Kataisen budjettiesitys nostaa lämmityskuluja
Verouudistuksen on tarkoitus tehdä maalämpö- ja lämpöpumput kannattavammiksi sekä kannustaa energiansäästöön.
Kaukolämmitteisessä pientalossa asumiskustannukset nousevat noin 15–20 euroa kuukaudessa, ja kerrostalossa 75 neliömetrin asunnossa kuudesta kahdeksaan euroa.
– Ilmastonmuutoksen torjunta maksaa, ja sen maksavat aina ihmiset tai yritykset, Katainen sanoi.
Yhteensä ympäristöperusteisia energiaveroja korotetaan ensi vuonna noin 750 miljoonalla eurolla. Korotus kompensoi Kataisen mukaan Kela-maksun poistamisen.
Pienituloisimmille elinkustannusten nousu korvataan sitomalla perusturvaetuudet kuten lapsilisät ja pienimmät kuntoutus- ja päivärahat kansaneläkeindeksiin ensi keväänä sekä niin sanotulla takuueläkkeellä, joka tuo pienimpiin kansaneläkkeisiin yli 100 euroa lisää kuukaudessa.
Budjettiesitys julkaistaan kokonaisuudessaan ylihuomenna.
Elvytyksestä
luovutaan
Katainen hehkutti Suomen elvytystä ”menestystarinaksi”. Vaikka työttömyys on kasvanut, se ei ole noussut niin paljon kuin talouden jyrkkä pudotus olisi voinut antaa syytä odottaa.
– Olemme pyrkineet hoitamaan lamaa oppikirjojen mukaisesti, ja toteuttaneet varsin keynesiläistä politiikkaa, Katainen sanoi.
VM ennustaa talouden kasvavan ensi vuonna 2,5 prosenttia. Valtiontalouden alijäämä pienenee, mutta menoista joudutaan kattamaan velalla 8,7 miljardia euroa. Julkinen velkasuhde ylittää 51 prosenttia.
Elvtyksestä luovutaan vähitellen. Elvytysrahoista vähenee seuraavan kahden vuoden aikana noin kaksi miljardia euroa, kun muun muassa viennin jälleenrahoituksen määrärahat pienentyvät ja asuntotuotannon tuki normalisoituu.
Ei yhtään
liian aikaisin
Katainen torjui epäilyt, että elvytystoimista luovuttaisiin liian aikaisin. Hän uskoo kasvun olevan aitoa.
– En usko, että elvytysrahojen vetäminen jättää tyhjän päälle.
Ikääntymisen vuoksi Suomen pitää Kataisen mukaan olla Euroopan kärkikastissa, mitä tulee julkisen talouden tasapainoon.
Työmarkkinajärjestöiltä Katainen peräsi malttia palkankorotuksissa.
– Toivon ja uskon, että palkoista puhuttaessa on viisautta ajatella suomalaisia yrityksiä, jotta ne pärjäisivät kilpailussa Aasiassa ja muualla maailmassa.

















Kommentit (128)
Veikkaan kovaa veronkevennysnokittelua vaaliväittelyihin, kuka lupaa eniten?
Joopa joo. Hän ei sano faktaa,että talouden pudotus tapahtui vähän työllistävillä aloilla kuten metsä- ja teknologiateollisuudessa. Onko käsitteet sekaisin vai onko lausunnot vedätystä vaaleja odoteltaessa?
Täytynee erota kirkosta ja jättää tv-lupa maksamatta. Kompensoi hieman veronkorotusten vaikutusta.