IMF haluaa elvyttää vaikka hieman liian pitkään

Bloomberg News
IMF haluaa elvyttää vaikka hieman liian pitkään
Elvytys pitäisi vetää pois mieluummin liian myöhään kuin liian aikaisin, Kansainvälinen valuuttarahasto IMF sanoo viikonloppuna julkistamassaan raportissa. Syynä on se, että maailmantalouden elpyminen on todennäköisesti heikkoa ja inflaatio pysyy alhaisena.
Bloomberg
9.11.2009 11:36
Kommentit 12

Elvytyksen lopettaminen pitäisi ajoittaa sen mukaan, missä jamassa talous ja rahoitusjärjestelmä ovat. Elvytyksen poistamiseen tarvitaan koordinaatiota eri maiden välillä, jotta vältetään haittavaikutukset. Koordinaatio ei IMF:n mukaan tarkoita silti välttämättä sitä, että elvytys olisi poistettava kaikkialla samanaikaisesti.

IMF:n mukaan elvytyksen poistamisen strategioiden on oltava läpinäkyviä, kattavia ja niistä on kerrottava selvästi. Tavoitteena pitäisi olla alentaa julkista velkaa "järkeville tasoille" tarkasti ilmaistussa aikataulussa.

Epätavallisia rahapolitiikan keinoja ei IMF:n mukaan tarvitse välttämättä vetää pois ennen kuin tavanomaista rahapolitiikkaa kiristetään.

IMF:n raportti esiteltiin G20-kokouksessa viikonloppuna.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
mainos

Kommentit (12)

Huono 0
Elvytys ei kuulu markkinatalouteen. Tästä tulee tapa josta ei päästä irti.Kyllä yrityksien tulee sopeutua heikkoon kysyntään.
Huono 3
Sana elvytys kuuluu sairaanhoidon piiriin ei talouteen.
Huono 5
Inflaatio on piilovero. Ja talouseliitti on huolissaan, kun se on niin alhainen...
Huono 0
Printing our way to prosperity!

Näin pääoma löytää ne reaalisesti kaikkein tuottavimmat sijoituskohteet.
Mitä ihmettä näiden huippulahjakkuuksien aamumuroihin on oikein sekoitettu?
Huono 0
Inflaatio on piilovero. Ja talouseliitti on huolissaan, kun se on niin alhainen...

Emme ole huolissamme alhaisesta inflaatiosta, päinvastoin.
Talouseliitti
Huono 1
Länsimaissa tarvitaan inflaatiota ja valuuttojen heikkenemistä.
Huono 0
Ei näemmä riittänyt rohkeus sanomaan, että tervettä kasvua ei vielä ole, eikä edes näkyvissä länsimaissa.
Huono 1
JA KAUAN. Ei elvyts länsimaissa lopu lähivuosikymmeniin.
JA LOPPUA EI VELKAAN NÄY
Huono 1
Elvytys ei kuulu markkinatalouteen. Tästä tulee tapa josta ei päästä irti.Kyllä yrityksien tulee sopeutua heikkoon kysyntään.
Kyllä tämä jää viimeiseksi ja pitkäksi elvytykseksi.
JA LOPPUA EI VELKAAN NÄY
Huono 0
Tavoitteena pitäisi olla alentaa julkista velkaa "järkeville tasoille" tarkasti ilmaistussa aikataulussa.

Seuraavien vaalien alla jokaisen suomalaisen puolueen tulisi laatia kunnon leikkauslistat.

On vastuunta väittää, että kaikki hoituu kun talous alkaa kasvaa. Väestönikääntyminen ja nykyinen julkisen sektorin koko on yhtälö, josta ei nykymenolla selvitä.
Makroekonomisti
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Pilvistä, mahdollisesti vähäistä sadetta 14
Oulu
Melkein selkeää ja poutaa 11
New York
Selkeää ja poutaa 21
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

21:48OsakeOsake

Kurssi nousussaSampo A

graafi

19,16+0,90 %+0,17

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949