Putkitoimitus painoi kauppataseen alijäämäiseksi
Kauppatase painui 272 miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Alijäämä johtui lähes 350 miljoonan euron arvoisesta teräsputkitoimituksesta. Putki tuotiin Suomeen jalostettavaksi. Viime vuoden syyskuussa kauppatase oli 124 miljoonaa euroa ylijäämäinen.
Tammi–syyskuussa kauppatase oli kuitenkin 537 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Ylijäämä supistui selvästi viime vuoden 2,5 miljardista eurosta.
Useimpien tärkeiden tuoteluokkien vienti supistui Tullihallituksen mukaan selvästi syyskuussa. Autojen ja puhelinlaitteiden vienti jäi kolmannekseen viimevuotisesta. Öljytuotteiden vienti putosi miltei puoleen ja koneiden sekä metallien vienti kolmanneksen. Metsäteollisuuden, lääkkeiden, muovien ja kemian perusteollisuuden viennissä pudotus jäi viidennekseen.
Kestokulutustavaroiden tuonti jäi puoleen viime vuoden syyskuuhun verrattuna. Myös investointitavaroiden ja energian tuonnin arvo supistui yli kolmanneksen.
Saksa oli syyskuussa tärkein vientimaa ennen Ruotsia ja selvästi näitä kahta pienemmäksi pudonnutta Venäjää. Tuonnissa Venäjä nousi putkitoimitusten vuoksi selvästi suurimmaksi kauppakumppaniksi.














