Suomi putosi kilpailukykyvertailussa
Sveitsiläisen Institute for Management Developmentin (IMD) vertailussa Suomi putosi sijalle 19, kun se edellisessä vertailussa oli yhdeksänneksi kilpailukykyisin maa. Suurta pudotusta selittää muun muassa bruttokansantuotteen voimakas lasku viime vuonna.
Vertailun mukaan kilpailukykyisin maa oli Singapore. Toiseksi sijoittui Hongkong. Ykkössijaa vuodesta 1994 saakka pitänyt Yhdysvallat jäi nyt kolmoseksi. Seuraavina tulivat Sveitsi, Australia ja Ruotsi.
Tiedot perustuvat viimevuotisiin tilastoihin ja tämän vuoden alkupuolella tehtyihin yritysjohtajien haastatteluihin.
– Kysely on tällä kertaa ehkä poikkeuksellisen jälkijättöinen, koska ajankohtainen tilanne ei siinä näy. Oli tiedossa, että Suomi tippuu vertailussa, mutta oli ehkä yllättävää, että pudotus oli näin suuri, sanoo Etlan tutkimusjohtaja Petri Rouvinen Ylen uutisille.
Rouvinen arvioi, ettei Suomen sijoitus putoa yhtä paljon ensi syksynä julkaistavassa WEF:n eli World Economic Forumin vertailussa.

















Kommentit (53)
Kustannuksien nousu euro aikana moninkertainen Saksaan verattuna" palkat ja sivukulut" ihme että antovat julkaista näin ennen vaaleja.
No lakkoillaan vaan palkka kuoppia kuntoon kreikan malliin.
Tärkeämpi huomata kärkisijoituksemme opiskelijoiden
älykkyyttä vertailevassa Pisa-tutkimuksessa.
Helsinki on myös sijoittunut sijalle 7. maailman
metropolien houkuttavuustutkimuksessa. Mittarina
siinä on kustannukset, jotka halutaan maksaa
kussakin metropolissa asumisesta, Helsingissä
siis maailman 7. korkeimmat.
Kyllä ihmetyttää että valtio odottaa leikkausten kanssa vaikka tietää verokertymien laskevan entisestään ensivuonna, hölmöläisten hommaa.
Siitä sitten tiputaan kreikka- luokkaan.
Palkkoja pitää hilata siksi,koska muuten ei pysty maksamaan asuntolainaansa ja jokaisella joka käy rehellisesti työssä pitää olla oikeus asua omassa kodissa paikkakunnasta riippumatta.