Kenen rahat uppoavat valtioiden velkasuohon?

Valtioiden velkakriisi ei ole pelkästään eurooppalainen ilmiö, vaan se on maailmanlaajuinen. Eikä se ole ohi.

Näin dramaattisesti aloittaa maailman suurimpiin pankkeihin kuuluvan yhdysvaltalaisen Morgan Stanleyn ekonomisti Arnaud Mares kriittisen katsauksensa valtioiden talous- ja rahoitusnäkymiin.

Suhteellisen laajaa huomiota maailmalla herättäneen tutkimusraportin mukaan suuri osa läntisistä valtioista on ylivoimaisten velkaongelmien edessä.

Tutkimuksen mukaan useilla valtioilla ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia selvitä tähän mennessä kertyneistä veloistaan eikä varsinkaan lähivuosikymmeninä maksuun lankeavista, suurimmaksi osaksi kattamattomista, vastuistaan.

Morgan Stanleyn Maresin mukaan kysymys ei ole enää siitä, laiminlyövätkö valtiot velkansa ja muut vastuunsa. Hänestä oikeampi kysymys on, milloin ja miten laiminlyönnit alkavat – ja kuka kärsii tappiot.

Suurpankit liittyivät
velkavaroittajiin

Aikaisemmin suunnilleen yhtä ankeisiin johtopäätöksiin ovat päätyneet esimerkiksi brittiläisen HSBC-pankin pääekonomisti Stephen King ja sveitsiläispankki UBS:n johtokunnan neuvonantaja George Magnus.

Velkaongelmista on kirjoittanut myös yhdysvaltalaisen Citigroupin Euroopan pääekonomisti Willem Buiter, joka on tosin esittänyt huolensa myös liian varhaisista julkisen talouden tasapainotoimista.

Suurpankkien havahtuminen valtioiden velkaantumisen todennäköisesti ikäviin jälkiseurauksiin ei ole niin yllättävää kuin se, että nyt pankit ovat alkaneet varoittaa apeista velkanäkymistä asiakkaitaan.

Varoitukset ovat yllättäviä siksi, että samaiset suurpankit ansaitsevat erittäin suuren osan tuloistaan nyt luupin alle joutuneiden valtioiden velkakirjamarkkinoilla.

Valtaosa Wall Streetin ja Lontoon Cityn suurpankeista toimii valtioiden velkakirjamarkkinoilla ainakin kahdessa roolissa.

Pankit käyvät velkakirjoilla kauppaa omaan lukuunsa eli ovat erittäin suuria sijoittajia ja samalla valtioiden merkittäviä rahoittajia. Samaan aikaan ne toimivat velkakirjojen välittäjinä – välittävät sijoittajien varoja valtioille ja vastineeksi valtioiden velkakirjoja sijoittajille.

Valtioita uhkaavasta velkakriisistä muistuttaminen tuskin edistää pankkien omaa liiketoimintaa sen enempää suursijoittajina kuin velkakirjojen välittäjinä.

Silti yhä useampi suurpankki on julkaissut varoituksia valtioiden ylivelkaantumisesta.

Liian suuri velka
jää hoitamatta

Viime viikolla euroalueen keskuspankki EKP julkaisi tutkimuspaperin, jossa pankin ekonomistit osoittivat valtioiden liian suureksi kasvavan velkataakan hidastavan talouskasvua.

Morgan Stanleyn tuore velkaraportti menee vielä pidemmälle. Valtioiden liian suureksi kasvava velkataakka ei pankin mukaan pelkästään jarruta talouskasvua, lisäksi liian suuri velka jää hyvin suurella todennäköisyydellä ainakin osittain hoitamatta.

Morgan Stanleyn Arnaud Mares varoittaa vetämästä valtioiden velanhoitokyvystä toiveikkaita johtopäätöksiä esimerkiksi sillä perusteella, että toisen maailmansodan jälkeen moni länsimaa oli nykyistäkin raskaammissa veloissa ja maksoi silti velkansa.

Suurin huoli ei Mareksen mukaan liity tähän mennessä kertyneisiin velkoihin, vaan valtioiden suurimmaksi osaksi kattamattomiin tulevaisuuden vastuisiin. Suurimpia näistä ovat eläketurva ja muut kansan ikääntymisen tahtiin kasvavat lakisääteiset julkisen talouden menot.

Velat vain pieni osa
kokonaisvastuista

Erittäin suuriin velkoihin toisessa maailmansodassa ajautuneet länsivaltiot kykenivät keventämään velkataakkaansa ripeällä talouskasvulla, kun sotien jälkeiset niin sanotut suuret ikäluokat syntyivät ja kiihdyttivät työvoiman kasvua.

Nyt samat supersukupolvet lähestyvät eläkeikää kautta länsimaiden, väestönkasvu hidastuu ja samalla taloudesta katoaa merkittävä kasvumoottori. Nopeasti kasvavat vain julkisen talouden menot.

Kattamattomien vastuiden arvioiminen ja suhteuttaminen eri maiden kansantalouksien kestokykyyn on vaikeata, sillä valtioiden virallisissa velkatilastoissa ei ole yleensä pienintäkään vihjettä kattamattomista vastuista.

Rikkaiden teollisuusvaltioiden järjestö OECD on arvioinut jäsenvaltioidensa velan määräksi keskimäärin 95 prosenttia jäsenmaiden vuotuisesta bruttokansantuotteesta.

