Aktian Tyrväinen: Kreikka-kohu laantuu
Kohu Kreikan velkaongelmien ympärillä laantuu hiljalleen, uskoo Aktian pääekonomisti Timo Tyrväinen. Hän arvioi, että Kreikan vaikeudet eivät laajene muihin euroalueen alijäämävaltioihin.
– Tavalla tai toisella Kreikka-kohu rauhoittuu. Ensinnäkin se on aiemminkin koettu ongelma. Lisäksi tukipaketti on rakennut. Siinä on tie, miten homma saadaan hoidettua, Tyrväinen arvioi Aktian suhdanne-ennusteen julkistamistilaisuudessa tänään.
Tyrväisen mukaan Kreikan on pakko nöyrtyä ja maksaa ”syntejä”, joita menneiden vuosien poliitikot ovat tehneet.
Tyrväinen ei näe uhkaa Kreikan ongelmien laajenemiselle muihin euromaihin. Yhtenä perusteena ovat Kreikan useita muita ongelmamaita suuremmat rahoitustarpeet.
– Kreikan rahoitustarpeet esimerkiksi Espanjaan verrattuna ovat huomattavasti suuremmat. Espanjassa pidemmän ajan kehitys näyttää paljon tasaisemmalta. Kreikkaan rakennettu rahoitusrakenne on ollut aivan liian lyhytjännitteinen.
Myös arveluja vakaiden euromaiden ajautumisesta ongelmiin Kreikan perässä Tyrväinen pitää liioiteltuna. Vakaiden euromaiden korkoliikkeet eivät vahvista asiaa.
– Esimerkiksi Saksan ja Suomen kymmenen vuoden koroissa ei näy uhan merkkejä.
















Kommentit (17)
Minä en ole täällä ja vaikka olisinki niin se ei tarkoita sitä, että minä olisin täällä.
Aivan uskomatonta porukkaa nuo Tyrväiset.
" Myös arveluja vakaiden euromaiden ajautumisesta ongelmiin Kreikan perässä Tyrväinen pitää liioiteltuna. Vakaiden euromaiden korkoliikkeet eivät vahvista asiaa. "
Onhan täysin järjetöntä ja sairasta väittää ettei maalla ole ongelmia sen perusteella että joku suostuu sille vielä lainaamaan lisää. Eihän tällaisessa touhussa ja arviointiperusteista ole järjen häivääkään.
Nyt kun maailman taloustilanne on tosiasiassa paljon pahempi kuin romahduksen 09 aikaan niin kaikki onkin muka taas hyvin. Sairasta touhua.
joo kreikan pankkiin olisi paikka tyrväiselle tarjolla,mutta eivät taida kuitenkaan ottaa edes sinne valehtelemaan.
Tukipakettia ei ole, koska ehdotus on Lissabonin sopimuksen vastainen ja sellaisena oikeusvaltioille mahdoton toteuttaa.
Jotta sotku olisi vieläkin suurempi, laskelmat osoittavat, ettei Kreikka selviä lainoistaan.
Ja jotta olisi vieläkin mukavampaa, EU:n 30 miljardin tukilainan ei uskota riittävän, vaan neuvotteluputkessa on
90 miljardin laina.
Jäitä hattuun. Teillä kahdella on se ero että Tyrväinen ei käynyt amiksen suurkeittiöemäntälinjaa.
omista rahoistasi sellainen 500.000.000 euroan tukipaketinsaksalaisten pankkien pelastamiseksi.
Kun Kreikka ei pysty lainojaan maksamaan, niin TYRVÄINEN hoitaa asian ekonomin taidoilla.
D-sana (default)on viissiin kielletty. Kaikki (ml. allekirjoittanut) ekonomistit eivät ole yhtä optimistia Kreikan D:n suhteen.