Trichet odottaa markkinoiden huomaavan Kreikan toimet
– Oletan markkinoiden vähitellen huomaavan, että Kreikan toimet taloutensa korjaamiseksi ovat paikallaan, Trichet sanoi tänään Tukholmassa.
Kreikan valtionlainojen korot ovat olleet nousussa kolmatta päivää peräkkäin ja ne ovat nyt korkeammalla kuin Euroopan unionin viime viikolla kertoessa sen ja Kansainvälisen valuuttarahaston valmiudesta maan tukemiseen.
Kreikan valtiokonttorin mukaan se tarvitsee uutta rahoitusta 11,6 miljardia euroa ennen toukokuun loppua.
Kreikan ja Saksan kymmenvuotisten lainojen korkoero on jo lähes 3,5 prosenttiyksikköä eli eniten sitten helmikuun 25. päivän.

















Kommentit (7)
-->> Kreikka heti ulos eurosta.
Sijoittajat uskovat Kreikkaan 1-2 vuoden kuluttua kun tuloksia on jo tullut (itse en usko muuta kuin, etta Kreikan tilanne pahenee ja euroalue joutuu yha pahempaan kriisiin). Sijoittajat eivat usko kahden Kreikkaa hallitsevan poliittisen klaanin ouzo-hoyryiseen ns. "kuumaan ilmaan" - semminkin kuin kymmenet tai sadat vuodet on totuttu huijaamaan.