Suomikin keplotteli itsensä euroon

Suomi erottuu parhaillaan velkaisten eurovaltioiden joukosta vähiten velkaisena, joten Suomen poliittinen johto on osallistunut innokkaasti ylivelkaisen Kreikan arvostelemiseen.

Suomi ei ole kuitenkaan alusta asti ollut rahaliiton vakavarainen mallioppilas, vaan 1990-luvun lopulla Suomikin turvautui keplottelua muistuttaviin konsteihin päästäkseen rahaliittoon. 

Markkojen vaihtaminen euroiksi ei välttämättä olisi onnistunut ilman velkatilastojen räätälöintiä ja nokkelien pankkiirien apua. Pelkän aidon velanmaksun avulla valtion velka ei olisi pienentynyt riittävän pieneksi riittävän nopeasti.

Suoranaisesta vilpistä tuskin oli Suomen valtionvelan trimmaamisessa kyse, mutta enää EU:n tilastoviranomainen Eurostat tuskin hyväksyisi Suomen ja joidenkin muiden nykyisten euromaiden 1990-luvulla toteuttamia monimutkaisia velkajärjestelyjä.

Velkaraja alittui
erikoistoimin

Euroopan rahaliiton Emun keskeisiin sopimuksiin kuuluva niin sanottu Maastrichtin kasvu- ja vakaussopimus määrittelee jäsenvaltioiden julkisen velan enimmäismääräksi 60 prosenttia maan vuotuisesta bruttokansantuotteesta.

Suomen valtio oli velkaantunut 1990-luvun alun lamavuosina niin raskaasti, että ilman poikkeuksellisia erityisjärjestelyjä Suomella olisi euroajan alussa ollut enemmän velkaa kuin rahaliitto sallii.

Vuonna 1998 eli viimeisenä vuonna ennen euron virallista käyttöönottoa Suomen valtiolla oli suoraan omissa nimissään ja lisäksi epäsuorasti vastattavanaan velkoja selvästi yli 60 prosenttia, mahdollisesti 63 prosenttia bkt:stä.

Valtion tosiasiallinen velka-asema ei kuitenkaan estänyt markkojen vaihtamista euroiksi, sillä Suomen niin sanottu Emu-velka oli juuri ennen historiallista valuuttamuutosta vain 49 prosenttia bkt:stä.

Suomen valtionvelka kutistui kabineteissa ja pankkien takahuoneissa, ei aidolla velanmaksulla.

Eläkelaitosten sijoitukset
osaksi valtiontaloutta

Suurimman osan Suomen todellisen valtionvelan ja Emu-velan erosta selitti Suomen Emu-neuvottelijoiden todellinen työvoitto, jolla he saivat EU:n komission hyväksymään Suomen koko eläkejärjestelmän suurine rahastoineen osaksi julkista taloutta.

Valtion ja kuntien eläkerahastojen lisäksi myös yksityisten alojen työeläkerahastot laskettiin osaksi julkista taloutta. Tällä oli Suomen eurokelpoisuudelle äärimmäisen suuri merkitys.

Vasta sijoitustoimintansa kansainvälistä hajauttamista aloitelleet eläkelaitokset olivat 1990-luvulla Suomen valtion tärkeimpiä rahoittajia. Niillä oli salkuissaan juuri ennen euron käyttöönottoa Suomen valtion velkakirjoja yli kymmenen miljardin euron arvosta.

Komission linjauksen jälkeen eläkelaitosten omistamat valtion velkakirjat voitiin vähentää Suomen Emu-velasta, johon laskettiin vain julkisyhteisöjen ulkopuolinen velka.

Komission linjaus oli kiistanalainen ja tulkinnallinen. Varsinkaan Suomen yksityisten alojen työeläkelaitoksilla ei ollut minkäänlaisia velvoitteita sijoittaa varojaan juuri Suomen valtion velkakirjoihin, joista ne ovatkin nyttemmin pitkälti luopuneet.

Eläkerahastojen lukeminen osaksi julkista taloutta pienensi Suomen Emu-velkaa yli kymmenen prosenttiyksikköä – ilman, että valtion tosiasiallinen velkavastuu pienentyi euronkaan vertaa.

Vanhat aravalainat
kierrätykseen

Eläkerahastojen laskeminen osaksi julkista taloutta olisi riittänyt varmistamaan Suomen pääsyn rahaliittoon. Mutta päätös eläkesijoitusten käsittelystä varmistui vasta viime tingassa vuonna 1997, joten varmuuden vuoksi valtion velkaa pienennettiin muillakin keinoin.

