Markkinoita hermoromahduksen partaalla

Talousuutisten kestoaiheita on markkinoiden hermoilu milloin mistäkin syystä. Viimeksi hermoja on raastanut huoli eurovaltioiden rahoitusongelmista ja jopa euron kohtalosta, vähän aikaisemmin pinna oli kireällä Yhdysvaltain asuntokuplan takia.

Hermoilu-uutisissa jää usein kertomatta, miksi markkinoiden pinnaa nyt niin hirveästi kiristää.

Eivätkö markkinat voisi hetkeksi hellittää ja tiukan paikan tullen vaikka hengittää paperipussiin tai pitää tupakkitaukoa, ja suhtautua arkisiin haasteisiin vähän rauhallisemmin – niin kuin kuka tahansa normaali kansalainen tekisi?

Valitettavasti eivät voi.

Pinnan kiristymiseen ja hetkittäisiin hermoromahduksiin on markkinoilla sata kertaa enemmän aihetta kuin hermojen lepuuttamiseen rauhoittavilla tuumaustauoilla saati rauhallisempien aikojen vartoilulla.

Mistä moinen
hermoilu?

Päivittäiseen kurssivaihteluun rahoitusmarkkinoiden eri osa-alueilla on joka hetki epälukuinen määrä vaihtuvia hyviä ja vähemmän hyviä syitä, joista sivulliset eivät välttämättä saa milloinkaan selkoa. Syitä voi olla yhtä monta kuin toimijoita.

Kurssivaihtelu kuuluu avoimien ja vapaiden markkinoiden perusluonteeseen, joten ei siinä mitään. Tavanomainen kurssivaihtelu ei sinänsä kerro hermoilusta, vaan päin vastoin se kertoo markkinoiden toimivuudesta.

Aika ajoin millä tahansa markkinoilla, kuten osake-, velkakirja-, valuutta- tai hyödykemarkkinoilla, hinnat kuitenkin tempautuvat äkillisiin ja voimakkaisiin heilahduksiin suuntaan tai toiseen.

Etenkin hintojen voimakkaiden romahdusten jälkeen talousuutiset yleensä kertovat hermoilusta tai jopa hermojen pettämisestä – paniikista.

"Korvikerahaa"
750 000 miljardia

Tärkein yksittäinen syy markkinoiden ajoittaisiin hermo- ja kurssiromahduksiin lienee kaikessa yksinkertaisuudessaan maailman nykyaikaisen raha- ja rahoitusjärjestelmän luontainen epävakaus.

Tämä epävakaus johtuu mahdollisesti jo liian suureksi paisuneesta velkataakasta rahoitusjärjestelmän eri osissa. Ilmeisesti juuri erimuotoisten velkavastuiden liian suuri määrä kiristää pinnaa.

Maailman rahoitusjärjestelmän ja rahatalouden perustana on "oikeaa" rahaa, kuten käteistä ja milloin tahansa nostettavia pankkitalletuksia, vähän vaille 6 000 miljardia Yhdysvaltain dollaria vastaava määrä.

Eri tavoin sovittua velkaa ja muuta "korvikerahaa", kuten johdannaissopimuksin luotua likviditeettiä, on liikkeessä yhteensä yli satakertaisesti "oikeaa" rahaa runsaammin. Kaiken "korvikerahan" määrä on lähes 750 000 miljardia dollaria.

Luvut perustuvat Kansainvälisen järjestelypankin BIS:n viime vuoden lopun tilastoihin.

Rahatilastot
tulkinnallisia

Erityyppisten lainavastuiden ja varsinkin johdannaissopimusten laskeminen mukaan talouden rahamääreisiin tai rahaa vastaavaan niin sanottuun likviditeettiin on tulkinnallista ja osin kiistanalaista.

Keskuspankit tilastoivat omiin rahamääreisiinsä "oikean" rahan lisäksi ainoastaan osan kaikista mahdollisista luotoista. Sen sijaan varsinaisen pankkijärjestelmän ulkopuolella vellova "korvikeraha", kuten luottoarvopaperit ja varsinkin johdannaissopimusten luoma likviditeetti, puuttuu virallisista rahatilastoista.

Kansainvälisiä suursijoittajia palveleva analyysiyhtiö Independent Strategy on perehtynyt juurta jaksain maailman pääomavirtoihin ja rahatalouden likviditeettiin.

Yhtiön mukaan talouden todellisia luottoriskejä ja likviditeettiä arvioitaessa "oikean" rahan ja perinteisten rahamääreiden rinnalle on laskettava kaikki rahoitusmarkkinoiden luottoarvopaperein ja johdannaissopimuksin synnyttämä uusi raha tai rahaa vastaava ostovoima, likviditeetti.

