Alkavatko talouden vyönkiristykset liian pian?

Suurimpien teollisuusmaiden järjestö OECD piristi viime viikolla epävakaista taloustunnelmaa korottamalla talouden kasvuennusteitaan tuntuvasti entistä korkeammiksi. Etenkin tämänvuotinen kasvu kirii järjestön mukaan aiemmin odotettua kovemmaksi.

Entistä valoisampia kasvunäkymiä varjostaa OECD:n mukaan ainoastaan kaksi uhkakuvaa: Kiinan ja muiden kaukoidän kasvumaiden ylikuumeneminen sekä länsimaiden julkisen talouden velkakriisi.

OECD:n mukaan talouskasvu kiihtyy, kunhan Kiina ja muut kaukoidän maat kiristävät rahapolitiikkaa ja länsimaat kiristävät talouspolitiikkaa.

Että kuinka? Talouskasvuko piristyy, jos lähes koko maailma kiristää vyötä yhdellä kertaa?

Ei ihme, että Britannian arvostetuimpiin ja kokeneimpiin ekonomisteihin kuuluva Brian Reading on sanonut suoraan, ettei OECD aina ymmärrä talouden lainalaisuuksia.

Analyysiyhtiö Lombard Street Researchin LSR:n veteraaniekonomisti Reading muistuttaa, että liian monen maan samanaikainen vyönkiristys leikkaa maailman talouskasvua eikä suinkaan kiihdytä sitä.

Päin vastoin kuin OECD, Reading on jokseenkin varma uudesta taantumasta.

Talouspolitiikkaa
Hölmölän malliin

Kreikan valtion rahoituskriisiä säikähtäneet euromaat ovat tälläkin viikolla esitelleet toinen toistaan kunnianhimoisempia julkisen talouden säästötavoitteita.

Yhteensä kymmenien miljardien eurojen säästötavoitteita ovat Kreikan lisäksi esittäneet ja osin päättäneet esimerkiksi Portugali, Espanja, Italia ja Saksa. Euromaiden lisäksi muun muassa Britannia valmistelee tuntuvia budjettileikkauksia.

Pikaiseen julkisen talouden tasapainottamiseen maita ovat OECD:n lisäksi kannustaneet ja jopa patistaneet esimerkiksi Euroopan unioni EU, euroalueen keskuspankki EKP ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF. 

Julkisen talouden liian suuriksi paisuneet alijäämät ovat osaltaan kärjistäneet viime viikkojen eurokriisiä, mutta alijäämien voimakkaat leikkaukset kesken talouden herkän toipumisvaiheen voivat nekin osoittautua ongelmallisiksi.

Readingin tilannearvion perusteella länsimaiden budjettileikkauksia voinee rinnastaa jopa suomalaisten hölmöläistarinoiden onnettomaan peitonjatkamiseen.

Hölmöläisethän yrittivät pidentää liian lyhyttä peittoa leikkaamalla pätkän jalkopäästä ja kursimalla leikkaamansa pätkän peiton yläpäähän. Eihän siitä apua ollut, kun peitto oli aina vain liian lyhyt.

Nyt euromaat ja muut keskeiset länsimaat uhkaavat julkisen talouden ennenaikaisella tasapainottamisella leikata taloudesta pois sen mitä ovat elvytyksellä saaneet aikaan.

Aito talouskasvu
yhä heiveröistä

Euromaat ja Britannia tuottavat yhdessä noin neljäsosan maailman bruttokansantuotteesta, ja Yhdysvallat yksin suunnilleen saman verran.

Kaukoidän kasvumaat tuottavat suuren osan maailmantalouden toisesta puolikkaasta, ja omaan deflatoriseen taantumaansa juuttunut Japani osansa.

Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n mukaan koko maailman bruttokansantuote eli kaikkien vuoden aikana myytyjen tavaroiden ja palveluiden arvo jäi viime vuonna niukasti vuotta aiempaa pienemmäksi.

Tänä vuonna maailman bkt kasvaa IMF:n mukaan nelisen prosenttia.

Ilman länsimaiden ja Kiinan yhteensä tuhansien miljardien eurojen elvytystoimia koko maailma olisi todennäköisesti suistunut viime vuonna ankaraan lamaan. Samojen elvytystoimien ansiota lienee ratkaiseva osa tämän vuoden kasvusta.

Yksityiseen kysyntään perustuva "aito" talouskasvu lienee yhä heikkoa tai jopa olematonta.

