Kirjaudu ▼
 

Suomen tuotanto kääntyi alamäkeen

Suomen tuotanto kääntyi tammikuun hienoisen nousun jälkeen pieneen laskuun helmikuussa. Tilastokeskuksen mukaan kansantalouden työpäiväkorjattu tuotanto jäi helmikuussa 0,7 prosenttia pienemmäksi kuin viime vuoden helmikuussa.
Taloussanomat
7.5.2010 10:20
28

Tammikuussa tuotanto kasvoi 0,4 prosenttia. Tuotanto oli kasvussa ensimmäistä kertaa 15 laskukuukauden jälkeen.

Kuukausitasolla eli tammikuuhun verrattuna tuotanto supistui helmikuussa 0,3 prosenttia.

Enimmillään tuotanto oli viime syyskuussa noin 11 prosentin pudotuksessa vuodentakaiseen verrattuna.

Jalostuksessa eli teollisuudessa ja rakentamisessa tuotanto kasvoi helmikuussa prosentin viime vuodesta. Palveluissa tuotanto laski saman verran. Alkutuotanto väheni neljä prosenttia. Alkutuotannolla tarkoitetaan maa-, riista-, metsä- ja kalataloutta.

Tilastokeskuksen tuotantotiedot ovat ennakkotietoja ja tarkentuvat jatkossa.

∇ Mainos ∇
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (28)

Sivut:1 2 3
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Ekonomistitpa ovat toista mieltä kuin todellisuus. Kolmen prosentin kasvua pukkaa, että korvista tihkuu.

Eve of destruction, sanon minä.
Allu A 7.5.2010 11:41

Anonyymi
ihme pessimistejä,grilli kuumaksi kaljat kylmään ja kaverit ympärille,ei silloin huolet paina :)
omatupa 7.5.2010 11:56

Anonyymi
Elinkeinoelämän pitäisi perustua tulokselle eikä tuotantoon eikä varsinkan työntekemiseen. Työntekijöitä meillä on jo julkisen sektorin muodossa ihan tarpeeksi n. 700 000 henkilöä ja tuotannossa 500 000 henkilöä ja tuloksen tekemisessä 1 000 000 (400 000 on tästä yrittäjiä) henkilöä 90 miljardin euron liikeviahdolla.
Näillä eväillä 7.5.2010 12:26

Anonyymi
Taitaa olla talous V\________
\________ ...

eikä mikään W
Pohjanoteeraus 7.5.2010 12:27

Anonyymi
Elinkeinoelämän pitäisi perustua tulokselle eikä tuotantoon eikä varsinkan työntekemiseen. Työntekijöitä meillä on jo julkisen sektorin muodossa ihan tarpeeksi n. 700 000 henkilöä ja tuotannossa 500 000 henkilöä ja tuloksen tekemisessä 1 000 000 (400 000 on tästä yrittäjiä) henkilöä 90 miljardin euron liikeviahdolla.


Työ ei maailmasta lopu se on varma, mutta rahat loppuvat, jos tulosta ei saada aikaiseksi.

Työllä saa aina porkkanan istutettua, mutta maksaako työn veronmaksaja ja heitetäänkö porkkana roskikseen sen jälkeen.
Älä sure, kyllä työt 7.5.2010 12:37

Anonyymi
ihme pessimistejä,grilli kuumaksi kaljat kylmään ja kaverit ympärille,ei silloin huolet paina :)


Mita sina oikein talouslehden (tai ainakin melkein sellaisen) palstoilla teet? Mene sinne niita kanannahka"lihapulliasi" ja jauhomakkaraasi syomaan.

Tiedatko mika on pessimistin maaritelma. Han on kokenut optimisti.

Leikki sikseen: faktojen ymmartaminen ja niiden tulkinta on yksi viisauden elementti. Jotkut hiffaa, toiset ei. Mutta niin se on aina ollut. En voi auttaa.
Uskomatonta sumutust 7.5.2010 12:44

Anonyymi
Talous kääntyi YLÄ-MÄKEEN.
Se ei voi mennä muuhun kuinparempaan suuntaan.
YLÄ-YLÄ-Mäkeen 7.5.2010 13:28

Anonyymi
Tänään : "Suomen tuotanto kääntyi tammikuun hienoisen nousun jälkeen pieneen laskuun helmikuussa"

Eilen : "Suhdanteet alkavat kirkastua"

Toisin sanon helmi,maalis ja huhti menivät alaspäin ja nyt toukokuussa kirkastuminen kaiketi kertoo, että aaltoliikkeen suunta nousi ylöspäin.

Ehkä kesäkuussa ollaan tasolla mistä tammikuussa lähdettiin alaspäin.

Taisi olla siis pieni taantuma keskellä lamaa.
Laineilla käy tiemme 7.5.2010 13:47
Sivut:1 2 3
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä