Kreikan verotulot jäävät odotettua pienemmiksi
Raportista keskustellaan ensi viikolla EU:n valtiovarainministerien Ecofin-neuvoston kokouksessa. Valtionvarainministerien on tarkoitus keskustella kokouksessa Kreikan suunnitelmista kattaa budjettivajettaan.
– Vaikka säästöt, jotka Kreikka on ilmoittanut, vaikuttavat riittäviltä täyttämään tämän vuoden budjettitavoitteen, on vaara, että arvonlisäveron ja polttoaineverojen korotukset tuovat vähemmän tuloja kuin hallitus on laskenut, raportissa todetaan.
Kreikan tavoitteena on supistaa budjettivaje 8,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta tänä vuonna. Viime vuonna vaje oli 12,7 prosenttia.
Kreikan parlamentti hyväksyi viime viikolla 4,8 miljardin euron säästöohjelman vakuuttaakseen Euroopan unionin ja sijoittajat siitä, että maa pyrkii tosissaan supistamaan julkisen talouden vajettaan.



















Kommentit (21)
Korottakaa veroja- saatte vähemmän...
Kreikka on pahassa jamassa, koska oman talouden supistaminen johtaa lisäleikkauksiin ja lisäveronkorotuksiin jne. Talous vajoaa syvemmälle lamaan.
Itse ovat tietysti ongelmansa aiheuttaneet mutta EU:ssa alkanee pikkuhiljaa valkenemaan että Kreikan valtionvelan korkoja (tuplat Saksaan verrattuna) pitää saada alas vyönkiristyksen vastineeksi.
Muuten lopputuloksena on konkurssi.
Kreikassa budjettivaje on tänä vuonna 13 prosenttia bruttokansantuotteesta. Kreikka ei tule selviämään veloistaan ja se tulee heikentämään Euroa. Espanjalla on Kreikan tie edessään. Se onkin sitten jo huomattavasti Kreikkaa isompi talous...
Muuten lopputuloksena on konkurssi.
Topi
Olisihan se nyt kamala juttu jos velkojat joutuisivat nielemään tappiot!
Hohhoijaa. Velkaantumisasteen lisäksi taitaa olla muutama muukin muuttuja joka vaikuttaa velanhoitokykyyn...
Poliitikkobroileritkin saavat sitten työtä kadunlakaisijoina.