaan sisään juna-aseman parkkipaikalla vkl yönä. Hyvät ovat kansalaiset,joku niistä, kun vienti on tehnyt elämän mukavaksi.
Eikö tuo ole se oleellinen kun..."
Hmm on josain määrin, mutta oleellisinta on viennin kasvu +16% = tosi hyvä luku. Tosin lähtökohta on surkea, mutta silti.
Saas nähdä mitä lukuja saadaan elokuussa.
Kovapäinen ja sinisilmäinen suomalainen luulee taas päässeensä pälkähästä.
Nimimerkistäsi päätellen olet roikkunut liikaa eri keskustelupalstoilla. Niin voi käydä, jos kaiken uskoo mitä kirjoitetaan. "Koko talousjärjestelmä romahtaa". Mitä tarkoitat? Mitä siitä seuraa? Ja miloin tämä tapahtuu?
viime vuonna sait yhden suklaapatukan, tänä vuonna saat kaksi - montako prosenttia tässä on kasvua?
Nyt toivotaan ettei nämä(kään) prosentit johdu pelkästään niistä sadoista miljardeista elvytysrahoista, vaan että tässä olisi pohjalla jotain kestävää.