Ulkomaankauppa edelleen alamäessä

Suomen ulkomaankaupan supistuminen jatkui tammikuussa. Tullin ennakkotietojen mukaan viennin arvo väheni neljä ja tuonnin arvo viisi prosenttia viime vuodesta.
Taloussanomat
12.3.2010 09:59
Kommentit 23

Ulkomaankaupan taantuma alkoi vuoden 2008 lopulla ja kesti koko viime vuoden.

Viennin arvo oli tammikuussa vajaat 3,3 miljardia euroa ja tuonnin arvo hieman yli 3,3 miljardia euroa. Kauppatase jäi 55 miljoonaa euroa alijäämäiseksi eli lähes samalle tasolle kuin joulukuussa. Viime vuoden tammikuussa alijäämää kertyi 95 miljoonaa euroa.

Tullin mukaan viennin supistuminen johtui lähes kokonaisuudessaan sähkötekniikan, koneiden ja kuljetusvälineiden viennin vähenemisestä. Öljytuotteiden ja metallien viennin arvo nousi vuoden takaista korkeammaksi.

Tammikuun tuontia painoivat alaspäin koneet ja laitteet, sähköteknisen teollisuuden tuotteet sekä rauta ja teräs. Öljy ja öljytuotteet oli ainoa suuri ryhmä, jonka tuonnin arvo kasvoi merkittävästi.

Suomen suurista vientimaista Saksa ja Venäjä menettivät tammikuussa osuuttaan, kun taas vienti Hollantiin ja Ruotsiin lisääntyi.

∇ Mainos ∇
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (23)

Huono 0
Kylmää kyytiä. Onneksi luisto on sentään hyvä.
Ikuinen laskiainen
Vaikka tekee kipeää ei haittaa. Jäätelölle vaan progressiivinen lisävero. Sitä tää virkakunta (700 000 sosiaalifasistia) jaksaa puuhastella, Suomen uppoaminen ja suomalaisen elämänmuodon loppu ei koske heitä.

Odotellaan rauhallisina vuoden 2011 vaaleja, jos vaikka jäätelöveron progressiivisuudesta tulis hyvinkin kuuma vaaliperuna.

Odotellessa kannattaa kaataa YLE, nyt se käy helposti jättämällä katsomatta televisiota. Lupamaksua ei tietenkään pidä maksaa.
Vie televisio kaatopaikalle, jätä lupamaksu maksamatta.
Onko se mikään ihme, jos ulkomaat ovat jo ennestään velkaantuneita eikä uutta velkaa enään myönetä kuten kävi Kreikalle, jonka kanssa Suomi teki 300 miljoonan euron edestä kauppoja. Suomen ulkomaanvienti on suoraan verrannollinen ulkomaiden velaksielämiseen.
Ovatko ulkomaiden elvytysrahat jo käytetty?
Kauppatase miinuksella.

Se lupaa meille kaikille hyvää.
Kiina ostaa Suomen
Huono 4
Kauppatase miinuksella.Se lupaa meille kaikille hyvää.

Joulukuun miinuksen ymmärrän hyvin. Sen selittää joululahjaostokset. Suomi taas vie hyvin vähän kulutustavaroita.

Mikä selittää tammikuun miinuksen? Autotko? Tammikuuhan on vilkkain uusien autojen rekisteröintikuukausi. Myös viime vuoden tammikuu näytti olevan miinuksella.
T.J.T.V
Suomalaisetkin ovat vihdoin tajunneet, että on järkevämpää kuluttaa enemmän kuin tienata. Tuollainen tilanne voi uuden ajattelun mukaan jatkua ikuisesti. Ikuisesti lienee riittävän pitkä aika asioista perillä oleville tahoille.
Huono 0
Ja jotain haastateltiin oikein lehdessä: "kokoikänsä ajanut tojo talla kahdeksastoistaauto jo menossa" siis tämmöinen sankari. Syytänyt rahansa maihin jotka ei kyllä suomalaista osta.
Hoi hallitus ! Olisiko jo viimein aika tehdä rapautuneelle, pohjamudissa rypevälle hintakilpailukyvylle jotain?
Kulutusvetoinen velkaelvytys ei nyt vaan ole se järkevin ratkaisu.
Markka takaisin!
Huono 1
Hyvä artikkeli. Tosin otsikossa taitaa olla kirjoitusvirhe.
Oikeampi olisi varmaan sano ulkomaankaupan olevan ylämäessä. Siis loputonta kasvua liike-elämässä.
MIHIN ENNÄTÄMMEKÄÄN TÄLLÄ KASVULLA
Huono 1
Mihinköhän ne Suomen nousun SIEMENET on oikein ruiskaistu.
Buhahhah
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Melko pilvistä, ja poutaa -10
Oulu
Pilvistä, ja poutaa -3
Milano
Pilvistä, ja poutaa -5
Ennuste klo 08:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.
Onko Nokia enää suomalainen yhtiö?

03:06OsakeOsake

Kurssi nousussaNokia

graafi

3,774-1,15 %-0,04

KalenteriKalenteri

13.2.2012

Japanin bkt loka-joulukuulta (ennakko)    
 
Dilbert – 11.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949