"Suomalainen eläke on hyvä keksintö"
Työeläkevakuuttajien (Tela) toimitusjohtajan Esa Swanljungin on vaikea ymmärtää suomalaisten eläkekritiikkiä. Hänestä se on osin turhaa. Swanljung esittää arvionsa Kuntien eläkevakuutuksen Keva-lehden haastattelussa.
– Jokainen eläkejärjestelmä on Euroopan maissa varsin erilainen. Eivät ne ainakaan tunnu parempia olevan kuin meillä. Jos oikein kilpistää, me saamme Suomessa halvemmin kustannuksin parempaa eläketurvaa kuin muissa maissa keskimäärin, Swanljung sanoo.
Hänen mukaansa kritiikki on kotikutoista. Esimerkiksi hän nostaa kansainvälisen lehden otsikon, jonka mukaan suomalainen eläkeuudistus vaikuttaa OECD:n silmissä lupaavalta. Suomalainen lehti puolestaan otsikoi hänen mukaansa saman uutisen sanomalla OECD:n ryttäävän eläkeneuvottelujen tulokset.
– Tämä kuvaa suomalaista mentaliteettia, jonka mukaan suomalainen keksintö ei voi olla hyvä, Swanljung toteaa haastattelussa.
Hänen mukaansa suomalaista eläkejärjestelmää on kehitetty osissa.
– Ensin rakennettiin kestävyyttä, sitten kannustavuutta ja kolmanneksi tuottavuutta. Palikoita siirrettiin niin, että saatiin win-win-tilanne.
Swanljungin mukaan myös eläkkeiden rahastointi on Suomessa paljon paremmalla tolalla kuin muissa maissa. Bkt:hen suhteutettuna rahastointiaste on Suomessa hänen mukaansa korkea.

















Kommentit (41)
Mistä näitä kuoliaaksinaurattajia oikein tulee?
a) ovat maksaneet pienempiä eläkemaksuja
b) pääsevät eläkkeelle nuorempina
c) eivät joudu elinaikakerroin (=leikkuri) uhriksi.
Win-Win syntyy myös siinä että johdolla hyvät palkat ja rahaa vipataan hallitukselle korolla. Oikeesti asikkaillehhan tästä pyramiidipelistä päätyy vain pieni osa
Mitä duunia?
1. Oli täysi yllätys että kansa elääpidempään (tupakka,alkoholi,lääkkeet piti hoitaa homma)
2. Oli täysi yllätys että rahaa täytyy alkaa ulosjakamaan (vakavaraisuusvaateet löysätty ja raha kädestä suuhun osuus kasvanut)
3. Tuotoilla piti homma rahoittaa. (Kun tuotot katosi karkasi mopo käsistä)
Koko elämän kun on tehnyt käsityöyrittäjänä duunia niin tietää ettei eläkettä ole paljoa mutta muita veroja eritoten mätkyjä on saanut maksella vuodesta toiseen että ay-herroille riittäisi palkkaa ja eläkettä...