IMF varoittaa liiasta velkaantumisesta

AFP
IMF varoittaa liiasta velkaantumisesta
Kansainvälinen valuuttarahasto on huolissaan kehittyneiden maiden velkaantumisesta. Riski Etelä-Euroopan maiden vararikosta on kuitenkin vähentynyt.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
2.9.2010 08:00
Kommentit 33

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF varoittaa kehittyneiden maiden velkaantuneisuuden yltäneen viime vuosien velkakriisin tuloksena tasolle, joka rajoittaa näiden liikkumavaraa.

Näin kertoo New York Times. Lehden mukaan IMF huomauttaa kuitenkin samalla, että Euroopan velkaantuneimpien maiden, kuten Kreikan, Irlannin ja Portugalin riski vararikosta on selvästi vähentynyt.

Valuuttarahaston ekonomistien tutkimuspapereiden mukaan velkaantuminen on toiminut kehittyneissä maissa vuosikymmenet eräänlaisena puskurina, joka on paisunut huonoina aikoina ja pysynyt hyvinä aikoina lähes ennallaan.

Väestön ikääntyessä teollisuusmaiden finanssipaineet kasvavat, mutta talouden tasapainottaminen ei saa tapahtua liian nopeasti. Nykyinen alhainen korkotaso suo tähän kuitenkin hyvät mahdollisuudet. Riskinä on se, että pelko uusista talouskriiseistä ajaa korkotason nousuun.

Poikkeuksena ovat sellaiset maat, kuten Australia, Tanska, Korea, Uusi-Seelanti ja Norja, jotka voivat lainata vielä lisää. Sen sijaan Etelä-Euroopan maiden ja Japanin on jatkossa sopeuduttava talouden kiristämiseen.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenIrlanti tyrmää kriisihuhut (17.9.2010 18:32)
UutinenKuinka paljon velkaa on liikaa? (29.8.2010 07:05)
UutinenIMF-pomot erimielisiä juanin arvosta (29.7.2010 11:14)
YrityksetIMF
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (33)

Huono 0
Rommelia pukkaa siis viimeinkin.
Reiska
Riski Etelä-Euroopan maiden vararikosta on kuitenkin vähentynyt
Tämäpä iloinen uutinen. Kuinka paljon Etelä-Euroopan maat ovat lyhentäneet velkojaan? Niitähän on pitänyt maksella pois aika paljon jos vararikon vaara on kerran pienentynyt.
Jos kaikki liikkeellä oleva raha tulee IMF:ltä ja maailmanpankilta, ja ne pitää maksaa korkojen kera takaisin, mistä muualta saadaan tämä korko, jota ei ole olemassa muuten kuin lainaamalla lisää ja syventämällä velkakierrettä? Kertokaa se.
Oligarkki
Ei sitä kuulemma tarvitse maksaa takaisin suomalaisen "ammattitaitoisen"virkamiehen suusta kuultuna.
lisää velkaa se on kuin laittaisi rahaa pankkiin
IMF varoittaa liiasta velkaantumisesta

Kuinkas se nyt näin? Onko Katainen ollutkin väärässä? Hänen linjansahan on ollut juuri se, että otetaan lisää uutta velkaa entisten velkojen päälle, jotta pystytään antamaan suurituloisille veronalennuksia.

Eikö tämä olekaan ollut kestävää talouspolitiikkaa?
Hämmentynyt kansalainen
Huono 0
Budjetinkiristämisestä on kyse ja julkisensektorin palkoista ja paisuneesta henkilöstöstä, ei IMF mainninnut herra heinonen suomea jotta voisi ottaa lisää velkaa.
Velkaa ei hoideta velalla.
Suomi velkaantuu ja ikääntyy.
Euroopan ostopäällikkö indeksi ei näyttänyt hyvältä.
Suomen tilauskanta hiipuu syksyä kohti.
Meillä edelleen kulutustavara tuotanto muualla ja loppukin muuttamassa pois.
Meidän vienti rupeaa olemaan raakaaine painotteista joka vaatii kontti tilaa.
Meidän Yhteiskunta on siirtynyt palvelu sektorille josta suurin osa on julkistasektoria, sen rahoitus otetaan velaksi ainakin lisääntyvänä määränä.
Yrittäjä
Huono 5
Jos kaikki liikkeellä oleva raha tulee IMF:ltä ja maailmanpankilta, ja ne pitää maksaa korkojen kera takaisin, mistä muualta saadaan tämä korko, jota ei ole olemassa muuten kuin lainaamalla lisää ja syventämällä velkakierrettä? Kertokaa se.

Ei tule.
Voisitko jo lopettaa, ainakin siksi aikaa että otat selvää keskuspankkijärjestelmän toiminnasta muutenkin kuin YouTubesta ja Wikipediasta?
Ei jaksa enää.....
Huono 1
Ei koske Lauttasaarta.
Maailman napa. Asunnot 8000e/m2
Suomen telakat laittavat vähitellen pillit pussiin. Akateemisten työttömyys rakettinousussa. Eläkeikä nousee ensin 70 vuoteen, ja muutaman vuoden kuluttua lopetetaan koko eläkejärjestelmä. Asunnoista maksetaan moninkertainen hinta todelliseen arvoon nähden.
Mutta kansan luottamus talouteen vain kasvaa
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

23:30OsakeOsake

Kurssi nousussaNeste Oil

graafi

7,685+0,33 %+0,02

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949