Euro voi jatkaa heikkenemistään
Euro on heikentynyt perjantaista dollariin verrattuna, vaikka euroalueen valtiovarainministerit pääsivät viikonloppuna sopuun Kreikalle suunnattavasta tukipaketista.
Ekonomistit uskovat, että markkinoita vaivaa vielä epävarmuus paketin lopullisesta hyväksymisestä. Euroalueen johtajat tapaavat perjantaina sopiakseen, missä aikataulussa Kreikan hätälainat pitää hyväksyä kansallisissa parlamenteissa.
Tutkimusjohtaja Roger Wessman Nordeasta huomauttaa, että euro ei ole reagoinut niin voimakkaasti Kreikka-paniikkiin kuin muut markkinat.
– Osittain taustalla on se, että vaikka Kreikan tilanne hoidetaan, se ei euroalueen tilannetta kovinkaan dramaattisesti paranna, Wessman sanoi Taloussanomille.
Wessmanin mukaan herää kysymys, onko Kreikka ennakkotapaus eli pelastetaanko euromaat samalla tavoin vastaavista kriiseistä ja mitä se merkitsee euroalueen velkakurille tulevaisuudessa.
Korko- ja kasvunäkymät
painavat euroa
Hätäpaketti ratkaisee vain Kreikan akuutin rahoituskriisin, ei alla olevaa ongelmaa. Tuleva tiukka talouskuri Kreikassa ja muissa ongelmamaissa heikentää näiden maiden talouskasvua, ja niiden auttamiseksi korkoja on pidettävä alhaalla pitkään, jotta velkakulut pysyvät kurissa.
– Se yhdistelmä ei ole valuutalle hyväksi eikä paranna yleistä kuvaa eurosta kansainvälisten sijoittajien silmissä.
Handelsbankenin pääekonomisti Tiina Helenius uskoo, että euroalueen korot pysyvät pidemmän aikaa matalina eli Euroopan keskuspankki tuskin nostaa korkoa tämän vuoden aikana.
Euron heikkeneminen siis luultavimmin jatkuu Kreikka-tilanteen rauhoittumisesta huolimatta. Handelsbanken ennustaa, että euron kurssi päätyisi puolessa vuodessa 1,25 dollariin ja vuodessa 1,15 dollariin.
Vientiteollisuus hyötyy
euron heikkenemistä
Mutta ei pahaa ellei jotain hyvääkin. Euron heikkeneminen tarkoittaa helpotusta euroalueen vientiteollisuudelle. Euroalueella talouskasvu ei ole nimittäin saanut vauhtia kotimaisen kysynnän, investointien tai kulutuksen kasvusta.
– Suomella on mahdollisuus hyötyä siitä, että euro on heikompi. Varsinkin, kun maailmantalous on kohtalaisen mukavasti lähtenyt elpymään, Helenius sanoo.
Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan ennustepäällikkö Pasi Sorjonen myöntää, että lyhyellä aikavälillä euron heikkenemisestä on hyötyä. Kreikka-ongelmien jatkumisen pelätään kuitenkin heikentävän luottamusta euroalueeseen, mikä aiheuttaisi uusia ongelmia.
– Jos ongelmat pitkittyvät, se nostaisi pitkiä korkoja enemmän kuin ne muuten nousisivat. Pitkien korkojen nousu heikentäisi investointihalukkuutta euroalueella, ja pitkän aikavälin kasvumahdollisuudet olisivat vastaavasti heikommat.
Sorjonen pitää Heleniuksen tapaan mahdollisena, että euron heikkeneminen jatkuu joka tapauksessa jonkin aikaa. Siihen tarvittaisiin paljon, jotta euro alkaisi jälleen kunnolla vahvistua dollariin verrattuna. Roger Wessmanin mukaan näin voisi käydä, jos huomio kiinnittyisi vaihteeksi Yhdysvaltojen velkaongelmaan.
Noin kello 13.40 euron dollarikurssi oli 1,3236. Perjantaina euro päätyi 1,3294 dollariin.


















Kommentit (18)
Maailma vieressä sortuu, mutta teflon-Suomi jatkaa muista välittämättä menestystarinaansa?
Älkää nyt viitsikö. Aikuiset ihmiset.
Niin, niin ja kun vienti elpyy, nousee BKT, verotulot ja palkat. Ja kun kaikille näin tulee lisää rahaa, voidaan ostaa aina vaan kalliimpia asuntoja ja samalla kaikki rikastutaan.
Ja tuottaa lamppuun valkeaa
Mutta millään muilla mailla
Kuin Suomella se ei oo riskiä vailla
Niinpä. Ja vuoden 1999 pohjat oli luokkaa 0,85 taalaa yhdellä eurolla.