Suomi hyötyy Kreikan kriisistä

Suomi hyötyy Kreikan kriisistä
Vaikka rahoituskriisiin ajautuneen Kreikan tilanne uhkaa euroalueen uskottavuutta, yhteisvaluutta euron heikentyminen on voinut tähän mennessä pikemminkin hyödyttää kotimaista teollisuutta.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Aleksi Moisio
29.4.2010 17:02
Kommentit 71

Etenkin tuotteitaan euroalueen ulkopuolelle vieneet yhtiöt ovat hyötyneet.

Toisaalta valuuttakurssien heilahtelujen merkitys yrityksille on vähentynyt talouden muututtua globaalimmaksi ja yritysten suojautuessa aiempaa enemmän heilahteluja vastaan, arvioi Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen tutkimusprofessori Aki Kangasharju Taloussanomille.

– On tästä ollut hyötyä, Kangasharju sanoo.

Samaan hengenvetoon Kangasharju kuitenkin muistuttaa yritysten toimintaympäristössä tapahtuneesta muutoksesta.

– Tänä päivänä suuyritysten verkostoituminen on niin massiivista, että on vaikea sanoa, mikä yhtiö on eurooppalainen ja mikä ei, Kangasharju sanoo.

– Tämä näkyy myös noususuhdanteessa. Kun euro kävi vahvimmillaan, teollisuus halusi repiä otsikoita, mutta ei se valuuttakurssiefekti nyt niin mahdottoman voimakas ollut, jos otetaan huomioon kysynnän romahdus.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tutkija Paavo Suni ja Nordean tutkimusjohtaja Roger Wessman arvioivat Ylen Aamu-tv:ssä tänään Kreikan ahdingon helpottaneen Suomen velansaantia.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Samaan aikaan, kun Kreikka on joutunut maksamaan koko ajan enemmän markkinoilta haetusta lainarahasta ja luottamus Portugaliin ja Espanjaan on rapautunut, sijoittajat ovat kiinnostuneet euroalueen paremmin käyttäytyvistä valtioista. VATT:n Kangasharju yhtyy Sunin ja Wessmanin arvioon.

– Suomen hyvä ja tiukka politiikka palkitaan juuri tällaisina aikoina.

Euroalueen valtiot ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF valmistelevat parhaillaan 45 miljardin euron lainaohjelmaa Kreikalle, jonka ensimmäiset suuret velat erääntyvät 19. toukokuuta. Näillä näkymin Kreikalle tarjoiltavat lainat nostaisivat Suomen velkataakkaa 550 miljoonalla eurolla. Tämän summan valtio hakisi markkinoilta. Kangasharju ei usko, että valtio velkataakan nousu riittäisi heikentämään Suomen luotettavuutta sijoittajien silmissä.

– Ne ovat sen verran pieniä summia, ettei se juuri vaikuta, Kangasharju sanoo.

Mutta ei Kangasharjukaan sentään kehota hurraamaan Kreikan rahoituskriisille. Jos kriisi leviää Portugaliin ja Espanjaan, seuraukset voivat olla nykyistä vakavammat myös suomalaisen teollisuuden kannalta.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (71)

Huono 0
Voi taivas mitä "asiantuntijoita" meillä on!

Kreikan pankit menevät samaa rataa kuin Lehman Brothers Holdings Inc. Kukaan ei lainaa niille mitään, eikä Kreikan valtiosta ole niiden pelastajaksi.

Lopputuloskin on Lehman-lama!

Lama tulee!
Lama eikä laama
Now you are talking!Juuri näin hyödymme Kreikan ahdingosta.Otamme siivun välistä ja vaadimme IMF:ltä takauksen.
Business on business ja Moses on Moses
Ainahan joku hyötyy, Euro laskee ja paljon, mutta mikä on lopputase.
Kapteeni f
550 milj. pieni summa!?!
S...nan tunari!!
Tarkka-Niilo
Hälyttävä uutinen koska pamaus tulee sitten viiveellä ja tämän jälkeen onkin oksat pois koko jutusta.
Älä nuolaise vaan kuolaise
Huono 1
Joka toiselle kuoppaa kaivaa saa vaivaa
cv
Huono 1
Vielä tässä nähdään sekin kuka niistää kenekin nenän ja missä.
peki
Toivotaan sitten, että Kreikka keikkaa huolella jos siitä on noin kovasti meille Suomalaisille hyötyä.
Ja ketä hyödyttää? Tunkekaa tuo 550 miljoonaa euroa sinne vanhustenhuoltoon missä vaaleissa vaahtositte. Terve.
Kiitti ja kuitti.
Joka toiselle kuoppaa kaivaa saa vaivaa

Hmm, joka toiselle kuoppaa kaivaa se kaapelivaurioista vastaa. ;)
Sähköasentaja
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 8 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

22:36OsakeOsake

Kurssi nousussaNeste Oil

graafi

7,685+0,33 %+0,02

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949