Toinen tärkeä Suomen eurokuntoa kohentanut kepulikeino toteutettiin Valtion Asuntorahaston ARAn vanhoja aravalainasaatavia myymällä.

Muodollisesti tämä lainasaatavien arvopaperistamisena toteutettu projekti siirsi osan ARAn varainhankinnasta valtion "taseen" ulkopuolelle. Taloudellisilta vaikutuksiltaan arvopaperistamisin hankittu rahoitus oli vain valtion virallisissa velkatilastoissa näkymätöntä sekä tavallista monimutkaisempaa ja kalliimpaa velanottoa.

Arvopaperistamisten ytimessä oli tarkoitusta varten Irlantiin perustettu Fennica Holdings -erikoisyhtiö ja joukko sen alaisuuteen perustettuja erillisyhtiöitä. Nämä ostivat vanhoja aravasaatavia ARAlta tukkuerissä ja hankkivat lainojen siirtoa varten tarvitun rahoituksen rahoitusmarkkinoilta.

Valtio vältteli
omia verojaan

Fennica-operaatio oli monimutkainen palapeli, jonka osat koottiin juuri tällaisiin järjestelyihin erikoistuneiden investointipankkien ja muiden neuvonantajien avulla. Operaation jokainen vaihe toteutettiin kuitenkin ARAn, valtiovarainministeriön ja Valtiokonttorin rahoitusosaston toimeksiannosta.

Monimutkainen kuvio salli ARAn lisävelkaantumisen ilman, että uusi velka näkyi ARAn omissa tai valtion velkatilastoissa. ARA toteutti kaikkiaan kuusi erillistä Fennica-operaatiota, joiden yhteisarvo oli 2,7 miljardia euroa.

Fennica-järjestelyt paransivat selvästi Suomen mahdollisuuksia päästä euroon, sillä ARAn omissa nimissä ollut velka olisi laskettu valtion velaksi mutta arvopaperistamisten avulla hankittua rahoitusta ei laskettu.

Esimerkiksi Valtiontalouden tarkastusvirasto on arvioinut ARAn Fennica-ohjelmien helpottaneen Emu-ehtojen täyttämistä.

Fennica-yhtiöt perustettiin hanketta toteuttaneiden pankkiirien neuvosta juuri Irlantiin, koska siellä oli Suomea edullisempi verotus. Tavallaan pankkiirit neuvoivat siis valtiota välttämään omia verojaan.

Eurostat huolestui
valtioiden kikkailusta

EU:n tilastoviranomainen Eurostat kiinnitti Suomen ja muutaman muun euromaan toteuttamiin arvopaperistamisiin huomiota vuoden 2002 maaliskuussa julkaisemassaan asiakirjassa.

Eurostat huolestui velkatilastojen luotettavuudesta, kun jäsenvaltiot olivat ryhtyneet yhä kekseliäämpiin järjestelyihin siirtääkseen velkavastuitaan virallisten velkatilastojen ulkopuolelle. Eurostatilla oli tuolloin tieto Suomen lisäksi Kreikan, Italian, Irlannin ja Itävallan valtioiden toteuttamista arvopaperistamisista.

Useimmat valtioiden arvopaperistamiset olivat ilmeisesti täysin lainmukaisia ja sallittuja, eikä esimerkiksi Suomen valtio saati Fennica-ohjelmat toteuttanut ARA pyrkineet millään tavoin kätkemään toimiaan.

Eurostatin mukaan oli kuitenkin kyseenalaista, kuinka aidosti erityyppiset arvopaperistamiset siirsivät velkavastuita pois valtioilta. Rahoitusmarkkinoilla vastaavia toimia kutsutaan usein näyteikkunoiden somistamiseksi (window dressing).

Sittemmin Eurostat onkin tuntuvasti tiukentanut linjaansa arvopaperistamisin hankitun rahoituksen tai tulojen tilastoinnista. Nyt suuri osa takavuosien arvopaperistamisista olisi pakko ottaa mukaan valtioiden virallisiin velkatilastoihin.

Suomen valtio on luopunut arvopaperistamisista. Yhtään Fennica-lainaa ei ole enää liikkeessä, sillä ARA on vähin äänin ostanut kaikki alunperin yli 50-vuotisina sijoittajille myydyt Fennica-lainat pois päiviltä.