Jos OECD-maiden nykyisten valtionvelkojen päälle lasketaan kattamattomat vastuut paisuu kokonaisvelka OECD:n suuntaa antavien arvioiden mukaan 200–500 prosenttiin jäsenmaiden vuotuisesta kansantuotteesta.

Kansainvälinen järjestelypankki BIS on arvioinut Japanin valtion kokonaisvastuiden kasvavan vuoteen 2040 mennessä jopa kuusi kertaa maan vuotuista kokonaistuotantoa suuremmaksi, ja suurimpien länsivaltioiden suistuvan Saksaa myöten yli 300-prosenttiseen velkalastiin.

Moiset taakat ovat Morgan Stanleyn Arnaud Maresin mukaan liian suuria kannettaviksi, ja niinpä hän arvelee niiden jäävän suurelta osin kantamatta.

Valtioiden varoista
vain pieni lohtu

Valtion velan suhteuttaminen kansantalouden yhden vuoden kokonaistuotannon arvoon voi antaa valtion velkaisuudesta turhan ankean kuvan. Näin on varsinkin, jos velkalukuna käytetään yleisen tavan mukaan bruttovelkaa ja jätetään valtion varallisuus huomiotta.

Morgan Stanleyn Mares myöntääkin, että valtioiden nettomääräinen velkataakka ei ole yhtä huolestuttava kuin bruttoluvut esittävät. Mutta tämä on hänen mukaansa laiha lohtu – eikä riitä alkuunkaan kumoamaan kattamattomien vastuiden piilevää taakkaa.

Järjestelypankki BIS on lisäksi arvioinut, että valtioiden nettomääräisen velkaantumisen arvioimisessa käytettävät varallisuusarvot ovat yleensä epäluotettavia ja jopa kyseenalaisia.

Valtionvelan ja vuotuisen bruttokansantuotteen vertailusta Mares huomauttaa lisäksi, etteivät valtiot hoida velkojaan bruttokansantuotteella, vaan vuotuisilla verotuloillaan.

Jos velka kasvaa taloutta nopeammin ja suuremmaksi, on valtion kerättävä velanhoitomenoihinsa veroilla vuosi vuodelta suurempi osa kansantuotteesta. Ennen pitkää tämä käy mahdottomaksi, Mares kirjoittaa.

Poliittinen valinta,
kuka kärsii tappiot

Toivottoman suureksi paisuva velkataakka yhdistettynä lähivuosikymmenten mittaviin kattamattomiin vastuisiin ajaa länsivaltioita Morgan Stanleyn Maresin mukaan suuriin ja vaikeisiin valintoihin.

Viime kädessä riippuu hänen mukaansa poliittisista valinnoista, missä suhteessa tiedossa olevia tappioita jaetaan eri eturyhmien välillä. Vastakkainasettelusta voi tulla kiperä.

Vaakalaudalla voi olla samaan aikaan useita eturyhmiä, joiden välillä tappiot jakautuvat. Osittain tämä tappioiden jakaminen on Maresin mukaan jo alkanut Euroopassa.

Valtion velkataakan ja alijäämien keventämisestä on kyse esimerkiksi julkisten alojen palkanalennuksissa ja irtisanomisissa, julkisten palveluiden leikkauksissa, veronkorotuksissa ja eläkeuudistuksissa.

Menetyksiä ovat siis jo kärsineet joidenkin maiden (julkisten alojen) palkansaajat, veronmaksajat sekä nykyiset ja varsinkin tulevat eläkeläiset. 

Sen sijaan valtioiden varsinaiset velkojat eivät ole vielä kärsineet suoranaisista velkojen laiminlyönneistä. Morgan Stanleyn Mares kysyy, kuinka kauan näin voi jatkua. Hänen oma vastauksensa on, että tuskin loputtomasti.

Riskit eivät vielä
näy koroissa

Valtioilla on monta hyvää syytä välttää viimeiseen asti velkojensa laiminlyöntiä. Mares mainitsee esimerkiksi tarpeen ylläpitää pääsyä rahoitusmarkkinoille. Alituisesti alijäämäisen talouden toiminta edellyttää velkarahan vuolasta virtaa.

Kreikan valtio koki keväällä, kuinka korkosijoittajien pelko velkojen laiminlyönnistä voi hetkessä sulkea valtion lainahanat.

Mares arvelee valtioiden mieluiten välttävän Kreikan kohtaloa mutta muistuttaa, että valtioilla on muitakin keinoja velkojiensa luottamuksen pettämiseen kuin suoranaiset luottotappiot.

Viime vuosisatojen mittaan tuiki tavallinen keino velkojien pettämiseen on ollut inflaatio. Valtiot ovat maksaneet velkojaan uutta rahaa lyömällä tai painamalla eli käytännössä laskemalla liikkeeseen yhä suurempia määriä yhä arvottomampaa rahaa.

Toinen Maresin mainitsema keino on lainsäädäntövallan suoma painostus.

Sääntelyn avulla valtiot voivat käytännössä pakottaa pankit ja useat muut rahoitusalan toimijat, kuten eläkerahastot, sijoittamaan entistä suuremman osan varoistaan valtioiden velkakirjoihin.

Nämä riskit ovat Maresin mielestä nytkin todellisia, joskaan vaara ei vielä näy koroissa.