Kuluttajien talousluottamus vahvistui yhä
Luottamus on vuoden aikana kohentunut selvästi, sillä vielä viime vuoden helmikuussa luottamusindikaattori oli miinuksella lukemassa -3,9.Luottamusindikaattorin neljästä osatekijästä kuluttajien arviot omista säästämismahdollisuuksistaan paranivat helmikuussa edelliskuuhun verrattuna. Muut odotukset pysyivät suunnilleen ennallaan.
Kuluttajien kuva Suomen tulevasta talouskehityksestä oli valoisa. Sen sijaan näkemykset yleisestä ja myös omasta työttömyydestä olivat edelleen synkät.
Vähän yli puolet eli 56 prosenttia kuluttajista uskoi, että Suomen taloustilanne paranee seuraavan vuoden aikana. Vain 14 prosenttia uskoi tilanteen kehittyvän huonompaan suuntaan. Oman taloutensa kohentumiseen luotti 29 prosenttia kuluttajista. Osuus on samaa tasoa kuin tammikuussa. Vain yksi kymmenestä pelkäsi tilanteen pahenevan.
Kuluttajista 18 prosenttia odotti, että työttömyys vähenee seuraavan vuoden aikana. Puolet barometriin osallistuneista arvioi työttömyyden lisääntyvän.
Kuluttajista runsas puolet eli 58 prosenttia piti helmikuussa kestotavaroiden ostamista kannattavana. Kulutusaikeet olivat enimmäkseen maltillisia, mutta monet kotitaloudet käyttävät rahaa esimerkiksi matkailuun ja asunnon korjauksiin seuraavan kuuden kuukauden aikana, barometri kertoo.
Ajankohta säästämiselle oli myös enemmistön eli 58 prosentin mielestä hyvä. Lainan ottamisen arvioi helmikuussa kannattavaksi 66 prosenttia kuluttajista.
Tilastokeskus haastatteli kuluttajabarometria varten helmikuun alkupuolella lähes 1 500:aa Suomessa asuvaa henkilöä.

















Kommentit (82)
Valoa on suorastaan säkkikaupalla.
No nyt aikaa paneutua asuntobisnekseen oikein toden teolla.
Olet ilmeisesti sitä ryhmää joka luulee että sinun homeinen purkukypsä luukku on kadehtimisen arvoinen. Tuottava sijoitus se ei ainakaan ole.