Useimmissa länsimaissa kotitaloudet ja yritykset pyrkivät yhä parhaansa mukaan maksamaan velkojaan ja kasvattamaan säästöjään. Ainoastaan julkinen talous kasvattaa kysyntäänsä – ja velkaantumistaan. Jos nyt myös julkinen talous kääntyy säästöliekille, on vaarana uusi taantuma.

Siksi talouspolitiikan säätäminen on nyt erittäin vaikeata, eikä "ainoasta oikeasta" talouspolitiikan linjauksesta voi kenelläkään olla varmuutta, ei OECD:llä eikä talouden toisinajattelijoilla.

Taantuma kasvattaa
valtioiden alijäämiä

Taantuma on heikentänyt valtioiden talouskuntoa ja kasvattanut valtioiden alijäämiä. Varsinaisia elvytysmenoja enemmän julkista taloutta ovat rapauttaneet taantuman automaattiset vaikutukset: verotulojen supistuminen ja työttömyysmenojen kaltaisten "suhdannepuskureiden" paisuminen.

Suomea ja muutamaa muuta pientä euromaata lukuunottamatta kaikki euromaat olivat jo viime vuonna kirjaimellisesti ylivelkaisia. Suurilla euromailla oli Saksaa myöten julkisen talouden alijäämää ja valtionvelkaa enemmän kuin EU-maiden yhdessä sopima Maastrichtin sopimus sallii.

Alijäämää saisi olla korkeintaan kolme prosenttia ja valtionvelkaa korkeintaan 60 prosenttia maan vuotuisesta bruttokansantuotteesta. Kreikan luvut ovat kaameimmat, helleenimaan valtionvelka on noin 125 prosenttia ja alijäämä liki 14 prosenttia maan bkt:stä.

Kreikan kaameat velkaluvut kärjistyivät aiemmin keväällä rahoituskriisiksi, kun rahoitusmarkkinat alkoivat vaatia Kreikalta jyrkästi kohoavaa korkoa suostuakseen jatkamaan velkakierrettä lähestyvän valtion rahoittamista.

Kreikka olisi ilmeisesti jo ajautunut kassakriisiin ja jopa vararikkoon, elleivät muut euromaat olisi yhdessä IMF:n kanssa taanneet maan rahoitusta noin kolmen vuoden ajaksi yhteensä 110 miljardin euron lainalupauksin.

Nyt Kreikan kovaa kohtaloa välttääkseen useimpien euromaiden talouspoliittinen johto on päättänyt kiirehtiä julkisen talouden tasapainottamista. Kreikalle euromaat ovat määränneet erittäin tiukan talouden säästökuurin.

Rahoittajien
maltti loppui

Vielä muutama kuukausi sitten ennen Kreikan kriisin kärjistymistä useimpien länsimaiden talouspolitiikka nojasi ajatukseen, jonka mukaan voimakas elvytys on välttämätöntä lääkettä vasta huterasti tolpilleen toipuvalle taloudelle.

Julkisen talouden tasapainotuksen piti olla vuorossa vasta, kun taantuma on varmasti ohi ja talouskasvu pysyy käynnissä "aidon" eli yksityisen kysynnän varassa.

Euromaiden velkakirjamarkkinoiden viimeaikaiset levottomuudet ja euron voimakas heikkeneminen ovat vihjanneet, etteivät valtioita rahoittavat korkosijoittajat, kuten maailman suuret eläkerahastot, välttämättä salli alijäämien kasvaa niin suuriksi kuin talouden elvyttäminen edellyttäisi.

Nyt ainakin Readingin kaltaiset talouden kriittiset tarkkailijat pelkäävät, että talous- ja rahapolitiikan ennenaikainen kiristäminen tekee elvytystoimet tyhjiksi ja sysäävät talouden uuteen taantumaan.

Japanilaispankki Nomuran tutkimusyksikön pääekonomisti Richard Koo on finanssikriisin alusta asti kiertänyt maailmaa varoittamassa keskuspankkiireja ja hallituksia toistamasta Japanin virheitä.

Koon mukaan Japanin jo kaksi vuosikymmentä jatkunut deflatorinen taantuma on pitkittynyt ja pahentunut talouspolitiikan virheiden takia. Pahimpia virheitä ovat hänen mukaansa olleet Japanin ennenaikaiset yritykset jarruttaa valtion velkaantumista.

Kesken taantuman aloitetut kiristykset ovat Koon mukaan Japanissa johtaneet talouden taantumiseen, verotulojen supistumiseen ja lopulta myös valtion alijäämien kasvamiseen.

