EUobserver: EU-maat kiistelevät velkatilastoista
Yhdeksän EU-maata on ehdottanut EU:n velkatilastojen muuttamista. Niiden mielestä tilastoissa tulisi näkyä eläkejärjestelmän uusiminen, sillä se kasvattaa velkatasoa, verkkolehti EUobserver kirjoittaa.
– Pitäytyminen nykyisessä lähestymistavassa velkaan ja alijäämätilastoihin aiheuttaisi jäsenmaiden epäoikeudenmukaista kohtelua ja rankaisisi uudistavia maita, yhdeksikkö sanoi kirjeessään EU:n taloustyöryhmälle. Maat ovat Bulgaria, Tsekki, Unkari, Latvia, Liettua, Puola, Romania, Slovakia ja Ruotsi.
Kirjeessä maat sanovat, että valtiorahoitteiset eläkejärjestelmät ovat "tärkeitä Euroopan julkistalouden vakauden vahvistamiselle pitkällä aikavälillä". Mutta järjestelmien uusiminen on johtanut "valtion velka- ja vajetilastojen huononemiseen", mikä maiden mielestä osoittaa "EU:n nykyisen kasvu- ja vakaussopimuksen perusteellisen epäoikeudenmukaisuuden".
Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble suhtautuu muutoksiin epäilevästi. Saksa ei halua vakaussopimuksen vesittämistä, analyytikko Felix Roth Centre for European Policy Studies -tutkimuslaitokselta arvioi.
Euroopan komissio ei ole vielä ilmaissut kantaansa.

















Kommentit (21)
Niin, myös Jyrkin ja kepulien pyörittämä elvytys, eli tulonsiirrot omille äänestäjille on suoritettu ulkomaisilla velkamiljardeilla.
Minusta tässä rikotaan jo törkeyden maailmanennätys maksajia kohtaan.
Se 25-vuotias on todennäköisesti huomattavasti terveempi kuin se 60-vuotias.
Yleisesti vanhempi ihminen kuluttaa enemmän kunnan terveyspalveluita kuin nuori.
Olen hiukan pettynyt ettei porvarihallituksella ole ollut pokkaa puuttua demariviritelmiin enempää.
Oletko Talonmies tosissasi, että 14 mrd sosiaalitukien potti menee pääosin hallituspuolueiden äänestäjille? Itselläni on hiukan erilainen käsitys ainakin Kokoomuksen ja RKP:n äänestäjäkunnasta...
Halu miellyttää maailmalla on niin kova, että ollaan valmiit valehtelemaan, että saataisiin kehuja ylemmiltä.
Suomihan haluaa, että valtion velan vastapainoksi lasketaan ne rahat, jotka yksityiset ihmiset ovat säästäneet vanhuuden päiviään varten. (Valtion ja kunnan ihmiset eivät tietenkään ole edes säästäneet mitään, velkaantuneet vain).
Ei ole törkeydellä ja riettaudella rajaa kun Suomi huijaa maailmaa ja omiaan.
Jaa, kokoomuksen äänestäjäthän ovat julkisen sektorin työntekijöitä, joista suurin osa on sosiaali- ja terveysduuneissa. Mainostoimisto tosin väittää ihan muuta taas vaalien alla.
RKPeen kalastustuista en tiedä, mutta laivanvarustajien tuista ja sen yhden maanviljelijän tuista tiedän. Nämä sosiaalimenot, kuten pankkituet, menevät budjetin muista kohdista.
Ei varmaankaan kovin merkittavaa osuutta, mita nyt maajussien perheenjasenet maataloustukien lisaksi nostavat.
Mutta, ne todelliset tulonsiirrot! Aluetuet, maataloustuet, valtava ja kasvava virkamiesarmeija. Tai uusiosuomalaiset joiden vaaristyneimpienn tukien takaa loytyy kokoomus ja ikava kylla RKP. Nama kymmenien miljardien tuhlaamiset olisi esim. kylma virkamieshallitus tai aito porvarihallitus ajanut pikavauhtia alas, eika lainamiljardeilla rahoittanut kannattajiensa helppoa elamaa. No, onhan RKP:ssa viela jokunen oikea porvarikin mukana, tosin lahinna klubitoiminnassa.
Kysyinkin kerran Ben Z:lta heidan lanseeraamastaan uusiosuomalaisten erityistuesta(loytyy Kelan sivuilta oikealla nimella), ja tama juoksupoikaporvari kehui ja kannatti naita tukia(noin 5-vuotta sitten). Olivat kovia uusiosuomalaisten tukijoita niin tulijoiden maarassa kuin tukienkin.
Kukaan ei voi kiistaa, etta hallituksen kannattajat ovat nauttineet eniten velkatulonsiirroista. Se ei viela mitaan, mutta kun velkojen maksajat loytyvat muista kun kokoomuksen ja kepulien kannattajista.