"Kreikka saattaa joutua pyytämään hätäapua jo lähipäivinä"

AFP
"Kreikka saattaa joutua pyytämään hätäapua jo lähipäivinä"
Kreikka saattaa jo lähipäivinä joutua pyytämään hätäapua Kansainväliseltä valuuttarahastolta IMF:ltä, koska sen lainakustannusten raju nousu on tekemässä budjettivajeen rahoittamisen kestämättömäksi. Näin arvioivat sveitsiläispankki UBS:n ekonomistit analyysissaan.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Bloomberg
9.4.2010 11:59
Kommentit 85

– Viimeiset markkinaliikkeet viittaavat siihen, että ulkoista puuttumista tilanteeseen ei enää ehkä voi välttää. Tämä saattaa tapahtua hyvinkin pian, ehkä jo viikonloppuna, koska tilanne on kestämätön, UBS:n raportissa sanotaan.

EU-johtajat sopivat viime kuussa Kreikan tukemisesta, jos tarve niin vaatii. Tukipaketin tarkempi sisältö on UBS:n mukaan jäänyt kuitenkin jossain määrin epäselväksi. Lisäksi Kreikan tilanne on heikentynyt vauhdilla, ja siksi IMF:n puuttuminen asiaan näyttää väistämättömältä, pankki ennakoi.

UBS arvioi, että IMF vaatisi todennäköisesti Kreikalta uusia säästö- ja kiristämistoimia, jotka vain pahentaisivat maan taloustilannetta. Pankki ennustaa, että Kreikan kansantuote voisi tällöin supistua enimmillään viisi prosenttia tänä vuonna ja 10–15 prosenttia kahden seuraavan kahden vuoden aikana.

Saadakseen rahoitusta Kreikka joutuu maksamaan sijoittajille huippukorkeaa korkoa. Eilen Kreikan 10 vuoden lainojen korkoero Saksan vastaaviin lainoihin nousi noin 4,4 prosenttiyksikköön eli Kreikan lainojen korko liikkuu 7,5 prosentissa.

UBS:n arvion mukaan Kreikka tarvitsee kahden lähikuukauden aikana yli 20 miljardia euroja velkojensa maksuun ja jälleenrahoittamiseen.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
mainos

Kommentit (85)

Huono 0
ah, turha odottaa sääliä ainakaan minulta. Jos ei rahat riitä muuhun kuin kehitysmaan elintasoon niin siihen pitää tyytyä eikä yrittää huijaamalla nostaa elintasoa.
jep jep
Ennemmin olen valmis uskomaan sveitsiläispankkia kuin EU:n jengiä...

Eikä sen yhden dementoituneen sammakon ilmeestä päätellen tilanne ole yhtään sen parempi kuin tämä pankki ennustaa.

Dementoitunut samaakko EU:n suojatyöpaikassaan: "Kreikka ei voi kaatua konkurssiin" Eivoi,eivoi,eivoi!

Minä täällä kylmässä pohjolassa ja sveitsiläiset PUOLUEETTOMAT pankit: "Kyllä se vaan voi!"
Lopun alkua EU:lle? Menikö pieleen?
Taitaa olla lainojen anteeksianto ainoa vaihtoehto. Sinne meni Suomen eläkeläisten varat.
Kyllä me suomalaiset ollaan tässäkin hommassa vielä maksumiehinä, näin tämä menee. Kun Kreikalla tukeva niskaote Saksasta ja Ranskasta velkojensa vuoksi, niin homma on selvä - EU rientää hätiin.
Youko
perästä tullaan.
suomineijto
Huono 0
tänään tilipäivä pitää katsoa pystynkö auttamaan suomi kanssa pian samassa tilanteessa kesällä ehkä jokohan on tehty lisätalousnarvio että jokainen eu maa joutuu lainaamaan lisää
veronmaksaja
Annetaanko jo tilanteen viimein korjata itsensä vai vieläkö sitä halutaan pahentaa " elvyttämällä " eli rosvoamalla asiansa paremmin hoitaneilta ?!

Mädän nykyjärjestelmän tuhoa ei voi mikään estää, korkeintaan viivyttää hieman ja tehdä siitä entistäkin pahempi.
Reiska
Onhan tämä jo ollut pitkään selvillä, että Kreikka tarvitsee suoraa tukea. Ei se ole typerä joka tukea pyytää vaan se joka maksaa. Voidaanhan se tuki naamioida velaksi, ettei eurofaneilta usko lopu - muuta hyötyä siitä ei sitten olekaan.

Ja tämähän oli vasta alkua, seuraavaksi täytyy Lahnasen ja Käteisen ryhtyä tukemaan muita PIGS maita - niitä riittää. Mutta saas nähä riittääkö Suomen luottoluokitukset omiin kulutusvetoisiin velkaelvytyksiin tämän euron pelastusharjoitusten jälkeen.
Markka takaisin!
Kehoitan Suomen poliitikkoja pysymään mahdollisimman kaukana tästä pelastusoperaatiosta.

Euromme tarvitaan kotimaassamme eikä Luigin (50v)ja Patricion (55v) eläkkeissä.
Sami
´
Meidän tiemme on Kreikan tie.
´
Ennen seuraavan vaalikauden loppua olemme mekin IMF:n komennossa.
vänrikki S.
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Pilvistä, mahdollisesti vähäistä sadetta 14
Oulu
Melkein selkeää ja poutaa 11
Tokio
Puolipilvistä ja poutaa 25
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

22:18OsakeOsake

Kurssi nousussaNeste Oil

graafi

7,685+0,33 %+0,02

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949