Johdannaismarkkinoiden kokoa ja merkitystä voi arvioida monella tavalla. Independent Strategyn mukaan kaikkien voimassa olevien johdannaissopimusten bruttomääräinen nimellisarvo kuvaa parhaiten sitä rahamäärää, joka on johdannaissopimusten avulla vapautunut muuhun käyttöön.

Velka kasvanut
taloutta nopeammin

"Oikean" rahan ja kaiken liikkeessä olevan "korvikerahan" määriä voi suhteuttaa toistensa lisäksi maailman bruttokansantuotteeseen eli kaiken maailmassa yhden vuoden aikan myytyjen tavaroiden ja palveluiden arvoon.

Maailman viime vuoden tavarakaupan ja palveluiden arvo oli Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n mukaan vajaat 60 000 miljardia dollaria.

"Oikeaa" rahaa oli siis liikkeessä karkeasti kymmenesosa maailman bkt:stä, mutta erilaista "korvikerahaa" noin kymmenen kertaa maailman vuotuista bkt:tä suurempi määrä.

Independent Strategyn mukaan kaiken erityyppisen likviditeetin määrä on parin viime vuosikymmenen kuluessa kasvanut räjähdysmäisesti. Kaikkein eniten on kasvanut johdannaissopimuksin luotu "virtuaaliraha".

Käteistä ja muuta "oikeaa" rahaa oli vuonna 1990 nelisen prosenttia maailman silloisesta bkt:stä, eli vajaat tuhat miljardia dollaria.

"Korvikerahaa", kuten pankkiluottoja, arvopaperimuotoisia luottoja ja johdannaissopimuksin synnytettyä likviditeettiä oli parikymmentä vuotta sitten liikkeessä yhteensä hieman alle 30 000 miljardia dollaria.

Parin vuosikymmenen aikana maailman bkt on kasvanut noin kaksinkertaiseksi. "Oikean" rahan määrä on vähän yli viisinkertaistunut. Erityyppisiin luottoihin perustuvan "korvikerahan" määrä on noin 25-kertaistunut.

Velkakupla ei voi
kasvaa rajattomasti

Mikä luottoon perustuvassa "korvikerahassa" sitten markkinoiden hermoja erityisesti kiristäisi? Ovathan normaali-ihmisetkin veloissaan, mutta eivät silti päivittäin osta ja myy esimerkiksi asuntojaan.

Tästä kysymyksestä ovat aikoinaan kirjoittaneet runsaasti esimerkiksi maailmankuulut yhdysvaltalaiset taloustieteilijät Hyman Minsky, John Kenneth Galbraight ja Charles Kindleberger.

Karkeasti pelkistäen heidän tulkintanaan voinee tiivistää, että talouden eri toimijoiden velka voi kasvaa talouskasvua nopeammin vain aikansa, mutta ennen pitkää mitta tulee täyteen.

Jos velka kasvaa suoranaiseksi velkakuplaksi, on edessä ennen pitkää kuplan puhkeaminen ja romahdus.

Independent Strategyn mukaan maailmantalouden eri osissa on parhaillaan niin paljon erityyppisiä velkavastuita, että käsillä on taloushistorian mittavin velkakupla.

Vielä tämänkertaisesta velkakuplasta ei ole alkanut purkautua kuin yksityinen velka, mutta julkisen talouden nopea velkaantuminen on pitänyt koko kuplan kasvussa.

Velkasijoituksilta
helposti pohja pois

Velkavastuiden ylikuorma pitää rahoitusjärjestelmää ja taloutta epävakaana, kun epävarmuus pitkälti velkarahoitukseen perustuvien kiinteistö-, osake- ja muiden arvopaperimarkkinoiden näkymistä merkitsee kasvavaa epävarmuutta velkojen takaisinmaksusta.

Erittäin suuri osa rahoitusmarkkinoiden velkavastuista on tarkoitus maksaa velalla rahoitettujen sijoitusten tuotoilla tai oletetuilla myyntivoitoilla. Tätä kaikkein epävarminta luottojen muotoa Minsky kutsui pyramidirahoitukseksi.

Neljäs yhdysvaltalainen taloustieteilijä, Irving Fisher, päätteli jo 1930-luvun alun lamakokemuksista, miten liian raskaaseen velkataakkaan kaatuva talous ajautuu niin sanottuun velkadeflaatioon.

Fisherin mukaan velalla rahoitettu omaisuus on pakko myydä tappiolla, kun velan vakuudeksi kiinnitetty omaisuuserä menettää kurssilaskussa arvoaan ja painuu velkapääomaa halvemmaksi. Pakkomyynnit laskevat hintoja lisää ja kasvattavat muiden paineita vastaaviin pakkomyynteihin.

Toisin sanoen Fisher kuvasi jo 1930-luvulla keskeisen syyn, miksi liian suureksi kasvanut talouden velkamäärä pitää nytkin markkinoiden pinnaa kireällä.