EKP: Maaliskuu paljastaa talouden tilan
Talouden toipumisprosessista tulee todennäköisesti epätasainen, arvioi Euroopan keskuspankin pääjohtaja Jean-Claude Trichet tänään Frankfurtissa EKP:n korkokokouksen jälkeen järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.
EKP päätti kokouksessaan pitää ohjauskorkonsa ennallaan 1,00 prosentissa.
Trichet'n mukaan talouden kehityksessä on yhä tekijöitä, jotka aiheuttavat epävarmuutta.
EKP arvioi, että talous kasvaa euroalueella tänä vuonna maltillista vauhtia. Euroalueen talous on Trichet'n mukaan hyötynyt muun muassa elpyvästä viennistä ja talouden piristysruiskeista.
Talouskasvu pysyy kuitenkin vain maltillisena, koska työttömyyden arvioidaan jatkavan vielä jonkin aikaa kasvussa. Korkea työttömyys vähentää ihmisten kulutushaluja.
Euroopan keskuspankin ei odoteta nostavan ohjauskorkoaan ennen vuoden neljättä neljännestä. Sen sijaan keskuspankki on hiljalleen aloittanut muiden elvytystoimiensa purkamisen. Joulukuussa EKP tiukensi esimerkiksi hätälainojensa ehtoja.
EKP lainaa pankeille kuitenkin edelleen niin paljon rahaa kuin ne tarvitsevat. Lainan hinta määräytyy ohjauskoron mukaan sen sijaan, että ne hinnoiteltaisiin pankkien välisellä tarjouskilpailulla.
Keskuspankin neuvosto haluaa Trichet'n mukaan nähdä tuoreimmat kasvu- ja inflaatioennusteet ennen kuin talouden elvytystoimien purkamisesta päätetään. Tuoreet luvut julkaistaan vasta maaliskuussa.
Kuluttajahintojen nousuvauhdin EKP arvioi pysyvän noin yhdessä prosentissa lyhyellä aikavälillä. Myös keskipitkän- ja pitkän aikavälin inflaatio-odotukset ovat EKP:n mukaan linjassa sen tavoitteleman kahden prosentin hintavakaustavoitteen kanssa.

























Kommentit (32)
Eikö mene jakeluun alijäämä jäärää.
TEIDÄN 2.2 BILJOONAN VELAT RAUKEAA KERTAMAKSUUN.
Trichet on aika lailla oikeilla jäljillä. Tähän asti nuo kaikenlaiset viralliset elvytyspuheet ynnä muut vedätykset ovat tehonneet ainakin jossain määrin. Ihmisiä on pystytty sumuttamaan moisilla höpinöillä, eivätkä kaikki ole ymmärtäneet tilanteen todellsita vakavuutta.
Maaliskuun tienoilla peli alkaa kuitenkin olla pelattu. Elvytystoimet vähitellen päättyvät, ja talous luisuu yhä huonompaan suuntaan. Silloin entistä useamman ihmisen silmät avautuvat.
Meillä Suomessakin työttömyys kääntyy entistä jyrkempään nousuun juuri maalis-huhtikuun tienoilla, saatte nähdä!
ennennäkemättömällä tavalla.Piristysruiskeita ei voida enää antaa.Jan-glaudea viedään kommentteineen kuin pässiä narussa.
On syytä huomata, että talousjärjestelmää on viime aikoina pönkitetty tuhansien miljardien elvytyspaketeilla ja nollakoroilla. Se, että näin massiivisetkaan tukitoimenpiteet eivät ole onnistuneet tämän merkittävämpää apua tuomaan, kertoo juuri siitä että talousjärjestelmän perusta on todella pahasti pettänyt.
Normaalitilanteessahan - siis perinteisissä "normaaleissa" häiriötilanteissa - edellä mainitut tukitoimenpiteet olisivat automaattisesti siivittäneet talouden suorastaan ennätysmäiseen nousuun.
Jos tässä nyt sakataan, niin mitä sitten????
Miksi maksamme taitamattomille taloudenpitäjille palkkaa. Koko porukka vaihtoon.