Nomuran Koon mielestä valtioiden pitää rohkeasti kasvattaa alijäämiään niin kauan kuin yksityinen talous keventää omaa velkataakkaansa. Muuten kokonaiskysyntä taloudessa kutistuu liian voimakkaasti, ja tuloksena on deflaatio ja lama.

Vyönkiristykset
eivät enää valinta

Readingin tavoin Euroopan arvostetuimpiin nykyekonomisteihin kuuluva Willem Buiter on päätynyt pitkälti samanlaiseen tilannearvioon kuin Reading. Buiter on maailman suurimpiin kuuluvan pankin Citigroupin Euroopan pääekonomisti.

Laajassa julkisen talouden tilaa ja näkymiä puntaroivassa tutkimuksessaan Buiter päättelee, että euromaiden julkisen talouden voimakkaat vyönkiristykset heikentävät talouskehitystä vääjäämättä ja tuntuvasti.

Tosin Buiter katsoo, etteivät vyönkiristykset ole enää pelkästään talouspoliittinen valinta. Hänen mukaansa rahoitusmarkkinat pakottavat euromaat vyönkiristyksiin, elleivät hallitukset ryhdy itse toimiin.

Buiterin mukaan julkisen talouden tasapainottaminen merkitsee kysynnän tuntuvaa supistumista, jos ja kun tasapainottaminen pannaan käyntiin ennen kuin talous on kunnolla toipunut taantumasta.

Sama kysynnän heikkeneminen on hänen mukaansa tosin edessä, jos valtiot jatkavat velkaantumistaan ja markkinakorkojen voimakas kohoaminen alkaa jarruttaa taloutta.

Moni euromaa
velkaloukussa

Samaan johtopäätökseen eurovaltioiden ylivelkaantumisen ankeista seurauksista on päätynyt myös sveitsiläispankki UBS:n johtokunnan neuvonantaja George Magnus. Tosin hänen perusteensa ovat erilaiset kuin Readingin ja Buiterin.

Readingiä ja Buiteria suoremmin Magnus sanoo yhä useamman euromaan ja muun ylivelkaisen länsimaan olevan jo nyt velkaloukussa, josta ei ole onnellista ulospääsyä.

Magnusin mukaan on epävarmaa, selviävätkö velkaisimmat maat veloistaan enää pelkillä säästöillä. Velkaisimpien maiden velkaloukulla hän viittaa tilanteeseen, jossa yritykset velan pienentämiseen julkisen talouden säästöin tai veronkorotuksin johtavat talouskasvun heikkenemiseen ja valtion aina vain suurempaan velkaantumiseen.

Valtio on velkaloukussa, kun alijäämäisen budjettitalouden rahoituskuluihin hukkuu enemmän rahaa kuin talouskasvusta kertyy lisää verotuloja. Näin on Magnusin mukaan asian laita jo nyt yhä useammassa euromaassa ja muussa länsimaassa.

Pelkkien julkisen talouden säästötoimien lisäksi Magnus odottaakin velkaisimpien valtioiden velkasaneerauksia tai suoranaisia luotto-onnettomuuksia.

Saksan pitäisi
kuluttaa enemmän

Talouskasvu olisi mitä oivallisinta lääkettä julkisen talouden tasapaino-ongelmiin. Tähän uskovat OECD:n lisäksi useimmat kriittisetkin ekonomistit, kuten Lombard Streetin Reading, Citigroupin Buiter ja UBS:n Magnus.

Mutta siihen uskoo harvempi, että kesken talouden elvytysvaiheen käynnistettävä ankara velanmaksu olisi omiaan piristämään talouden toipumista.

Moni maa pyrkii kohentamaan talouskasvuaan vientiä vauhdittamalla, mutta LSR:n Reading on useissa katsauksissaan kiinnittänyt huomiota vientivetoisen kasvun ongelmista.

Kaikki maailman maat eivät voi samaan aikaan nousta yhteisestä taantumasta vientivetoisella kasvulla, niin kuin karkeasti ottaen näyttää olevan tavoitteena. Koko maailman vientivetoinen kasvuihme ei voi onnistua ilman vientiylijäämien viemistä Marsiin.

Talouden toipuminen toden teolla edellyttäisi Readingin mukaan ennestään ylijäämäisten maiden taipumista vuorostaan ulkomaankaupan alijäämiin tai edes ylijäämien supistumiseen.

Euroalueella tämä tarkoittaisi, että etenkin Saksan pitäisi ennemmin höllentää kuin kiristää talouskuria, ja kasvattaa tuontiaan. Tosin Reading arvelee itsekin, että tämä lienee turha toivo.