Katainen: Se on laina tai lama
Euromailla on ollut valtiovarainministeri Jyrki Kataisen mukaan Kreikkaan liittyen kaksi vaihtoehtoa: laina tai lama.
Katainen sanoi tänään hallituksen tiedotustilaisuudessa, että joko Suomi antaa Kreikalle sen tarvitsemaa luottoa tiukoin ehdoin tai hyppää tietoisesti ”kylmään, pimeään ja tuntemattomaan”.
– Näin ollen hallitus on päätynyt siihen, että suomalaisen ihmisen ja veronmaksajan etu on se, että emme ota vastuullemme sitä kylmää, pimeää ja tuntematonta.
Kataisen mukaan ilman apupakettia olisi olemassa riski Kreikan ongelmien tarttumisesta muihin maihin tai vähintään Kreikan luisumisesta selvitystilaan. Tämä puolestaan nostaisi riskiä uudesta taantumasta Euroopassa.
Katainen ja pääministeri Matti Vanhanen perustelivat tänään sitä, miksi hallitus esittää 1,6 miljardin euron lisäbudjettia Kreikan auttamiseksi. Suomen laskennallinen osuus 110 miljardin euron paketista on alle 1,5 miljardia euroa.
Lisäbudjetti on kuitenkin mitoitettu yläkanttiin siltä varalta, että jokin maa lipeää tukirintamasta ja jäljelle jääneiden osuus kasvaisi.
Kataisen mukaan on kuitenkin todennäköistä, että jos jokin ”Maltaa suurempi” maa kieltäytyy osallistumasta, syntyisi ”aikamoinen poliittinen kalabaliikki” ja paketti voisi kuivua kasaan.
Tukipaketti on Kataisen mukaan laaja ja iso siksi, että se loisi luottamusta markkinoille. Ensisijaisena tavoitteena ei ole, että Kreikka käyttäisi paketin kokonaan.
"Kreikalta vaaditaan
tiukkoja toimenpiteitä"
Tukipaketti on kolmivuotinen ja Kansainvälinen valuuttarahasto kattaa siitä enintään 30 miljardia euroa. Euromaiden osuudeksi sovitusta 80 miljardista eurosta maksettaisiin ensimmäisenä vuonna 30 miljardia euroa.
Suomi on varautunut lainaamaan Kreikalle 550 miljoonaa euroa kolmessa erässä, ja lainan laskennallinen tuotto on 19 miljoonaa euroa.
– Eli me lainaamme itse halvemmalla kuin lainaamme Kreikalle, mutta tämä on tietysti aika pieni ilo tässä kokonaisuudessa.
Kreikan pitää alkaa maksaa lainoja takaisin kolmen vuoden kuluttua lainan nostamisesta. Jos lainoja ei makseta kahdessa vuodessa, korko nousee. Tänä vuonna annetut lainat olisi siis maksettava vuoteen 2015 mennessä takaisin.
Katainen korosti, että Kreikalta vaaditaan tiukkoja toimenpiteitä lainan vastineeksi. IMF, Euroopan keskuspankki ja komissio varmistavat määräajoin, ovatko tavoitteet toteutuneet. Tieto annetaan euroryhmälle, joka voi antaa harkintansa mukaan uuden lainaerän.
Tällä pyritään varmistamaan, ettei Kreikka käytä lainarahaa vastuuttomasti.
– Jos Kreikassa olisi toimettomuutta, lainoitus myös loppuisi, Katainen sanoi.
"Varjelemme
kansallista intressiä"
Kreikan maksama lainan korko on noin viisi prosenttia. Kataisen mukaan koron on oltava riittävän alhainen, jottei Kreikan sopeutuminen ja takaisinmaksukyky kärsi.
Toisaalta sen on oltava riittävän korkea, jotta Kreikalla on kannuste maksaa valtioiden lainat ensimmäisenä pois. Katainen vakuutti, että tukipaketti ei ole solidaarisuuden ele kreikkalaisille.
– Olemme varjelemassa suomalaisten kansallista intressiä.
Kataisen mukaan uutta taantumaa ei olisi nyt varaa hankkia. Niin Suomella kuin monella muullakin maalla on elvytysvarat käytetty.
Matti Vanhanen uskoo, että eduskunnalle jää riittävästi aikaa asian harkitsemiseen. Valiokunnalle jää noin viikko työskentelyaikaa, ja ensi viikolla pitäisi päästä äänestämään.
– Täytyy olla erittäin hyviä perusteluja, miksi sitä viivytettäisiin ja ovatko ne syyt niin arvokkaita, että annetaan epävarmuuden syntyä uudestaan, Vanhanen sanoi.
Katainen muistutti, että 19. toukokuuta Kreikalta erääntyy laina, jonka sen on pystyttävä maksamaan tai maa joutuu selvitystilaan.




















Kommentit (262)
Jyrki, älä stadilaisii föraa
Samanlainen "laina" kun sille juopporetkulle tarjottava kakskymppinen - et näe sitä enää koskaan.
Se on laina ja lama. Jo toista vuotta. Jos et ole sattunut huomaamaan.
Kunhan vain johtaisin sotiin.
Ministeri Kataisen toimet tuntuvat minusta
maan peto kselta.