Uppoava Kreikka pyytää EU:lta hätäapua

AFP
Uppoava Kreikka pyytää EU:lta hätäapua
Vakavien velkaongelmien kanssa painiva Kreikka pyytää EU:lta ja Kansainväliseltä valuuttarahastolta hätäapua. Asiasta kertoi maan pääministeri George Papandreou maan televisiossa tänään.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Bloomberg-Taloussanomat
23.4.2010 13:22
Kommentit 82

Papandreoun mukaan Kreikan talous on joutunut keinottelijoiden hyökkäyksen kohteeksi. Hän kertoi antaneensa maan valtiovarainministerille tehtäväksi aloittaa toimet avun saamiseksi.

Euroalueen valtiovarainministerit päättivät huhtikuussa 30 miljardin euron hätälainoista velkakriisiin ajautuneelle Kreikalle, mikäli maa pyytää niitä. Euromaiden lisäksi Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on varautunut avustamaan Kreikkaa 15 miljardilla eurolla.

Ilmoitus avun pyytämisestä tuli päivä sen jälkeen, kun luottoluokitusyhtiö Moody’s pudotti Kreikan luottoluokitusta pykälällä tasolle A3 aiemmasta A2:sta. Moody’s asetti luokituksen tarkkailuun, mikä merkitsee sitä, että sitä saatetaan laskea lähikuukausina edelleen.

EU:n eilen julkistamat tilastot paljastivat, että Kreikan budjettialijäämä oli viime vuonna aiemmin arvioitua korkeampi eli 13,6 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Viime marraskuussa EU arvioi vajeosuudeksi 12,7 prosenttia.

Yhteisvaluutta euron kurssi suhteessa Yhdysvaltain dollariin vahvistui hieman Papandreoun pyydettyä lainamekanismin käynnistämistä. Kurssi oli aiemmin tänään nousussa Saksassa julkistetun hyvän Ifo-suhdanneindeksin tukemana.


∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenSinäkin maksat Kreikalle 103 euroa (26.4.2010 12:36)
UutinenEuromaiden Kreikka-apu silmänlumetta (15.4.2010 07:05)
mainos

Kommentit (82)

Huono 0
Kohta konkkamaiden bondit menettää arvoaan ja samoin lupaukset tulevista eläkkeistä, he, he!
"Kreikan talous on kuin laiva, joka on valmis uppoamaan, hän sanoi"

.... Ja nyt tarvittaisiin kipeästi rahaa, että rotat pääsevät karkaamaan laivasta.
Niinpäniin
Niin ja ihan sama on käymässä meillekin. Emme vain yksinkertaisesti suostu uskomaan sitä, ei Kreikkakaan vielä vuosi sitten. Enkä itsekään olisi uskonut tälläistä kirjoittavani.
Kun on asioista vähän paremmin perillä, niin tietää mitä tapahtuu.
Kalmari
Soros putsaa kreikan ja teidän eläkerahanne meni sorokselle. Nyt yhteisvaluutta uppoaa treidaamalla.

Suomi seuraa kreikkaa ja koko eu:u.
Eu ja kuoleman syleily. Vikskää velalliset ja katsokaa kuinka käy.
Eiköhän ne "keinoittelijat" ole olleet siellä kreikassa jo monia vuosia tavallisina ihmisinä mitä on elänyt yli varojensa!
q
Ei anneta apua. Annetaan Kreikan olla omillaan ja pidetään Kreikan tilannetta "tieteellisenä kokeena siitä, mitä tapahtuu, kun valtion markkinatalous romahtaa". Sitten ei tarvitsisi enää kenenkään arvuutella, onko olemassa parempiakin valtiomuotoja kuin rahakeskeiset vapaa markkinatalous, markkitalous ja valtakeskeinen sosialismi-kommunismi.

Ketä tämä nykyinen jatkuva voittojen takominen hyödyttää? Ei minua ainakaan, sillä oma työmääräni ja stressi on jatkuvasti lisääntynyt. Täällä rahoitusalalla on tällä hetkellä aivan hullut päivät. Rahaa ei tule, enkä sitä kaipaakaan. Enemmän kiinnostaisi vapaa-aika, kavereiden seura. On kiva istua kesällä puistossa, polttaa pilveä, juoda olutta ja silittää tyttöystävän hiuksia.
Mua ei enää kiinnosta. Menkää ******* rahojenne kanssa.
Jokainen EU:n ei-kreikkalainen pääsee talkoisiin. Summa on noin 100 euroa kansalaista kohti. Minusta on selkeästi hyvä asia maksaa tänä vuonna satanen siitä, että kreikkalainen pääsee eläkkeelle 61-vuotiaana, eikä hänen tarvitsisi uuvuttaa itseään töissä 63-vuotiaaksi asti (arvioitu vaikutus lainan määrälle).

Portugalilla, Espanjalla, Irlannilla ja Italialla on rahaa niin, että ranteet notkuu ja heidän osuutensa on suorastaan naurettavan helppo maksaa.

Onneksi ensi vuonna maksuun menee enempi asukasta kohden. Ja sitten vielä lisää.

Huvittavinta on, että tuon vuoksi joku Portugali voi olla seuraava IMF:n "uhri". Sitten 25 maata maksaa 2 maan velan korkoja ja kasvavaa velkapääomaa. Kamelin selkä katkeaa ja olemme pian kaikki kauniisti IMF:n taloushallinnon alaisina, velkaorjina.
Sähköasentaja
Keinottelijat = ihmiset jotka yrittävät epätoivoissaan pelastaa säästönsä Kreikan konkurssipesästä.
Kreikalla on velkaa vähemmän kuin useammalla EU maalla. Lainatkoon kansa rahaa niin kuin muissakin EU maissa, ettei valtion tarvitse velkaantua ja menettää luottokelpoisuutta. Yrityksetkin voisivat tehdä oman voitavansa ja ostaa sekä myydä velaksi ulkomaille.
Imago
Eikös kreikka ollut sitä mieltä että Saksan syytä koko heidän ongelma joten saksa lähettää anteeksipyynnön ja siinä se.
No me voitaisiin lähettää ensiavuksi meidän talouden iskuryhmä Vanhanen katainen Pekkarinen suunnittelemaan Kreikan oma risupaketti niin työttömyys muuttuu työvoimapulaksi.
Yrittäjä
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Pilvistä, mahdollisesti vähäistä sadetta 14
Oulu
Melkein selkeää ja poutaa 11
Milano
Pilvistä, mahdollisesti vähäistä sadetta 18
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949