IMF vaatii vyönkiristystä
Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on huolissaan teollistuneiden valtioiden velkaantumisesta. Järjestön kakkosmies John Lipsky vaatii valtioita aloittamaan valmistelut vyönkiristystä varten.
–Huoli julkisen talouden kestävyydestä voi vaarantaa luottamuksen talouden uuteen kasvuun, Lipsky sanoi Kiinassa pitämässään puheessa.
IMF arvioi teollisuusmaiden velkaantumisen kasvavan kriisiä edeltäneestä 75 prosentista bkt:sta aina 110 prosenttiin asti vuonna 2014.
IMF ohjeistaa hallituksia alkamaan valmistella kansalaisiaan kertomalla näille, miksi vyönkiristystä tarvitaan. Toiseksi veronkantoa ja muita valtioiden omia talousinstituutiota tulee vahvistaa. Kolmanneksi Lipsky suosittelee eläkeiän nostoa.

















Kommentit (91)
Asetetaan useamman työryhmän portfolio miettimään "kestävyysvajetta".
Wahlroos totesi haastattelussa tällä viikolla, että veronkorotuksilla ei KOSKAAN ole laitettu julkista sektoria kuntoon. Ainoa keino on kasvu, joka lisää verotuloja. Kasvua taas saadaan aikaan palkkaverojen ja yritysveron alennuksilla. Pitkä versio haastattelusta löytyy viikon Suomen kuvalehdestä. Kannattaa lukea.
Samoin Sixten Korkman Talouselämän mukaan vaatii yritysverokannan alentamista 22%. Tämä ei enää estä Suomeen tehtäviä investointeja. EU:n yritysverokannan mediaani on muuten 21%.
Eli julkisen sektorin maltillinen saneeraus ja kasvua tukeva veropolitiikka. Nillä nousemme taas, kuten edellisestäkin lamasta.
Tosiaan, kun tarkemmin ajattelee niin näinhän se on. Siksi valtio katsoo tumput suorana asuntojen hintojen nousua, joka tietää valtiolle kaikissa vaiheissa lisää tuloja.
Kaikki asuntoihin liittyvät vaiheet tuottavat valtiolle huomattavasti veroja (rakennusvaihe, osto, myynti, perintö, asuminen) ja mitä kalliimmasta asunnosta tai kiinteistöstä on kyse, sitä enemmän.
Eli suomalainen hallittu rakennemuutos.
Ainoa mahdollisuus velkojen häivyttämiseen on kaksinumeroinen inflaatio.
Yrittäjä mieluummin tekisi näilläkin palveluilla bisnestä, vaikka se tulisikin kansalaisille kalliimmaksi. Ymmärrettävää toki yrittäjän näkökulmasta.
Usein unohdetaan myös, että julkisen sektorin leikkaukset tarkoittavat myös suurempia luokkakokoja, suurempia päiväkotiryhmiä, pidempiä hoitojonoja, pidempiä vasteaikoja poliisille ja palokunnalle jne jne.
Leikkauksia on helppo vaatia, mutta samalla tulee myös kertoa, mistä on valmis tinkimään. Muutaman hallintovirkamiehen tai kansanedustajan vähäntäminen ei ongelmaa ratkaise, koska "suuri massa" julkisesta sektorista kuitenkin on sitä käytännön työtä tekevää porukkaa, jonka tuottamista palveluista harva on valmis tinkimään.
Tohtori Wahlroosilla on joskus ihan viattomiakin ajatuksia. Tässä tapauksessa luulen kyllä että kyseessä oli enemmän puheenvuoro näennäisen kasvun puolesta kotimaisen finanssisektorin luottokuplan ylläpitämiseksi.