Teollisuus ja rakennusfirmat synkistelevät nyt vähemmän
Tuotanto-odotusten kirkastuminen ja varastojen kääntyminen uuteen laskuun vahvistivat teollisuuden luottamusindikaattoria selvästi joulukuussa.
Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) tänään julkistaman luottamusindikaattorin saldoluku oli joulukuussa -9. Marraskuun tarkistettu luku oli -18.
Luottamusindikaattori on edelleen heikko, sillä sen pitkäaikainen keskiarvo on +2.
– Yritykset arvioivat tilauskantansa elpyneen hiljalleen syksyn aikana. Tilauskannan taso on kuitenkin erittäin matala, EK:n vastaava ekonomisti Penna Urrila sanoo tiedotteessa.
Valmistuotevarastot kääntyivät laskuun joulukuussa ja niiden taso on vielä tavallista alhaisempi. Vain 42 prosenttia kyselyyn vastanneista sanoi, että kapasiteetti oli täyskäytössä.
Rakentamisen saldoluku parantui lukemaan -23, kun se oli marraskuussa -28. Tilauskanta jatkoi parantumistaan joulukuussa, mutta kokonaisuudessaan tilauksia on vielä niukasti.
Palveluyritysten luottamus säilyi marraskuun lukemissa ja saldoluku oli -19 joulukuussa.
Vähittäiskaupan luottamusindikaattori oli edelleen tavallista heikommalla tasolla, eikä tilanne parantunut joulukuussa. Saldoluku oli -10. Myynnin laskun ennustetaan päättyvän lähikuukausina.
Saldoluvut saadaan vähentämällä näkymien paranemista ennakoivien yritysten prosenttiosuudesta niiden heikkenemistä ennakoivien osuus.

















Kommentit (12)
Olennaista asiassa on siis se, että reilusti pakkasen puolella ollaan yhä.
Ei rassaa. On mukava lukea ihmisten surkeista yrityksistä pyristellä totuudesta eroon.
Vähissä ovat kommunistivuokralaisten ilot.
Oman kykenemättömyyden ja velttouden vuoksi parasta olisi, kun muillakin menisi edes vähän huonommmin.
Ei rassaa. On mukava lukea ihmisten surkeista yrityksistä pyristellä totuudesta eroon.
Vieläkös se Pravda ilmestyy ?
Revi siitä hupia...