"Alamäkeä mentiin kuin Niagaran putouksessa"
Suomen talouden jyrkin pudotus sitten kansalaissodan kannusti Tilastokeskuksen edustajat tänään harvinaisen värikkääseen kielenkäytöön.
– Kuin Niagaran putous, kuvasi kehittämispäällikkö Ilkka Lehtinen Suomen teollisuustuotannon notkahdusta vuodenvaihteessa 2008–2009.
Teollisuuden tuotannon pahin syöksylasku tiivistyi marras-, joulu- ja tammikuulle, kun vienti romahti. Lehtisen mukaan kolmessa kuukaudessa toteutui käytännössä taantuminen kahdeksan vuoden takaiselle tasolle eli vuoteen 2000.
Suomen bkt:n lähes kahdeksan prosentin lasku on EU:n piirissä selvästi keskimääräistä jyrkempää. Se kilpailee Venäjän sukelluksen kanssa.
Myös tilastopäällikkö Tuomas Rothovius kuvaa viime vuoden laskua ”aivan huimaksi”, jolle ei löydy vertailukohtaa edes 1990-luvun lamasta.
Pahimpana lamavuonna 1991 kansantalouden tuotanto supistui kuusi prosenttia.
– Rankka vuosi on takana talouden supistumismielessä, vertailukohtaa ei löydy edes sotavuosista, Rothovius sanoi tiedotustilaisuudessa.
Hyvä uutinen on se, että kevään 2009 jälkeen on enemmän tai vähemmän pysytty ennallaan, ja parina viime kuukautena taloudessa on ilmennyt jo joitakin elonmerkkejä. Tosin esimerkiksi teollisuustilauksissa näkynyt heikko elpyminen johtuu pitkälti vuodentakaisen vertailutason heikkoudesta.
Useimpien ennustelaitosten mukaan talous näyttäisi myös kasvavan tänä vuonna ainakin hiukan, kun 1990-luvulla vielä vuosi 1993 oli niukasti miinusmerkkinen. Taloutta on tukenut kohtuullisena pysynyt kotitalouksien kulutus, alhainen korkotaso ja yritysten 1990-luvun alkua parempi rahoitusasema, joka on antanut liikkumavaraa.
Tämä on heijastunut myös pitkään aisoissa pysyneenä työttömyytenä, joka nyt näyttää kääntyneen kuitenkin nousuun.


















Kommentit (121)
Tämän vuoden kasvu on toistaiseksi toive. Eikä pieni kasvu paljon auta, kun vertailukohtana on vuoden 2009 kokonaisromahdusluvut.
Historian suurin pudotus ja ja historian ensimmäinen kerta, kun kohtaamme taantuman euro-maana...
Tulisikohan vihdoin myöntää, että euro oli kaikkien mokien äiti ja korjata tämä virhe?
Ylivelkainen kuplauuno istuu siinä tynnyrissä.
Tilanne on sama kuin USA:ssa vuosituhannen alussa.
Korkoja pidettiin liian alhalla liian pitkään... syntyi asuntokupla, joka sitten puhkesi.
Suomeen on vasta syntumässä asuntokupla, joka tulee puhkeamaan ennemmin tai myöhemmin ... kukaan ei tiedä koska kupla puhkeaa.