Tuotanto kääntyi laskuun toukokuussa
Suomen kansantalouden tuotanto kääntyi toukokuussa laskuun. Tilastokeskuksen mukaan tuotanto supistui 0,6 prosenttia huhtikuusta. Viime vuoden toukokuuhun verrattuna tuotanto kuitenkin kasvoi 4,2 prosenttia.
Huhtikuussa tuotanto oli 1,2 prosentin kasvussa maaliskuuhun verrattuna. Vuositasolla kasvua tuli 4,3 prosenttia.
Jalostus kasvoi toukokuussa yhdeksän prosenttia viime vuodesta. Jalostus pitää sisällään teollisuuden ja rakentamisen.
Palvelutoimialalla kasvua oli kaksi prosenttia. Alkutuotannon kasvu oli kasvua 16 prosenttia viime vuoden toukokuusta. Alkutuotannolla tarkoitetaan maa-, riista-, metsä- ja kalataloutta.
∇ Mainos ∇
















Kommentit (35)
Tarpeellisia tavaroita kyllä.
Työaikakin lyhenisi päivällä viikossa,
kun turhan roinan tuottamista vähennettäisiin.
Ihmisen työn verotuksenkin voisi aloittaa
vasta 1.200 €/kk tuloista.
Seuraavaksi lasku.
Ja nyt sitten alkaa päivä päivältä todennäköisemmältä näyttää, että niitä uusia paukkuja tosiaan tarvittaisiin.
Suomella on valtavasti homeisia asuntoja, joiden yhteisen arvon on arveltu olevan noin puolet maailman kullasta.
Noooh, Kataisen tuntien tässä ei ole mitään ongelmaa. Jyrki-boy kääntaa taas sujuvasti takkinsa ja alkaa kirkkain silmin selittää, että kaikki on ihan hyvin, eikä uudelle elvytykselle ole mitään esteitä.
Ja hupsheijaa, sitten taas otetaan useita kymmeniä miljardeja uutta velkaa entisten päälle. Vaikka jopa korkeammalla korollakin, jollei muuten irtoa.
Kaiken lisäksi vielä vaalitkin ovat tulossa, joten tosiasioiden tunnustaminen ja vastuullisen politiikan harjoittaminen on Kataiselle nyt vielä tavallistakin vaikeampaa.